miten jollain on helppoa olla kotiäiti(hoitovapaa) siis henkisesti?

Mutta mun mies ei heittäytynyt neljänneksi lapseksi, vaan töiden jälkeen mä pääsin harrastamaan ja olemaan hetken ihan ilman lapsia.

Meillä tämä toimii. Mies on tyytyväinen, kun kotihommat ja lapset hoituu ja mä tykkään, kun mies tuo rahaa taloon.

Olen kotihiiri. Tykkään olla kotona, sisustaa, leipoa, tehdä ruokaa jne. ja multa puuttuu tavallaan kunnianhimoa ja kilpailuhenkeä.

Minulle kahden kanssa kotona oleminen oli helpompaa kuin yhden kanssa. Lähipuistossa oli paljon äitejä lapsineen, joten seuraakin oli aina, senkun vain meni puistoon.



Nyt en kuitenkaan enää haluaisi palata samaan, aikansa kutakin :) Mutta oli se vain mukavaa aikaa!

Lapset ovat erilaisia. Osa taapero- ja leikki-ikäisistä on todella helppoja ollut meidänkin perheessämme. Halppoa vauvaa en vielä ole tavannut. Aina välilä helpottaa.

Joskin onhan niitä päiviä kun tekisi mieli lähteä niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, ei sen puoleen =D



Tässä on minusta hienoa se, että saa mennä ihan omaa (ja lasten) tahtia ilman aikatauluja. On enemmän aikaa harrastaa omia juttuja jne.



Minulla siis lapsia kaksi ja kotona olen ollut pian seitsemän vuotta. Sääli, että puolen vuoden kuluttua pitää palata takaisin töihin =/

ei saa nukkua, ja joutuu aina olemaan muita varten.

Mutta siihen jaksamiseen vaikuttaa moni muukin asia kuin vain levon ja oman ajan määrä. Minä koen kotona olon nykyään tosi helpoksi, vaikka olenkin fyysisesti väsynyt, koska meillä pienempi lapsi on tosi itkuinen ja huutaa suoraa huutoa joka yö useaan otteeseen. Ajatuksissani vertaan kuitenkin tätä siihen, että kävisin töissä, ja mun pitäisi nousta aamulla kuudelta reippaana ja tomerana vaikka en olisi nukkunut yhtään. Ajatuskin kammottaa niin että kotona oleminen tuntuu suorastaan luksukselta.



Joten vaikka olen väsynyt, olen tosi onnellinen. Lähinnä sen vuoksi, että ajattelen että kaikki on vain väliaikaista, ja kohta kotona oleminen loppuu. Silloin en enää näe lapsiani kuin pari tuntia illasta, ja kuitenkin saan kaikkein eniten iloa juuri lasten kanssa touhuamisesta ja heidän hoitamisestaan. Joten tämä aika kotona on ainutlaatuista ja arvokasta. Ensimmäisen lapsen kohdalla en jotenkin osannut nauttia, vaan lähinnä suoritin sitä kotona olemista ja murehdin sitä, saanko töitä hoitovapaan jälkeen. Nykyään elän enemmän hetkessä.

Minulla on myös tosi rikas sosiaalinen elämä, joka päivä on jotain mukavaa odotettavaa ja tekemistä, siis muutakin kuin vain kotihommia ja lastenhoitoa. Se auttaa kummasti jaksamaan, ja samalla saa perspektiiviä siihen, että jokaisella on oma elämänsä ja oma tapansa elää sitä, sekä omat murheensa. Se oma elämä on kuitenkin hyvää vaikka siinä ei aina olekaan tilaa niille omille asioille kuten haluaisi.

äitinä äitiysloma ja hoitovapaa oli ihanaa aikaa, mutta kyllä myös väsyttävää ja raskasta. Sama meillä, että esikoiselta jätettiin 2,5vuotiaana päiväunet pois, koska illat alkoi venyä yli kymmeneen ja mahdottomat ilta tohinat. Samaan aikaan vielä kuopuksen yöt levottomia. Itsellä teki usein tiukkaa jaksaa koko päivä lasten kans kun ei enää saanut päikkyjä nukuttua. Pelastuksena oli perhekerho ja muut kotiäidit joita näki ulkoillessa. Ilman noita tukia en olis kyllä jaksanut. Uuvuttavinta oli jatkuva kodin sotkuisuus vaikka kuinka järjesteli/siivosi niin hetken päästä saman näköistä. Niin ja onhan se aika saman toistoa päivästä toiseen :D Meillä kans ulkoiltiin x2 päivässä, jos ei rankkasade tai hirveä pakkanen. Mies vielä teki samaan aikaan paljon ylitöitä, joten sieltäkään ei hirvittävästi apuja sadellut...ja itse en osannut ottaa omaa aikaa juurikaan vaan lapset kaikkialla mukana ja niiden kanssa touhut oli tosiaan se pää juttu. Olen nyt jo palannut työn äärelle, mutta tuoreessa muistissa ovat nuo ajat ja vieläkin teen lyhennettyä työtä, joten kotona oloa lasten kans n. 4pv/vk. Tsemppiä kaikille kotiäideille.

