Mihin diagnoosi voi vaikuttaa?

tuollaisista diagnooseista kertoa. Minullakin on ADHD diagnoosi enkä usko että olisin töihini juuri päässyt jos tämän olisin avoimesti kertonut työhöntulotarkastuksissa. Työni kun on erittäin keskittymistä ja tarkkuutta vaativaa laatua. Itse en edes usko että minulla mitään ADHD:ta on vaikka lapsena sellainen diagnosoitiin kun oli vähän tylsistymistä ja siitä johtunutta kapinointia koulussa.

- vanhemmat voivat hakea vammaistukea Kelalta, aikuinen diagnosoitu voi hakea vaikkapa kuntoututa.



- terapioita - useimpia, ainakaan pitkäkestoisia - ei saa ilman diagnoosia. Tietysti voi omalla rahalla ostaa, muttei saa kunnan tai Kelan maksamaa.



- paikan pienryhmään koulussa tai erityisopettajan klinikkatukea tai avustajan saa pääsääntöisesti vain diagnoosilla.



- Armeijasta voi saada diagnoosin perusteella vapautuksen.



- Työpaikka-haastattelussa sitä ei kannata mainostaa, sen verran ennakkoluuloisia osa ihmisistä on...

ja duunia ei saa, kun asia paljastuu työhönottotarkastuksessa?

ja duunia ei saa, kun asia paljastuu työhönottotarkastuksessa?

Mutta siis siellä työhönottotarkastuksessahan asia ei paljastu, ellei sitä itse kerro.

..jos sille on huutava tarve! Olen adhd-pojan äiti ja pahimmillaan harkinnut jopa lapsesta luopumista uupumiseni vuoksi. Ilman diagnoosin, tutkimusten jne. avulla saatuja tukitoimia en olisi jaksanut millään.

minulla on tarkemmin määrittelemätön keskittymishäiriö (adhd/add), olen akateemisesti koulutettu (kaksi tutkintoa) ja ns. hyvässä duunissa. ei tuota diagnoosia ole missään kyselty, mutta olen sen kyllä työpaikassani kertonu.



lapsellani on samat piirteet, ja otan kaiken mahdollisen tuen hänelle vastaan. ei epäilystäään, etteikö saisi hyviä eväitä elämäänsä. hänellä on hojks, mun kouluaikaan selaisia ei vielä tunnettu.

minulla on tarkemmin määrittelemätön keskittymishäiriö (adhd/add), olen akateemisesti koulutettu (kaksi tutkintoa) ja ns. hyvässä duunissa. ei tuota diagnoosia ole missään kyselty, mutta olen sen kyllä työpaikassani kertonu.

lapsellani on samat piirteet, ja otan kaiken mahdollisen tuen hänelle vastaan. ei epäilystäään, etteikö saisi hyviä eväitä elämäänsä. hänellä on hojks, mun kouluaikaan selaisia ei vielä tunnettu.

kertonu = kertonut :)

ai hyvä tavaton, että rakastan tätä kosketusnäyttöä ;)

..jos sille on huutava tarve! Olen adhd-pojan äiti ja pahimmillaan harkinnut jopa lapsesta luopumista uupumiseni vuoksi. Ilman diagnoosin, tutkimusten jne. avulla saatuja tukitoimia en olisi jaksanut millään.

niin ei ole mitään järkeä vältellä diagnoosia, koska sen avun oikeasti tarvii. Mutta minä olen kyllä sitä mieltä että jos tapaus on lievä, tyyliin vähän vaan miettii että mahtaako olla ADHD vai vaan vilkas temperamentti, niin ei kannata kovin kärkkäästi olla diagnoosia hakemassa jos pärjäilee ilman tukitoimiakin...

Esim minä tai vanhempani emme ole koskaan saaneet tai tarvinneet mitään erityisiä tukitoimia minun diagnosoidun ADHD:ni takia. Ei ole ollut mitään hyötyä koko diagnoosista, mutta haittaa olisi jos olisin rehellinen ja sen kertoisin vaikka työhönottotilanteessa.

t. 2

Kaverillani kulkee asperger perheessä ja oikeastaan koko perheensä sopiikin kuvaukseen. :D Ovat sosiaalisesti kömpelöitä, erakkomaisia ja kiinnostuneita vain tietyistä asioista...mutta tämän avulla ovat myös nousseet jokainen omalla alallaan melko korkealle. Jos kyse on piirteistä tai lievästä sairaudesta, en lähtisi itsekään lääkäriin sen vuoksi.



Poikani käytös poikkeaa selvästi muista ikäisistään ja siihen liittyy mm. motorinen levottomuus sekä aistiongelmia, joten kyse ei ole ihan lievästä tapauksesta. Vanhempana tulee saamaan lääkityksenkin.

Ilman diagnoosia en saisi lääkitystä, ja ilman lääkitystä en olisi voinut opiskella ja tehdä töitä näin hyvin.