voiko särkyneestä sydämestä koskaan toipua?
olen yli 40 ja eroamassa suhteesta, johon en halunnut vaikean avioeron jo läpikäyneenä edes ryhtyä. ryhdyin kumminkin, rakastuminen, ja rakkauskin, mursivat suojaukset, ja halusin taas elää täysillä, onnellisena. halusin antaa meille mahdollisuuden.
nyt, lähes kolmen vuoden jälkeen, suhde on päättymässä. tämä tuntuu melkeinpä pahemmalta kuin avioeroni. vielä "päätössanoja" ei ole sanottu, mutta kyllä ne taitavat edessä olla. olen putoamassa johonkin epätoivon syöveriin. jo pitemmän aikaa olen miettinyt kuolemaa vaihtoehtona. tuntuu, etten jaksa enää.
Kommentit (21)
kun ymmärtää, että omasta elämästä onnellisuudesta ei toinen ihminen ole koskaan vastuussa. Aito tasavertainen rakkaus ei ole toisesta tuolla tavalla riippuvainen.
Siinä kuule tasapainoisinkin ihminen menee aika rikki pitkäksi aikaa, mutta ehkä kaikille ei ole niin samalla tavoin jaettu tuota tunne-elämää.
että onnellisuus on ihmisestä itsestään viime kädessä kiinni, eikä tässä mistään riippuvuussuhteesta ole ollut kysymys.
nyt vain kerta kaikkiaan tuntuu siltä, että tästä en tule selviytymään.
t. ap
minä taasen olen naimisissa miehen kanssa,joka on jo monta kertaa sanonut,ettei rakasta minua. hän taasen on minun elämäni rakkaus. jopa hengittäminen sattuu kauheasti. :( itkusta ei ole tullut loppua. enkä tiedä mitä tekisin,ettei sattuisi niin kauheasti!
voiko masennus aiheuttaa tunteen,että rakkaus on kuollut? voiko kuollut rakkaus herätä vielä henkiin?
voimia sulle kauheasti ap!
ja sure niin paljon ja pitkään kuin siltä tuntuu. Eli älä yritä toipua nopeammin kuin miltä susta oikeasti tuntuu. Ärsyttää sun puolesta ton kylmäkaappikakkosen vastaus, koska kyllä itsekin omakohtaisesta kokemuksesta tiedän mitä synkkyyttä käyt läpi. Tsemppiä.
tiedän, miltä tuntuu, kun hengittäminen sattuu :(
sitä en tiedä, voiko masennus sammuttaa rakkautta. ei kai ainoana syynä ainakaan? en tiedä. hirveän mutkikkaita asioita. jaksamista kaikille saman hyljätyksi tulemisen tunteen jakaville.
kun ymmärtää, että omasta elämästä onnellisuudesta ei toinen ihminen ole koskaan vastuussa. Aito tasavertainen rakkaus ei ole toisesta tuolla tavalla riippuvainen.
Siinä kuule tasapainoisinkin ihminen menee aika rikki pitkäksi aikaa, mutta ehkä kaikille ei ole niin samalla tavoin jaettu tuota tunne-elämää.
Aamen! TÄmä on jotenkin tabu aihe, aina pitää olla niin vahvaa ja itsenäistä että!
Jos ei edes rakkaasta eroaminen (jos itse vielä rakastaa) tunnu juuri missään, niin onko ihminen edes elossa??? Tietty vähän eri asia jos molemmilta on tunteet lopahtaneet jo aikoja sitten, vaikka voi kai se silloinkin vielä tuntua aika kovaa.
vähän jo se, että olette osoittaneet ymmärtämystä (jotkut) ja tiedätte, missä juuri nyt menen.
Kiitos. Ei tämä niin paha foorumi ole, mitä pahat kielet sanovat.
Tilanne on se, että yritän keksiä ihan käytännön syitä, miksi pitää pysytellä hengissä. Tuska on hirveä. Tiedän, että osittain tässä on varmasti jonkinlaista masennustakin, mutta mitään muuta syytä tai taipumusta siihen minulla ei pitäisi olla, tämä parisuhdetilanne nyt vain. Elämä on muuten ok, niin yritän itselleni väittää. Lapset, työ, ystävät.