äitinä äitiysloma ja hoitovapaa oli ihanaa aikaa, mutta kyllä myös väsyttävää ja raskasta. Sama meillä, että esikoiselta jätettiin 2,5vuotiaana päiväunet pois, koska illat alkoi venyä yli kymmeneen ja mahdottomat ilta tohinat. Samaan aikaan vielä kuopuksen yöt levottomia. Itsellä teki usein tiukkaa jaksaa koko päivä lasten kans kun ei enää saanut päikkyjä nukuttua. Pelastuksena oli perhekerho ja muut kotiäidit joita näki ulkoillessa. Ilman noita tukia en olis kyllä jaksanut. Uuvuttavinta oli jatkuva kodin sotkuisuus vaikka kuinka järjesteli/siivosi niin hetken päästä saman näköistä. Niin ja onhan se aika saman toistoa päivästä toiseen :D Meillä kans ulkoiltiin x2 päivässä, jos ei rankkasade tai hirveä pakkanen. Mies vielä teki samaan aikaan paljon ylitöitä, joten sieltäkään ei hirvittävästi apuja sadellut...ja itse en osannut ottaa omaa aikaa juurikaan vaan lapset kaikkialla mukana ja niiden kanssa touhut oli tosiaan se pää juttu. Olen nyt jo palannut työn äärelle, mutta tuoreessa muistissa ovat nuo ajat ja vieläkin teen lyhennettyä työtä, joten kotona oloa lasten kans n. 4pv/vk. Tsemppiä kaikille kotiäideille.

olisin itse kirjoittanut!

juuri siitä omasta ajasta, ennen en sitä tarvinnut kun nyt vasta kaivannut, mutta sitä on hiton vaikea järjestää ja oikeastaan niin väynyt että ennemmin sen ajan olisi kotona. joskus heitän miehen ja muksun pihalle kun haluan nukkua. huonäitiolo tulee kun tiskikone on taas tyhejentämättä ja täyttämättä..

t:ap

kun hermot menee 3-vuotiaaseen ja vauva valvottaa yöllä. Ehdin kuitenkin käydä tässä välissä jokusen kuukauden töissä/opiskelemassa, ja hoitorumbaan verrattuna tämä on paljon helpompaa. Minulla on myös pari omaa harrastusta ja käyn pari kertaa viikossa tekemässä iltatöitä, ja näissäkin saa vähän hengästää.



Mulla ainakin raskausaikana oli hermot niin kireällä, että jokainen pienikin juttu raivostutti. Vauvan synnyttyä on ollut paljon helpompaa.

teillä on omaa aikaa? entä miehen kanssa kaksin ja kuka hoitaa?

kuin voi. Se oli siskoni neuvo. Hänellä on 4 lasta. Nukuin aina kun voin, siivosin jos jaksoin, köllin ja ulkoilimme paljon.



Kaikesta voi stressata jos haluaa ja pyrkiä kauheasti suorittamaan asioita. Päätin, että en suorita mitään mitä ei ole pakko.



Nyt työelämässä olen kiitollinen niistä vuosista, vaikka välillä kotiäitinäkin oli rankkaa.

on se, että minä hoidan lapsia kotona ( nuorin 3 v, joten ei saa kotihoidontukea ) ja mies elättää perheen ja maksaa asuntolainan jne.

Minä jaksan tätä kyllä hyvin, koska meillä on yhteinen tahto hoitaa lapset aina kotona, vaikka taloudellisesti se ei ole kannattavaa.

Tottakai on huonoja päiviä, mutta ne kuuluu elämään.

Tosin itse saan omaa aikaa monta kertaa viikossa, melkein liikaakin ja en ole tätä koko aikaa ( esikoisen kuusi vuotias ) ollut " vain " kotona, vaikka lapset onkin aina hoidettu kotona. Mies on ollut myös hoitovapaalla, jolloin minä olin töissä. Sitten olemme tehneet monta vuotta niin, että teemme eri vuoroa töissä, jollon kun toinen töissä, niin toinen kotona lasten kanssa. Vaihtelevaa siis, joten ei pääse kyllästymään. :)

Lisäksi mieheni ei ole kolmas lapsi vaan tasavertainen arjen jakaja ja häneltä hoituu kaikki hommat ja osa hommista ( kuten siivous ) on vain hänen vastuullaan, minä en niihin puutu ja pakko ollakin, koska hoidamme lapsia vuorovedoin. Tosin tällä hetkellä minä olen vain kotona, kohta palaan taas osa- aikaiseen työhön kylläkin.

Se tosin on välillä ollut raskasta, että puolison kanssa nähty välillä vuorojen vaihteessa vain ulko- ovella, kun toinen tullut ja toinen lähtenyt, mutta on lasten kotihoito sen arvoista.

on se, että minä hoidan lapsia kotona ( nuorin 3 v, joten ei saa kotihoidontukea ) ja mies elättää perheen ja maksaa asuntolainan jne.

