Pihi ja ahne ystävä

Haluaisin tuoda esille yhden asian, joka alkanut suututtaa itseäni todella paljon, nimittäin sitä, miten ystävä muuttuu ahneeksi tavaraimuriksi äitiyden myötä, mutta itse ei ole vastaavasti valmis muistamaan mitenkään ystäväänsä tai tämän lasta.



Yksi pitkäaikainen lapsuudenystäväni sai vauvan 1,5 vuotta sitten. Hän tuntee mut merkkitietoisena ihmisenä, joka ei paljon hintoja katsele kun on kyse lahjan ostamisesta ystävälle. Olin todella otettu, kun mua pyydettiin kummiksi, mutta viime aikoina olen alkanut tajuta todelliset motiivit tälle.. On nimittäin alkanut tuntua, että olen pelkkä merkkitavaran lähde siinä perheessä. Itse kaverini on pihin äijänsä myötä muuttunut kirppareja kiertäväksi saituriksi, joka yrittää peittää todellisen luonteensa jonkun kierrätys-ja luontoystävällisyysaatteen taakse. Arvostan toki ihmisiä, joilla on periaatteita, niinkuin mulla itsellänikin on, tosin pikkusen erilaisia, mutta nämä hänen periaatteensa rajoittuu siihen, kun itse pitäsi olla maksumiehenä. Muiden ostama merkkitavara kyllä kelpaa, nimittäin joka joulu ja merkkipäivä tämä sama ihminen on laittamassa mulle pitkää toivomuslistaa Marimekolle ym. merkeille, mitä kummitädin toivottaisi tuovan.



Kun kaverini täytti 30, muistin häntä suomalaisella design-esineellä, josta tiesin hänen unelmoivan. Itselläni tuli 30 täyteen viime kuussa, enkä tietenkään saanut häneltä mitään. Pidin hiljattain myös vauvakutsut, jonne hän ilmestyi lähimarketista ostettujen pöksyjen kanssa, joita samalaisia oli äitiyspakkauksessa about kymmenet (ties vaikka olis sieltä jääny itsellään yli). Pöydän antimet hänelle kyllä näyttivät maistuvan oikein hyvin, joihin olin tapani mukaan myös panostanut. Häntä muistin vastaavassa tilaisuudessa Marimekon mekolla ja Falken tossuilla.



Meillä on ollut tapana tavata usein jommankumman luona kokkailun ja herkuttelun merkeissä. Viimeksi maksoin yli 70e:n kauppalaskun yksin ystäväni tuijotellessa kattoon.



Tämä varmasti kuulostaa todella materialistiselta mun osalta, ja häpeilemättä myönnän, että materialisti olenkin. En ole mitenkään erityisen hyvätuloinen, itseasiassa tienaan tietääkseni suurinpiirtein saman verran kuin ystäväni, joten mistään suuresta elintasokuilusta tässä ei ole kyse, ja vaikka olisikin, mun mielestä ei pitäisi noin avoimesti toivoa kalliita lahjoja, jos ei itse pysty tarjoamaan samaa. Etelän matkaan ja autoon hänellä kyllä on ollut viimeisen vuoden aikana rahaa. Musta on kiva sekä antaa, että saada, mutta tässä kohtaa tunnen oloni niin hyväksikäytetyks, että mua ei kiinnosta pitää tällä hetkellä minkäänlaista yhteyttä kyseiseen ihmiseen.



Onko muilla vastaavia kokemuksia?