Miten oppia elämään oman herkkyyden kanssa?

Tutustu mindfulness-tekniikkaan. Opettele rauhottumaan, keskittymään, tuntemaan itsesi. Tunteita ei pidä kieltää, mutta niitä pystyy kyllä hillitsemään tarvittaessa.

Mulla tapahtui hyvin nuorena paljon asioita jotka tekivät minusta ns.kovan ja vahvan,olen ajatellut aina tuon ajan olleen elämäni käännekohta jonka jälkeen moraalinikin alkoi rapistumaan.

Sitten aikuisena tapasin miehen,"normaalin"tasaisen ihmisen ja saimme kaksi lasta.

Nyt olen huomannut että tämä "hulluuteni"onkin herkkyyttä olen käsittänyt sen vasta nyt että olen herkkä.

Aivan järkyttävää,itken nykyään todella paljon etenkin jos siis "annan" tunteille yhtään tilaa.

Miten te aikuiset herkät ihmiset olette pärjänneet,minne tän kaiken tunteen voisin kanavoida fiksusti niin etten räjähtele joka asiasta kun tuntuu että "kukaan ei ymmärrä"

Nimim. Itkupilli

Kyllä sä saat herkkä olla, mutta ei se tarkoita, että sulla pitäisi olla jotain erivapauksia loukkaantua joka asiasta tms. Mihinkään räjähtelyihin sulla ei ole yhtään sen enempää oikeutta kuin kenelläkään muullakaan, se on vain huonoa käytöstä, eikä mikään ihmisen herkkyyden ilmentymä.

Tutustu mindfulness-tekniikkaan. Opettele rauhottumaan, keskittymään, tuntemaan itsesi. Tunteita ei pidä kieltää, mutta niitä pystyy kyllä hillitsemään tarvittaessa.

Tavallaan ongelma on siinä että olen nimenomaan aina hillinnyt itseäni ja tätä tunteellisuutta ja katsonut sen negatiiviseksi puoleksi..

Ei saa itkeä,täytyy olla vahva ota järki käteen jne.

Noita mantroja käyttäen.

Tuli vain eräs päivä sellainen ahaa-elämys että ehkä olenkin vain herkkä ja ehkä se ei olisikaan heikkous mutta miten kääntää se vahvuudeksi?

Se itkupilli

eli niin ettei minun tarvi aina purkaa niitä ulospäin toisten päälle. Voin esim. antaa kiukunpuuskan tulla, mutta vain tarkkailen kun se tulee ja menee, en suostu räjähtämään ulospäin. Itku saa useimmiten tullakin minusta, tietysti jos se esim. töissä yrittää pukata päälle niin sitten laitan senkin sivuun ajattelemaan toista aikaa, ajattelen että itken tämänkin asian illalla kotona sitten.

Kyllä sä saat herkkä olla, mutta ei se tarkoita, että sulla pitäisi olla jotain erivapauksia loukkaantua joka asiasta tms. Mihinkään räjähtelyihin sulla ei ole yhtään sen enempää oikeutta kuin kenelläkään muullakaan, se on vain huonoa käytöstä, eikä mikään ihmisen herkkyyden ilmentymä.

[/quote]

Ja taas ollaan haaskalla. Tarviiko nyt etsiä lauseista jtn.piilomerkityksiä jotta pääsee purkamaan omat patoutumasi..

Asiallisiakin kommentteja otetaan siis vastaan.

eli niin ettei minun tarvi aina purkaa niitä ulospäin toisten päälle. Voin esim. antaa kiukunpuuskan tulla, mutta vain tarkkailen kun se tulee ja menee, en suostu räjähtämään ulospäin. Itku saa useimmiten tullakin minusta, tietysti jos se esim. töissä yrittää pukata päälle niin sitten laitan senkin sivuun ajattelemaan toista aikaa, ajattelen että itken tämänkin asian illalla kotona sitten.

Tuli mieleen etten nyt osannut valita sanojani ihan oikein kun ryöpytys alkaa tarkoitin lähinnä niin että kun en tätä herkkyyttäni tiedostanut kaikki tunteet purkautuivat lähinnä negatiivisesti,en kuitenkaan ole mikään räyhääjä tms.

Olisi vaan kiva kuulla muiden herkkien kommentteja että miten tän kääntää positiiviseksi voimavaraksi.

Tuollainen "kukaan ei ymmärrä" -tyrskiminen ei ole herkkyyttä, vaan itsesääliä ja itserakkautta. Miksi ajattelet olevasi syrjitty ja väärinymmärretty - mieti syitä sille, että haluat vaalia tuollaista käsitystä.



