Lue keskustelun säännöt.
Masentunut puoliso ja oma jaksaminen?
16.11.2012 |
Mies on masentunut, käy kyllä töissä. Itsekin masennuksen läpi käyneenä, tiedän mitä se on, tosin minä selvisin aika helpolla kun korjasin elämästäni asian joka minulle sen aiheuti.
mutta se minusta, en tiedä kuinka jaksan yksin tätä arjen pyöritystä ja vastuuta kaikesta, tiedän että nyt yksinhuoltajat tulevat huutamaan että yksin hekin hoitavat kaiken... Mutta henkisesti raskasta on se kun on vielä aikuinen mies lasten lisäksi hoidettavana, se kun se toinen on siinä mutta ei tee mitään, ei ota vastuuta mistään, ei kommunikoi tai noteeraa asioita millään tavalla.
Tiedän etyä minun pitää jaksaa ja ymmärtää ja tukea, parhaani siinä yritänkin mutta aina se katkeruus nostaa päätään vaikka kuinka yritän olla menneitä muistelematta.
Itse en sanut mieheltä minkäänlaista mainittavaa tukea kun itse olin masennuksesta usean kuukauden saikulla, miehen mielestä masennus on itsekeksitty sairaus, tai ei edes sairaus ollenkaan... Muutamn kerran mies kävi kaupassa ja nuorempaa lasta toi kesken typäivän välilöä hoidosta kotiin jos en jaksanut lasta hakea mutta muuten ei herunut tukea tai ymmärrystä, sen takia minun ehkä on vaikea hyväksyä miehen masennusta.
Parhaani yritän ja yritän olla vaatimatta mieheltä mitään vaikka kotona olisi vaikka ja mitä ns miesten hommia kesken, koitan itse hoitaa niitä parhaani mukaan ja antaa miehen vain levätä illat.
Mutta väliööä sitä toivoo että mies komentaisi lapsia ja osallistuisi niiden kasvattamiseen enemmän, että saisin numkua edes kerran kuussa niin pitkään kuin tahdon tms...
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa kummallista ap, miehesi on masentunut mutta on silti sitä mieltä että se on itse keksitty sairaus? Myöntääkö hän siis itse edes olevansa masentunut?
Me ollaan avopuolison kanssa käyty molemmat vakava masennus läpi, itsellä se vielä jonkinverran vaikuttaa arkeen ja jaksamiseen. Silti ei ole tullut kuuloonkaan etteikö toista olisi autettu niinä vaikeina hetkinä. Se on vaatinut ihan mielettömästi voimia ja kärsivällisyyttä ja aivan varmasti kumpikin meistä on ollut välillä aivan loppu sen toisen osapuolenkin takia ja tuntunut siltä että no helvetti ihan sama, antaa olla. Mutta vaikka meillä ei ole edes lapsia ja ollaan tosi nuoria niin käytiin sekä yksin että yhdessä terapiassa. Sitä moni nauroi, että mitä noin nuoret mihinkään parisuhdeterapiaan menee. Mutta meidät se pelasti, kun kummallakin oli pahasta olosta huolimatta ensinnäkin halua hakea apua ja myöskin auttaa sitä toista ja vieläpä yhdessä selvittää sitä tilannetta.
Pointtini tässä on se että minusta kenenkään ei tarvitse sietää paskaa toiselta loputtomiin, oli sitten masentunut tai ei. Jos lukuisista keskusteluista huolimatta toinen ei edes yritä hakea apua, miten se tilanne siitä voisi sitten parantua? Ja jos toinen ei ole ollut sinun tukenasi vaikeina aikoina, miksi hän vaatii samaa sinulta? Toki ymmärrän ettei tule ehkä mieleen heti toisesta erota kun toinen on sairas ja tietää ettei hän ole oikeasti sellainen mutta ei se masennus nyt ihmisen koko persoonaa ja käyttäytymistä muuta. Kyllä silloinkin on edelleen tallella se kyky pyytää anteeksi ja olla ymmärtäväinen toista kohtaan ja keskustella vaikka ei aina jaksa.
Kauankohan kestää, ennen kuin pitäisi alkaa helpottamaan? Mieheni on vakavasti masentunut, pitkällä sairauslomalla sen vuoksi. Jo vuosia on oireillut masennustaan, mutta suostui lääkäriin vasta kun uhkasin avioerolla. Sai lääkkeet ja satunnaista keskusteluapua. Ei enää pura pahaa oloaan samassa mittakaavassa muihin kuin ennen lääkitystä, mutta siinäpä onkin kaikki edistys. Edelleen makaa päivät sängyn pohjalla. Ei peseydy, vaihda vaatteitaan, syö milloin sattuu ahmimalla herkkuja. Jättää kaiken jälkeensä, kengät keskelle lattiaa, vessan pöntön vetämättä, likaiset astiat pöytään, roskat pöydälle, ruoat pöydälle, jnejnejne. Mistään ei voi puhua, kun tuo mielensä pahoittaja ottaa itseensä sanon mitä tahansa. En haluaisi sairauden vuoksi jättää puolisoani, mutta mikä on ennuste masennuksessa? paraneeko siitä kokonaan? vai jääkö tuo tuommoiseksi? en halua enkä jaksa olla loppuelämääni masentuneen puolison "omaishoitajana". Haluan elää tavallista, mukavaa arkea lasten kanssa ilman että joka päivä joutuu jaksamalla jaksamaan aikuisen ihmisen saamattomuutta.
Kuinka kauan siitä on, kun puolisosi hakeutui hoitoon? Voisitteko käydä pariskuntana juttelemassa jossakin?
Siitä on pian puoli vuotta, kun haki apua. Pieni kunta ja keskusteluapua on saatavilla vain sellaiselta henkilöltä, johon joudun olemaan työni puolesta yhteydessä usein. En halua keskustella hänen kanssaan, vaikka koenkin, että olisi hyvä päästä puhumaan pariskuntana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla myös uupunut mies. Monta vuotta jankutin, että hakisi apua univaikeuksiinsa. Nyt olin lähdössä, koska en koe että meillä on enää parisuhdetta. Mies meni lääkäriin ja sai uupumusdiagnoosin. Itsellä tosi vaikeaa sopeutua jäämään, koska olin jo päättänyt erota. Mutta enhän voi jättää häntä tässä tilanteessa. Meillä on lapsia.
Kuinka kauan siitä on, kun puolisosi hakeutui hoitoon? Voisitteko käydä pariskuntana juttelemassa jossakin?