Lue keskustelun säännöt.
Lievä ADHD? Vai vaan ihan luonnejuttu?
21.11.2012 |
Minulla on 9 v poika, kolmannella luokalla. Olen saanut joka vuosi opettajilta (ope vaihtui tänä vuonna) samanlaista palautetta lapsesta, eli:
-onneton keskittymiskyky, jos ympärillä on vähänkään hälinää tai menoa
-"sekoilee" ja villiintyy siirtymätilanteissa
-näyttää hyvin impulsiivisesti kaikki tunteensa, myös siis positiiviset (esim. halailee paljon, jos on onnellinen, tunnetilat erittäin voimakkaita verrattuna kahteen muuhun lapseeni)
-ei kuuntele ohjeita tai ainkaan toimi niiden mukaan ja jotenkin ahdistuu tästä silminnähden itsekin. Haluaisi siis kovasti, mutta joku ihme juttu ikäänkuin estää tämän, en osaa selittää... Jos annan yhden ohjeen kerrallaan, homma sujuu, mutta esim. jo kaksi on aivan liikaa, menee jotenkin sekaisin niistä.
-älykäs, erinomainen sekä matematiikassa, että lukemisessa. Hulluna tiedejuttuihin
-erinomainen keskittymiskyky, jos kyse on jostain tiede-, avaruus-, tai tietokonepeliasiasta
-kaksi kaveria on ja kaverisuhteet oikein hyvät näiden kolmen kesken.
Opettaja väläytteli ADHD -korttia varovaisesti, muttei osannut oiekin sanoa sen kummemmin muuta.
Voisiko olla ADHD? Vai ihan vaan hajamielinen luonne? Poika on ollut tällainen jo ihan pienestä pitäen, jotenkin erilainen kuin kaksi muuta lastani. Kaikkia kasvatetaan siis ihan samoilla periaatteilla.
Kommentit (5)
eikä tarvitse tukitoimia, jotka vaatisivat erityisoppilas-statusta ja diagnoosia, ei lasta minusta tarvitse pistää tutkimuksiin. Antaa olla vaan! Diagnoosi ei ole itseisarvo, jos lapsi pärjää ilmankin - mutta toisaalta tutkimuksia ei kannata pelätä tai turhaan kaihtaa, jos lapsi hyötyisi pienryhmäopetuksesta tms.
-as-lapsen äiti-
Lapsi pärjää kyllä akateemisesti hyvin, mutta käytöksen kanssa on ollut ongelmia. Ei kuitenkaan mitään jokapäiväistä tai kauhean "vakavaa", lähinnä levottomuutta ja "pihalla olemista", kun pitäisi kuunnella ohjeita.
Poika siis selkeästi ymmärtää olevansa tässä asiassa jotenkin erilainen kuin luokkatoverinsa ja se ahdistaa häntä itseään. : ( Yritys on siis pojalla todella kova, mutta silti sekoilee ja unohtelee esim. penaalinsa tai takkinsa jatkuvasti kouluun ja se harmittaa poikaa.
Poika on empaattinen (itki, kun luokkakaverin äiti kuoli ja harmitteli asiaa viikkotolkulla) ja fiksu, oppii asiat todella nopeasti, mutta tekee paljon huolimattomuusvirheitä. Käsialakin on mitä on...
Pärjään kyllä pojan kanssa ilman diagnoosia ja jatkan samaan malliin (yksi ohje kerrallaan, paljon positiivista kannustusta, jne), mutta koulujutut mietityttävät kovasti. Poika kertoo itse, ettei tunne olevansa kovin suosittu luokallaan ja että jatkuva sekoilu harmittaa häntä itseään. : /
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
diagnoosi jotenkin muuttaa opettajien asennetta ja lisätä pojan omaa itsetuntemusta? Voi olla, tai sitten ei. Noin yleensä esim. asseilla sanotaan, että tietämys oireyhtymästä on helpotus, kun lapsi on itse luullut olevansa nörtti ja friikki, ja selityksenä onkin joku suht yleinen, synnynnäinen oireyhtymä, johon liittyy myös jonkin verran hyviä puolia (asseilla mm. on keskimäärin hyvä muisti, avaruudellinen hahmotus ja matemaattiset taidot, ei tietenkään kaikilla).
Ymmärrän, että tuo on vaikea paikka, miettiä hyötyisikö lapsi tutkimuksista ja diagnoosista. Adhd-perheille on tukiryhmiä, voisitko jutella jonkun adhd-lapsen äidin kanssa lisää? Tänne voi ketjuihin vastata kuka kusipää tahansa, osa palstalaisista vihaa aktiivisesti erityislapsia ja aivan erityisesti adhd-lapsia.
-2-
Osasit pukea huoleni sanoiksi. Juuri tuota hyöty-haittasuhdetta pohdin.
Poika on nimittäin nykyään jotenkin hieman allapäin usein ja opettaja myös kertoi pojan olevan arka vastailemaan luokassa ja vähemmän itsevarma, kuin ennen.
diagnoosi jotenkin muuttaa opettajien asennetta ja lisätä pojan omaa itsetuntemusta? Voi olla, tai sitten ei. Noin yleensä esim. asseilla sanotaan, että tietämys oireyhtymästä on helpotus, kun lapsi on itse luullut olevansa nörtti ja friikki, ja selityksenä onkin joku suht yleinen, synnynnäinen oireyhtymä, johon liittyy myös jonkin verran hyviä puolia (asseilla mm. on keskimäärin hyvä muisti, avaruudellinen hahmotus ja matemaattiset taidot, ei tietenkään kaikilla).
Ymmärrän, että tuo on vaikea paikka, miettiä hyötyisikö lapsi tutkimuksista ja diagnoosista. Adhd-perheille on tukiryhmiä, voisitko jutella jonkun adhd-lapsen äidin kanssa lisää? Tänne voi ketjuihin vastata kuka kusipää tahansa, osa palstalaisista vihaa aktiivisesti erityislapsia ja aivan erityisesti adhd-lapsia.
-2-
Olen vakkari av-mamma, joten välillä arastelen kirjoittaa täällä, kun tiedän, mitä meno pahimmillaan on.
Teepä tämä selväksi ensin opettajattarella, ja kun on tämän tajunnut, niin voitte keskustella asiasta.
eikä tarvitse tukitoimia, jotka vaatisivat erityisoppilas-statusta ja diagnoosia, ei lasta minusta tarvitse pistää tutkimuksiin. Antaa olla vaan! Diagnoosi ei ole itseisarvo, jos lapsi pärjää ilmankin - mutta toisaalta tutkimuksia ei kannata pelätä tai turhaan kaihtaa, jos lapsi hyötyisi pienryhmäopetuksesta tms.
-as-lapsen äiti-