Lue keskustelun säännöt.
Moten reagoitte esim. tällaisiin riitatilanteisiin uhmaikäisen kanssa?
16.11.2012 |
Musta tuntuu että olen ihan hukassa vanhemmuuteni kanssa. mulla ei ole auktoriteettia ja silloin kun on, koen että olen jyrännyt lapseni ja tuhonnut hänen itsetuntonsa.
Meillä tällainen tilanne eilen, poika 3v3kk ja omasta mielestään tosi hauska.
- Joka ilta kiljuu ettei halua vaippaa, vaikka sitten aamulla vaippa on aivan litimärkä ja sanon että "kato nyt, patjalla olisi nämä kaikki ilman vaippaa ollut". Joka ilta joudun väkisin pukemaan vaipan hänen päälleen. Poika itkee.
- Eilen pissasi ennen sänkyynmenoa pottaa (sängyn vieressä), ja minä siitä häntä kehumaan. No, mitä vielä, poika kääntyi ilkikurinen ilme kasvoillaan, otti potan ja kippasi sen makuuhuoneen matolle.
- Minä tietysti hermostuin, ja käskin pojan nurkkaan istumaan, häpeämään. Ei suostunut, vaan koko ajan pyrki pissan luokse että pääsisi sotkemaan lisää.
- Minä hermostuin lisää.
- Lopulta läksin huoneesta ja sain haettua pyyhkeen millä kuivasin lattian. Poika itkee ja huutaa, kun minä käsken hänet aina uudestaan nurkkaan. Sanon että "minuutin olet siellä, sitten äiti tulee ja saat pyytää anteeksi". Pyytää anteeksi jo nyt, mutta minä en hyväksy.
- Menen huoneesta pois ja käsken poikaa rauhoittumaan minuutiksi nurkkaan. Ei rauhoitu, eikä pysy nurkassa, raahaan hänet sinne aina takaisin.
- Lopulta pojan itku on jo niin hysteeristä, että joudun rauhoittamaan hänet ja sitten hän pyytää anteeksi. Mutta heti perään sanoo, ettei se hän ollut, vaan äiti kippasi pissat lattialle. Kiellän puhumasta palturia, ja lopulta hän lupaa olla tekemättä tuollaisia "pissatemppuja" enää.
- Rauhoitumme nukkumaan, ja vaipankin sain laittaa päälle.
- Minulla on kuitenkin huono omatunto. Muserranko lapseni henkisesti? Vai ehkä hän minut? Tiedän että todenäköisesti hän tekee tuon saman taas joku päivä uudestaan.
- Mikä avuksi? En millään meinaa enää jaksaa tätä jokapäiväistä vääntöä. :( Olen uupunut.
Kommentit (22)
Kiitos kaikille vastaukistsa, sain näistä kyllä ajateltavaa. TIEDÄN että pitäisi itse pysyä vaan rauhallisena, mutta en vain jotenkin osaa sitten kun tilöanne on päällä. Tai toisinaan osaan, toisinaan en. ja se epäjohdonmukaisuus mua itseänikin ahdistaa. Mutta ehkä yritän seuraavaksi tuota syliinpuristamismetodia..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että lapsi saa iltatoimien jälkeen äidin kaiken huomion (kaksi lasta, menevät vuoronperään nukkumaan). Ja iltatoimien aikaan saa olla aivan äidin vauva, vaikka ois jo vähän isompikin. Jos ei jaksa mennä kylppäriin, äiti/isä voi kantaa. Äiti voi pukea, silitellä, paijata - mitä nyt ikinä tarvitaankaan. Ja lopuksi saa tulla äidin kainaloon kertomaan rakkausjuttuja ja keksimään tarinoita. Mitään ei vaadita, koska usein lapset on paljon väsyneempiä kuin miltä he näyttävät. Jos tulee raivareita, niin silloin lapsi otetaan syliin kuin pieni vauva, paijataan ja lohdutetaan, että voivoi, on se rankkaa. Lapset tietävät, että illalla saa olla ihan vaan hoidettavana jos ei muuta jaksa, ja siksi illat sujuvat ilman marinoita (=huomionhakua) tai kiukutteluja (yliväsymystä, epävarmuutta). Kyse ei siis ole siitä, että lasta ei kasvateta tai että asioissa annettaisiin periksi, vaan siitä että häntä autetaan sen väsymyksen kanssa, annetaan hetki hengähtää.
Tätäkin kannattaa kokeilla, että hellii sitä lasta illalla erityisen paljon, on erityisen lempeä eikä muistuttele kuinka iso lapsi jo on. Oman kokemukseni mukaan, mitä pahempi uhma, niin sen tärkeämpi on nähdä se lapsen pienuus ja tarve hoivaan. Siellä uhman takana on epävarmuus omasta osaamisesta ja omasta arvosta. Vaikka se ulospäin näyttäisikin kettuilulta.