Minulle riittää tällainen tavallinen, onnellinen, välillä arkinenkin elämä..

Voisinpa tuntea samoin.

Minusta juuri tuollaista elämän pitää ollakin. =)

Käymme mieheni kanssa päivät töissä, meillä on kaksi kouluikäistä lasta. Viikot hurahtavat arkisesti: töitä, lepäilyä,lasten kanssa pelailua, ruoan laittamista, kaupassa käyntiä ja kavereiden kanssa lenkillä käyntiä. Viikonloppuisin käymme ulkona syömässä, kaupungilla tai vkl-reissuissa. Silloin tällöin pidemmällä lomareissulla. Olemme paljon mieheni kanssa yhdessä muuten vain.

Meille tämä riittää hyvin. En kaipaa mitään tämän kummallisempaa tunteakseni itseni erityisen onnelliseksi ja onnekkaaksi.

Tuo kelpaisi hyvin minullekin, mutta entä kun et saa itse päättää? Lapsettomuutta, työttömyyttä, sairautta, huomaat että miehellesi ei tuo kuvio riittänytkään vaan hän halusikin muuta, pettämistä ja avioero.

Näin tämä kuvio meillä meni. Olet onnekas, toivottavasti todella osaat arvostaa kaikkea mitä sinulla on.

Mitä ihmettä enää tarvitsisitkaan, kun sinulla on jo kaikki?

Ymmärrän pointtisi tämän kaiken vaativan: minullekaikkihetinytjavielävähänenemmän -maailmassa.

Sullahan on jo enemmän kuin monella muulla. Mitä vielä pitäisi olla?

Miksi et repäise ja käy panemassa jotain Bandidos-prätkäjengiläistä, saa siltä sukupuolitautia ja sitten syötä salaa miehellesi aamupuuron seassa lääkkeet! Olisi elämäsi jännittävämpää. Eikö muka kiinnosta?



Voisit sitten myöhemmin tylsänä hetkenä vaikka paljastaa koko jutun, haukkua miehen tylsäksi tai nössöksi ja jännittää miten käy!

teet työksesi? Jos tietäisit, että kuolet vuoden päästä, niin tekisitkö mitään toisin (paitsi luultavasti lopettaisit työnteon)? Tarkoitan siis, että onko sinulla mitään haaveita mitä haluaisit toteuttaa ennen kuolemaa?

Toteutan niitä koko ajan. Olen mielenlaadultani sellainen, että koen pienistä asioista iloa ja onnea. Haluan elää juuri tässä hetkessä.

En näe mitään syytä miettiä tulevaisuutta ja sitä, mitä jos joku muuttuu. Surraan sitten, jos siihen on syytä. En voi etukäteen tilanteille mitään, joten miksi kantaa turhia huolia mielen päällä.



ap

Ei lapsella pitkäaikaissairautta, ei lastasi kiusata, ei sairaita vanhempia ja töissä potkujen uhkaa.



Kyllä jokainen varmaan tuollaisessa elämäntilanteessa on tyytyväinen kun lapset on terveitä ja menestyy koulussa ja kummallakin on töitä ja rahaa on ulkomaanmatkoihinkin.



Ihmeellinen aloitus. Pitäisikö muka tavallisen ihmisen olla jotain tuollaisessa elämässä vailla? Vai yritätkö muka nostaa jotenkin itseäsi yläpuolelle muiden, että olet pieniin asioihin onnellinen?

Moni maksaisi vaikka mitä, että olisi terveet lapset tai kummallakin töitä esimerkiksi.



Ihmettelisin kyllä todella jos et olisi elämääsi tyytyväinen.

Ärsyttää vain, että sanot muka olevasi tyytyväinen pieniin arkisiin asioihin,



Hei haloo, sulla on isoja onnellisuudenaiheita, suoranaisia lottovoittoja. Terveet lapset, työ ja rahaa.

onkin hyvä asenne, tarkoitinkin vain sitä, että onko mitään semmoista mitä HALUAISIT tehdä ja joka ei sisälly tuohon nykyiseen elämään. Itselläni on tuolla lailla ajatteleva kaveri, siis joka saa tarpeeksi kiksejä ihan peruselosta ja olen toisaalta kateellinen, koska niitä muita kiksejä on melko hankala järjestää ja on tyydyttävä siihen kaupassa ja töissä ja lenkillä käyntiin.

On terveyttä, taloudellisesti turvattu elämä, on parisuhde ja lapsia, ystäviä...mitä ap sinä oletat, että sulla vielä olisi?



Jotenkin pysäyttävää, että ap ajattelee, että nämä asiat, jotka hänellä ovat, ovat pieniä ja arkisia. Eihän ne ole vaan suuria ja perustavanlaatuisia hyvän elämän rakennuspalikoita joista hyvin suuri osa ihmisistä ei koskaan saa nauttia. Onko nämä asiat sinulle, ap, itsestäänselvyyksiä?

