Häiritseekö ketään muuta Katri Helenan maneerit ?
Eli silmien räpsyttelyt ym. siis kun hän laulaa.
Muuten kyllä herttanen nainen, mukavan oloinen :)
Kommentit (12)
kappaleen, kuten Erinin "Vanha nainen hunningolla". Hatunnosto, että viitsii ylipäätään mennä noin vaikeaa ohjelmaformaattiin. Ensi perjanataina en uskalla edes katsoa, kun itken varmaan koko jakson läpi, jos alkaa puhunmaan kuolleesta pojastaan.
Eniten tästä ohjelmasta on kuitenkin hyötyneet Erin ja Cheek, jotka olivat tuntemattomampia ja nyt pääsivät esille ja ovat molemmat tosi hyviä esiintyjiä. Erin on mielestäni erityisen mahtava !
Ja kieltämättä Nipalla on ollut muutama aika heikko esitys, vaikka muuten onkin ihan symppis.
Hän laulaa kaikki kappaleet samalla tavalla ja on laulanut niin aina. Ei hän varmaan kuitenkaan enää kovin montaakymmentä vuotta laula joten antaa mennä vaan
Nipa käy vähän sääliksi.
Minusta Katri on jotenkin tosi symppis ja "pala suomalaisuutta".
on NEUMANNILLA. Sitä ei voi kuunnella häpeämättä :(
Sinänsä sympaattisen oloinen ja hyvä laulajahan hän on, mutta siis tietyt maneerit kiinnittävät toki huomiota, kuten pään nyökkäileminen tietyissä kohtaa kappaletta.
Sillä on aina se sama tekopirteä hymy huulilla kun laulaa, kaikki on niin ihanaa sen lauluissa.
Sen musiikki ei ole syvällistä, ei kosketa!
mutta joku siinä ärsyttää. Se on niin lässynlää.
Ja joo, Neumanilla on ohut ääni... sopii niihin Dingo renkuruksiin mutta ei paljon muuhun.
Muistan, miten jo pienenä tyttönä se ahdisti jotenkin. En tykkää..
mutta tätä ennen katri helena on ollut ykkösinhokkini... ärsyttävä tekopirteys, ärsyttävän tekoheleä sävy äänessä, ärsyttävä koko olemus. Ja ärsyttävät biisit. Miettikää nyt vaikka jotain Joulumaata, hrrrrr.
Mutta tää ohjelma on vähän saanu miettimään, että ehkä jos hän esittäisi erilaisia lauluja, niin ärsyttäisi vähemmän. Ja tykkään jopa hänen äänestään silloin kun hän laulaa matalalta.
Sillä on aina se sama tekopirteä hymy huulilla kun laulaa, kaikki on niin ihanaa sen lauluissa.
Sen musiikki ei ole syvällistä, ei kosketa!
Juuri samaa ajattelin, kun katsoin tän jakson.
mutta sen lauluääni vaan ärsyttää hemmetisti, eikä siinä nyt oikein sitä muuntautumiskykyäkään ole. Ei tarvi ollakaan, mutta piruako otti osaa moiseen ohjelmaan missä mitää olla heittäytymistä ja muuntoa.
Ei,jokaisella meillä on omat maneerimme...