Minä jaksan tätä kyllä hyvin, koska meillä on yhteinen tahto hoitaa lapset aina kotona, vaikka taloudellisesti se ei ole kannattavaa.

Tottakai on huonoja päiviä, mutta ne kuuluu elämään.

Tosin itse saan omaa aikaa monta kertaa viikossa, melkein liikaakin ja en ole tätä koko aikaa ( esikoisen kuusi vuotias ) ollut " vain " kotona, vaikka lapset onkin aina hoidettu kotona. Mies on ollut myös hoitovapaalla, jolloin minä olin töissä. Sitten olemme tehneet monta vuotta niin, että teemme eri vuoroa töissä, jollon kun toinen töissä, niin toinen kotona lasten kanssa. Vaihtelevaa siis, joten ei pääse kyllästymään. :)

Lisäksi mieheni ei ole kolmas lapsi vaan tasavertainen arjen jakaja ja häneltä hoituu kaikki hommat ja osa hommista ( kuten siivous ) on vain hänen vastuullaan, minä en niihin puutu ja pakko ollakin, koska hoidamme lapsia vuorovedoin. Tosin tällä hetkellä minä olen vain kotona, kohta palaan taas osa- aikaiseen työhön kylläkin.

Se tosin on välillä ollut raskasta, että puolison kanssa nähty välillä vuorojen vaihteessa vain ulko- ovella, kun toinen tullut ja toinen lähtenyt, mutta on lasten kotihoito sen arvoista.

Joku omasta ajasta ja puolison kanssa yhteisestä ajasta...

Kuten sanottu aomaa aikaa minulla on monta kertaa viikossa, arkiviikolla ja yleensä monta tuntia lauantaina, koska se on miehen ja lasten harrastuspvä, jossa minä en ole mukana.

Puolison kanssa yhteistä aikaa on illat ( jos miehellä vapaailta ), kun lapset nukkuu ja n. kerran puolessa vuodessa tai vuodessa pääsemme pariksi tunniksi kahdestaan jonnekkin ja silloin ystävät vahtivat lapsia.

on se, että minä hoidan lapsia kotona ( nuorin 3 v, joten ei saa kotihoidontukea ) ja mies elättää perheen ja maksaa asuntolainan jne.

Minä jaksan tätä kyllä hyvin, koska meillä on yhteinen tahto hoitaa lapset aina kotona, vaikka taloudellisesti se ei ole kannattavaa.

Tottakai on huonoja päiviä, mutta ne kuuluu elämään.

Tosin itse saan omaa aikaa monta kertaa viikossa, melkein liikaakin ja en ole tätä koko aikaa ( esikoisen kuusi vuotias ) ollut " vain " kotona, vaikka lapset onkin aina hoidettu kotona. Mies on ollut myös hoitovapaalla, jolloin minä olin töissä. Sitten olemme tehneet monta vuotta niin, että teemme eri vuoroa töissä, jollon kun toinen töissä, niin toinen kotona lasten kanssa. Vaihtelevaa siis, joten ei pääse kyllästymään. :)

Lisäksi mieheni ei ole kolmas lapsi vaan tasavertainen arjen jakaja ja häneltä hoituu kaikki hommat ja osa hommista ( kuten siivous ) on vain hänen vastuullaan, minä en niihin puutu ja pakko ollakin, koska hoidamme lapsia vuorovedoin. Tosin tällä hetkellä minä olen vain kotona, kohta palaan taas osa- aikaiseen työhön kylläkin.

Se tosin on välillä ollut raskasta, että puolison kanssa nähty välillä vuorojen vaihteessa vain ulko- ovella, kun toinen tullut ja toinen lähtenyt, mutta on lasten kotihoito sen arvoista.

Joku omasta ajasta ja puolison kanssa yhteisestä ajasta...

Kuten sanottu aomaa aikaa minulla on monta kertaa viikossa, arkiviikolla ja yleensä monta tuntia lauantaina, koska se on miehen ja lasten harrastuspvä, jossa minä en ole mukana.

Puolison kanssa yhteistä aikaa on illat ( jos miehellä vapaailta ), kun lapset nukkuu ja n. kerran puolessa vuodessa tai vuodessa pääsemme pariksi tunniksi kahdestaan jonnekkin ja silloin ystävät vahtivat lapsia.

Väsy oli välillä mutta toisaalta sai nukkua vaikka keskellä päivää jos oli väsy. Minä olen sellainen että nukahdan heti kun vain menen lepoasentoon, eikä haittaa jos uni tulee pienissä pätkissä. Eli oli hyvällä tavalla väsy joka lähti pois nukkumalla.



Raha ei meillä ollut tiukilla, enkä kokenut kodin ja lasten hoitamista mitenkään raskaaksi. Ihan lepolomaksi tämän nykyisen vaativan asiantuntijatyöni rinnalla.