Minä en kyllä koe elämääni mitenkään hirveän tavalliseksi mutta muuten ymmärrän kyllä hyvin mitä ap tarkoittaa. Käytännössä ainoa tapa elää onnellisena on olla onnellinen arjessaan, koska hyvin harva ihminen pystyy jatkuvasti kokemaan jotain erikoista. Minun kohdallani tämä ei tarkoita toisaalta sitä, etten nauttisi erikoisista tai jopa äärimmäisistä elämyksistäkin mutta motiivi niiden tekemiseen ei ole ahdistuminen tai surullisuus arkitilanteestani.

siitä, onko takana lapsettomuutta, onko meillä ollut suurta surua lähipiirissä, ovatko vanhempamme sairaita/kuoleita, onko vaaraa jäädä työttömäksi, onko meillä suuria lainoja jne.

Enhän minä ole maininnut noista mitään!

Onnellinen voi olla, vaikka elämässä olisikin vastoinkäymisiä!



ap

mä niinkuin käsitin, että sulle riittä tuo otsikossa mainuttu... "kiitti mulle riitti", ja tahtoisit jotain repäisevämpää elämässäsi :-D

pientä ja arkista.

Mihin olet ap tottunut entisessä elämässäsi, jos tuo on pientä ja arkista?

On terveyttä, taloudellisesti turvattu elämä, on parisuhde ja lapsia, ystäviä...mitä ap sinä oletat, että sulla vielä olisi? Jotenkin pysäyttävää, että ap ajattelee, että nämä asiat, jotka hänellä ovat, ovat pieniä ja arkisia. Eihän ne ole vaan suuria ja perustavanlaatuisia hyvän elämän rakennuspalikoita joista hyvin suuri osa ihmisistä ei koskaan saa nauttia. Onko nämä asiat sinulle, ap, itsestäänselvyyksiä?

Kyllä jokapäiväinen elämä on toistuessaan päivästä toiseen saman tyylisena, arkista. Eihän arkinen tarkoita että se olisi jotenkin huonoa ja pientä elämää.

Ja kyllä uskon ja myös jatkuvasti täältä luenkin, että monella ihmisellä on tälläkin palstalla samat asiat kuin minullakin eli mies, lapset ja työ. Silti ollaan tyytymättömiä, väsyneitä, on huonoa seksiä, mikään ei kiinnosta, masentaa,on opiskeltu väärä ammatti, on vääränlaiset ystävät ja niitä arvostellaan, ollaan oranvan pyörässä ja haaveillaan ihan toisenlaisesta elämästä...



Joten tiedän kyllä, että isolla osalla on täällä tasan samat ainekset kasassa kuin minullakin, mutta he eivät ole tyytyväisiä siihen!!

Realistisesti siihen, mitä ap:lla on.



En minä aistinut viestissä ylemmyyttä, enkä toisaalta myöskään mitään sellaisesta, etteikö ap arvostaisi sitä mitä hänellä on tai pitäisi tuota kaikkea itsestäänselvyytenä.



Olla onnellinen siinä elämässä mitä saa, huomata ne positiiviset ja ihanat jutut ja nauttia niistä.

Se on onnellisen elämän a ja o.

Toisaalta taas tiedostaa myös ne surkeat puolet elämänsarallaan ja yrittää muuttaa/päästä eroon niitä mahdollisuuksien mukaan.



Miksi pitäisi olla surkea vain siksi, että surkeutta on muuallakin? Miksei saisi kertoa onnensa aiheita vain siksi, että joku oikeasti onneton siitä loukkaantuu?

Mutta silti haaveilen kiihkeästä rakkaudesta, jota mulla ei enää oo...

Käymme mieheni kanssa päivät töissä, meillä on kaksi kouluikäistä lasta. Viikot hurahtavat arkisesti: töitä, lepäilyä,lasten kanssa pelailua, ruoan laittamista, kaupassa käyntiä ja kavereiden kanssa lenkillä käyntiä. Viikonloppuisin käymme ulkona syömässä, kaupungilla tai vkl-reissuissa. Silloin tällöin pidemmällä lomareissulla. Olemme paljon mieheni kanssa yhdessä muuten vain.

Meille tämä riittää hyvin. En kaipaa mitään tämän kummallisempaa tunteakseni itseni erityisen onnelliseksi ja onnekkaaksi.

Meillä samanlaisen oloista, ja lapsetkin (kaksi kouluikäistä) pyörivät tässä kotosalla paljon, kavereiden kanssa tai ihan vaan meidän vanhempien seurassa. Joskus kyllä mietin, että olemmeko laiskoja vai puuttuuko meiltä kunnianhimo kokonaan, kun ollaan tyytyväisiä ihan peruselämään. Eipä olla mitään suurta ja näkyvää saavutettu, muttei mikään ole pahasti pielessäkään. Toki on ollut vastoinkäymisiä, mutta pääosin elämä on sellaista eteenpäin suljumista omalla painollaan.

tyytyväinen olet työhösi, koetko olevasi oikealla alalla? Vai luuletko, että voisit olla yhtä tyytyväinen vaikkapa siivoojana?