Hirveä ikävä miestä, kun hän töissä
En tiedä laittaisinko viestiä ja mitä laittaisi ja vastaako edes. Yleensä hänellä puhelin takin taskussa. En kestä. Ei ole ennen tälläistä ollut. 13v yhdessä ja tunne ja pelko että mies ei yhtä vahvasti tunne. Voiko rakastaa liikaa? Itsekin siis nyt töissä. Mies sanoo joka päivä rakastavansa mutta sanoo sen lässyttäen kuin pikku lapselle. Lisäksi on sanonut ettei voisi kuvitella elämää ilman minua ja ei halua erota koskaan jos minä en jätä häntä.
Kommentit (8)
On sulla isot ongelmat elämässä. Ilmeisesti liian vähän duunia töissä, kun aikaa tyhjänpäiväisyyksiä pohtia!
mulla taas päinvastoin, kello menee liian nopeeta, kohta se sika on taas kotona =/
Läheisriippuvuus on ilmiö, jossa ihminen on pakonomaisen riippuvainen toisesta ihmisestä – usein puolisosta, lähimmäisestä tai asiakkaasta. Läheisriippuvuus on tärkeää erottaa terveestä riippuvuudesta, jota ovat mm. yhteenkuuluvuuden tunne ja sitoutuminen.
Läheisriippuvuuteen liittyvät piirteet ovat yksilöllisiä ja vaihtelevat suuresti äärilaidasta toiseen. Läheisriippuvainen voi olla toisaalta hyvin epävarma, epäitsenäinen, pelokas ja takertuva. Tällainen ihminen miellyttää toisia ja häntä ohjaavat toisten ihmisten tarpeet. Hän myös vähättelee itseään. Usein hän kysyy, mitä mieltä muut ovat hänestä. Hän muuttaa mielipiteitään ja arvojaan toisten mukaan ja hakee näin hyväksyntää ja turvaa.
Läheisriippuvuuden taustalla ovat usein heikko käsitys omasta itsestä ja huono itsetunto. Pelätessään hylätyksi tulemista läheisriippuvainen ei pysty sanomaan toisille ei. Siksi häntä voidaan käyttää hyväksi joko ihmissuhteissa tai työssä. Hänen on vaikea olla tasavertaisessa suhteessa toisiin ihmisiin, eikä hän kestä yksin jäämistä. Toisaalta hän voi eristäytyä läheisyyden pelossa. Tärkeimpänä tekijänä ovat emotionaaliset ongelmat. Läheisriippuvuudesta kärsivän on vaikea tiedostaa omia tunteitaan ja tarpeitaan. Siksi hän usein masentuu, stressaantuu tai menettää elämänhalunsa.
Hanki oma elämä, äläkä roiku miehessäsi. Johan tuollainen alkaa ahdistaa miestäkin:(
Muakin ahdistaa kun ajattelen moista roikkujaa,
Nauti siitä rakastamisestasi ja laita söpöstelyviestejä miehellesi ilman mitään vaatimusta tai odotusta, että siihen vastataan heti/samalla tavalla. Pakko sanoa sulle samalla tavoin kuin lapsille päiväkotiin mentäessä, että päivän aikana voi tulla ikävä, mutta sen mukavanmpaa on sitten iltapäivällä taas nähdä :)
Kehottaisin kyllä myös miettimään, mistä tuo epävarmuutesi miehen tunteista nousee. Sen sijaan, että painostat miestä suurempiin ja useampiin rakkaudentunnustuksiin, olisiko syytä ihan oikeasti istua alas ja kertoa omasta epävarmuudestasi..?
Mutta en haluaisikaan olla kylmä ja itsenäinen ja toisista riippumaton. Kiva tuntea näin. :) meillä ollut huonoja aikoja ja siitä epävarmuus miehen suhteen kumpuaa. Mutta kestän parilla viestillä päivässä. Ei minusta paljon vaadittu rakkaalta.
Laitoin muuten söpöstelyviestin. Varmaan ei huomaa sitä.
T: ap
Up