Mitä te muut 37v teette?

varailen vanhainkoti- ja hautapaikkoja. Odotan milloin sanotaan irti työpaikalta liian vanhana.Kuuntelen kehoni rapistumista. Läträän ryppyvoiteita. Yritän pysyä mahd. paljon sisätiloissa, poissa nuorten ja menevien silmistä. Anteeksi että olen olemassa, minäkin vanha nainen.

Meillä vasta pienet, alle kouluikäiset lapset. Työni on melko vaativaa, lisäksi teen väitöskirjaa (joka ei oikein tahdo edistyä). Meillä on okt jota rempataan, puutarhaa ja pihaakin pitäisi ehtiä hoitaa. Omille harrastuksille ei oikein ole aikaa, tuo jatko-opiskelu vie sen ajan. Sukulaiset kaukana joten ei juuri tukiverkostoja ole. Haluaisimme vielä yhden lapsen mutta siihen ei taida rahkeet riittää. Tai sitten pitäisi laittaa opinnot tauolle, ikää on niin paljon ja kello tikittää. Taloudellinen tilanne meillä on melko vakaa vaikka velkaa toki on talon vuoksi, ei kohtuuttomasti kuitenkaan. Parisuhde on hyvä ja olemme terveitä. Ulkonäköön liittyvä vanheneminen ei askarruta, en ole kovin ulkonäkökeskeinen. En itse ainakaan pidä itseäni mitenkään rupsahtaneena vaan ihan ok näköisenä ikään nähden. Tyytyväinen kaikenkaikkiaan elämääni olen, lähinnä haluaisin enemmän aikaa lapsille ja kodille. Mutta en halua luopua työstä ja opinnoistakaan. Haluan siis sekä syödä kakun että säästää sen..

Elämä oikeastaan aika mallillaan :)

4 lasta, mies ja vakiduuni. Olen hakenut kouluun ja toivon pääseväni aloittamaan ensi vuoden alussa opiskelut aikuispuolella työn ohessa. Tuskin tapahtuu, huominen vituttaa ja tupakat on loppu.

Mies ja kaksi alle kouluikäistä lasta. Opiskelen neljättä vuotta yliopistolla ihan uutta alaa, ja muutamme pian omaan taloon. Kaikki hyvin, en tunne itseäni vanhaksi. Hyväksyn itseni paljon paremmin kuin vaikka kymmenen vuotta sitten. Nuoruuden epävarmuus ja häilyminen ovat vähentyneet huimasti. Hyvä ikä :)

jos sen toisen lapsen vielä sais. Naimisiin en ole päässyt, kun mies ei halua. Palkka on ihan kiva, työtehtävä tylsähkö. Omistusasunto, auto on aika vanha. Opiskelen huvikseni työnohessa. Ulkomailla on tullut käytyä. Yksi tosi hyvä ystävä ja useampi hyvä ystävä. Ehkä vähän yksinäistä joskus.



Ihan jees elämäntilanne, ei mitään ikäkriisiä, sekundäärinen lapsettomuus tosin kalvaa mieltä paljon. Se ensimmäinen tehtiin vuosien hoidoilla. Rahaa siihen on kaikenkaikkiaan palannut reilut 20 tuhatta. Saishan tolla rahalla paljon muutakin.



Tulevalta toivon sitä toista lasta, sitten voisi alkaa vanheta. Ehkä suoritan jonkun tutkinnon liittyen näihin opintoihin, työpaikan vaihtaisin heti kun lapset tehty. Ja kun lapset kasvaisi niin voisi taas lähtee ulkomaille. En mä ole out kuin musiikista :D

No helvata nainen! Nythän tämä elämä vasta alkaa!



Mulla yksi lapsi, toinen tulossa. Kiva duuni, jonka eteen on vuodatettu verta, hikeä ja kyyneleitä yliopistossa parin tutkinnon verran. Ja paska palkka koulutukseen nähden, mutta who cares....



Ihanaa kun tietää kuka on, on vapaa tietyistä sosiaalisista paineista ja on hyvä olo olla omassa kehossa (joka on kaukana täydellisestä), äitinä, naisena, vaimonakin. Kaikki ovet on auki! Nyt me ollaan sen ikäisiä vielä pitkään, että kerkeää vaihtamaan alaa.



Joskus huimaa kun katson 18v fiksua nuorta naista ja tajuan, että voisin olla hänen äiti, mutta ei ahdista.

Downtown Abbeyta. Sain juuri lapset nukkumaan.

viime vuosina olet miettinyt läpikotaisin mitä elämältäni haluan, nythän se on suunnilleen puolessavälissä. naama ei ole enää nuori, itseään pitää hoitaa paremmin kuin ennen, mutta en kyllä tunne itseäni ollenkaan vanhaksi:D Päinvastoin; on elämänkokemusta, uskallusta, ei tarvitse yrittää miellyttää ketään. Tunnen oloni kaikin puolin hyväksi, enkä todellakaan vanhaksi. Ikä on suhteellinen juttu, jos on henkisesti vireä ja utelias, on se kokonaisikäkin aika nuori. Moni alle kolmekymppinen on ihan kaavoihin kangistunut, elämänsä mielekkyyden menettänyt nysvääjä. Vanhenemisessa ei ole mitään kamalaa, vain kehoaan pitää muistaa hoitaa!

Kaksi korkeakoulututkintoa, neljä lasta, 15 vuotta jo työelämässä mukana, välissä pari vuotta lasten kanssa kotona. Ruuhkavuosia, mutta täyttä elämää jota varmasti vanhana kaiholla muistelee. Mies, talo, autot, mökki ja vene + isovanhemmat tuovat lisää onnea elämään. Omaa aikaa ei ole, mutta en sitä osaa kaivata.

Teen vuorotyöt. Olen naimisissa onnellisesti ja minulla on kolme lasta, joista nuorin vielä päiväkodissa. Omakotitalossa asutaan ja lainaa maksellaan. Periaatteessa kaikki niin hyvin kuin toivoa saattaa, mutta raskastahan tämä oravanpyörässä juoksu on vielä monta vuotta.

Siitä pitää esim. upea työni huolen :)



Naimisissa, paritalo, pieni poika ja vähän pienempi tyttö.

Hyviä ystäviä olen saanut ja onneksemme lapsillamme on kaikki isovanhemmat elossa.



Ei oikein rassaa kuin työmatkat ja oman ajan puute. Ehkä myös asuntolainaan suuruus. Mutta hei, tämä on vain elämää :)