Mutta ei. Haluaisin vain kuolla.
- ap
on kestänyt 19 vuotta ja vieläkin koskee päivittäin. Olemme edelleen "ystäviä" ja eläneet omaa elämään jo vuosikausia mutta jotain jäi meidän välille muhimaan eikä irti pääse koskaan. Kumpikin ikävöi yhä omalla tavallaan
kun ymmärtää, että omasta elämästä onnellisuudesta ei toinen ihminen ole koskaan vastuussa. Aito tasavertainen rakkaus ei ole toisesta tuolla tavalla riippuvainen.
Siinä kuule tasapainoisinkin ihminen menee aika rikki pitkäksi aikaa, mutta ehkä kaikille ei ole niin samalla tavoin jaettu tuota tunne-elämää.
Aamen! TÄmä on jotenkin tabu aihe, aina pitää olla niin vahvaa ja itsenäistä että!
Että jos ei halua kuolla, kun eroaa rakkaasta ihmisestä, niin ei ole tunne-elämää?
Minä suren rakkaan menettämistä, mutta en mene rikki. Minä toivon, että hän löytää onnen jonkun muun kanssa, kun se ei minun kanssani onnistunut, ja toivon itselleni samaa, sitten, kun olen siihen valmis. Suren suruni pois, mutta rikki en mene enkä halua kuolla. Olen yhtä kokemusta rikkaampi.
Minä rakastin ja tulin rakastetuksi, mutta en ollut riippuvainen.
Olen uudessa suhteessa eron jälkeen. Liittojen välillä olin vuosia yksin.
Jos tämä uusi liitto kariutuisi, tarvitsisin kaiken avun (pillerit, saikut, terapiat). Ensimmäisestä liitosta tein eroa vuosikausia, eikä minulla ollut (enää) tunteita exää kohtaan.
Jos nyt uudessa liitossa tulisi ero, olisi koko loppuelämäni hyvin erilainen.
Mutta kyllä voi. Kaikesta voi selvitä. Vie aikaa, halua, hyviä ystäviä, terapiaa, viini-iltoja yms.tms. Mutta kaikesta pääsee yli (jos ei ole kuolemasta kyse) ainakin sellaiselle tasolle, että pystyy asettumaan asian yläpuolelle.
Niin kauan kuin on elämää on toivoa. Joo - latteeta, mutta totta.
HAE APUA!
kun ymmärtää, että omasta elämästä onnellisuudesta ei toinen ihminen ole koskaan vastuussa. Aito tasavertainen rakkaus ei ole toisesta tuolla tavalla riippuvainen.
Siinä kuule tasapainoisinkin ihminen menee aika rikki pitkäksi aikaa, mutta ehkä kaikille ei ole niin samalla tavoin jaettu tuota tunne-elämää.
Aamen! TÄmä on jotenkin tabu aihe, aina pitää olla niin vahvaa ja itsenäistä että!
Että jos ei halua kuolla, kun eroaa rakkaasta ihmisestä, niin ei ole tunne-elämää?Minä suren rakkaan menettämistä, mutta en mene rikki. Minä toivon, että hän löytää onnen jonkun muun kanssa, kun se ei minun kanssani onnistunut, ja toivon itselleni samaa, sitten, kun olen siihen valmis. Suren suruni pois, mutta rikki en mene enkä halua kuolla. Olen yhtä kokemusta rikkaampi.
Minä rakastin ja tulin rakastetuksi, mutta en ollut riippuvainen.
mutta sun kaltaiselle sitä lienee turha selittää. Sanavalinta oli rikki, ja siihen sitten tartuit ja asian vääntäminen muuksi alkoi. Rakastit varmasti omalla tavallasi, mutta sitten oma erosi oli sulle kuitenkin kuin ehkä potkut töistä? Jos sitäkään? Harmillinen takaisku ja hetken aikaa alavireisyyttä? Onko pakko tulla ketjuun, johon sulla ei näemmä oikeasti ole mitään annettavaa? Olisi aiheesta muuten olemassa yksi laatudokkarikin, en vaan tod. jaksa vaivautua etsimään sitä sulle, mutta on kyllä aivan tutkittukin juttu että rakkauden menettäminen tekee juuri tällaisia tuhoja kuin mitä tässä ketjussa on ollut esillä. Anna ihmisten etsiä vertaistukensa vaikka sitten tästä ketjusta ilman sun kyynisyyttä! Ja justhan tässäkin sanottiin että jollakin tavalla pääsee kyllä lopulta joskus yli, mutta ihan noin helppoa se ei useimmille ole kuin mitä sulle.
Tsemppiä kaikille joilla sydän särkynyt! Itselle niin tapahtunut lyhyessä ajassa jo kahdesti.. Ehkä kaipaan vaan rakkautta nyt epätoivoisesti, silti se sattuu kun toiselle uskaltaa sydämensä avata ja syystä tai toisesta suhde kariutui!
voin samaistua AP:n tunteisiin:( voimia AP,kyllä se tuska ajan kanssa hellittää.
Sanoisin, että koskaan en ainakaan minä pääse tästä yli. Nyt on hyvä suhde toiseen mieheen, mutta olen miettinyt, että mitä tämä suhde oikein on, joka on rakennettu toiselle, mutta selvittämättömälle suhteelle ja meillä on kummallakin takana ihan eri stoorit vaikkakin kummallakin hylkäämiseksi tuleminen. Tämä suhde on ihan toisenlaisella pohjalla eikä tämä luultavasti voi koskaan kariutua ja olemme jo aivan eri-ikäisiä emmekä ole nuoruuden haavoittuvassa iässä. Tsemppiä kaikille, jotka eivät pääse rakkauksistaan eroon. Älkää kuitenkaan tehkö itsemurhaa tms vaan yrittäkää keksiä jotain muuta elämäänne. Ryhtykää vaikka vertaistukijoiksi jossakin asiassa - se saattaa helpottaa kun saa pyöriä samoja tunteita kokevien ympyröissä.
Sinä et kyllä rakkaudesta "tasavertainen" tiedä mitään..
Ap, tiesitkö että jos ensin tulee avioero, sitte uusi suhde, ja se uusi suhde kaatuu, myös sen avioeron tunteet voi lyödä päälle? Tulee tuplasuru. Se on tosi rankkaa. Mutta menee aikanaan ohi, sekin.
Hanki itsellesi Fisherin Jälleenrakennus-kirja. Saat siitä paljon apua.
Tuo menee ohi vielä joskus!!!
Vierailija kirjoitti:
kun ymmärtää, että omasta elämästä onnellisuudesta ei toinen ihminen ole koskaan vastuussa. Aito tasavertainen rakkaus ei ole toisesta tuolla tavalla riippuvainen.
Siinä kuule tasapainoisinkin ihminen menee aika rikki pitkäksi aikaa, mutta ehkä kaikille ei ole niin samalla tavoin jaettu tuota tunne-elämää.
Aamen! TÄmä on jotenkin tabu aihe, aina pitää olla niin vahvaa ja itsenäistä että!
Että jos ei halua kuolla, kun eroaa rakkaasta ihmisestä, niin ei ole tunne-elämää?
Minä suren rakkaan menettämistä, mutta en mene rikki. Minä toivon, että hän löytää onnen jonkun muun kanssa, kun se ei minun kanssani onnistunut, ja toivon itselleni samaa, sitten, kun olen siihen valmis. Suren suruni pois, mutta rikki en mene enkä halua kuolla. Olen yhtä kokemusta rikkaampi.
Minä rakastin ja tulin rakastetuksi, mutta en ollut riippuvainen.
*tu mikä pösilö! Toivottavasti ei koskaan tutustuta IRL. Karvat oikein nousee pystyyn.
Oikea rakkaus sattuu aina jotenkin. Se on himoa, syvää tunnetta ja hillitöntä kaipuuta. Kättä-päälle-ja- hyvää-jatkoa -sullekin ei oo rakkautta nähnytkään. Mieletöntä epätoivoa tässä juuri koen kun en saa vastakaikua vaikka olemme yhdessä. Toinen ei tunne samoin kuin minä.
kun ymmärtää, että omasta elämästä onnellisuudesta ei toinen ihminen ole koskaan vastuussa. Aito tasavertainen rakkaus ei ole toisesta tuolla tavalla riippuvainen.