Kannattaa myös muutenkin miettiä, mitä sellainen itsensä säälittely sinulla palvelee. Oikeasti taidat nauttia siitä, että vellot hetken surun tunteessa ja sitten niistät nenäsi ja reipastut.



Tuollainen tunnemyrskyily on kumminkin itseaiheutettua ja siten sillä on jokin FUNKTIO sinun omalle psyykellesi. Todennäköisesti se on viihdettä samaan tapaan kuin kaikki muutkin suurten tunteiden tuntemiset. Saa turvallisella tavalla tuntea suuria tunteita ja sen jälkeen halata lasta ja tajuta, että elämä on itse asiassa aika mukavasti.



Tuo on ihan samaa kuin se, että ihmiset nauttivat nyyhkyelokuvista. On katarsis mennä elokuviin parin nenäliinan kera ja itkeä ja nauraa ja myötäelää hetki - ja tulla ulos ja todeta, että onpa mukavan rento olo ja kotona odottaa perhe.



Herkkyyden kanssa sillä ei ole siis oikeastaan mitään tekemistä. Herkyyttä on kaikkien tunteiden tunteminen isosti, myös positiivisten. Herkyyttä on myötäeläminen muiden kaikissa tunteissa - osaatko siis myös riehaantua ilosta, kun kaveri saa uuden hyvän työpaikan tai muuta vastaavaa...? Herkkyyttä on myös muiden tunnetilojen vaistoaminen.

Kyllä sä saat herkkä olla, mutta ei se tarkoita, että sulla pitäisi olla jotain erivapauksia loukkaantua joka asiasta tms. Mihinkään räjähtelyihin sulla ei ole yhtään sen enempää oikeutta kuin kenelläkään muullakaan, se on vain huonoa käytöstä, eikä mikään ihmisen herkkyyden ilmentymä.

Ja taas ollaan haaskalla. Tarviiko nyt etsiä lauseista jtn.piilomerkityksiä jotta pääsee purkamaan omat patoutumasi..

Asiallisiakin kommentteja otetaan siis vastaan.

Minä olen ihan samalla tavalla herkkä ja tunteellinen. En vain oleta että koko maailman täytyy pidellä mua kädestä ja ymmärtää mun oikkujani.

Mutta esim. itkeminen on sellainen asia, että mitä väliä sillä on? MÄ itken tosi paljon, eikä se ole mielestäni mitenkään paha asia.

Eli ap:n mun mielestä pitää ymmärtää että se että hän on herkkä ja reagoi asioihin on hänen oma ominaisuutensa, eikä hänen suuttumuksensa tai itkunsa esim. ole muiden syy, vaan oma ominaisuutensa. ELi ap. saa olla sellainen kuin on, mutta kantaa vastuu siitä itse, eikä sysätä sitä ulkomaailman syliin.

Ymmärrätkö sinä tai ymmärtääkö ap?

Tuollainen "kukaan ei ymmärrä" -tyrskiminen ei ole herkkyyttä, vaan itsesääliä ja itserakkautta. Miksi ajattelet olevasi syrjitty ja väärinymmärretty - mieti syitä sille, että haluat vaalia tuollaista käsitystä.

Kannattaa myös muutenkin miettiä, mitä sellainen itsensä säälittely sinulla palvelee. Oikeasti taidat nauttia siitä, että vellot hetken surun tunteessa ja sitten niistät nenäsi ja reipastut.

Tuollainen tunnemyrskyily on kumminkin itseaiheutettua ja siten sillä on jokin FUNKTIO sinun omalle psyykellesi. Todennäköisesti se on viihdettä samaan tapaan kuin kaikki muutkin suurten tunteiden tuntemiset. Saa turvallisella tavalla tuntea suuria tunteita ja sen jälkeen halata lasta ja tajuta, että elämä on itse asiassa aika mukavasti.

Tuo on ihan samaa kuin se, että ihmiset nauttivat nyyhkyelokuvista. On katarsis mennä elokuviin parin nenäliinan kera ja itkeä ja nauraa ja myötäelää hetki - ja tulla ulos ja todeta, että onpa mukavan rento olo ja kotona odottaa perhe.

Herkkyyden kanssa sillä ei ole siis oikeastaan mitään tekemistä. Herkyyttä on kaikkien tunteiden tunteminen isosti, myös positiivisten. Herkyyttä on myötäeläminen muiden kaikissa tunteissa - osaatko siis myös riehaantua ilosta, kun kaveri saa uuden hyvän työpaikan tai muuta vastaavaa...? Herkkyyttä on myös muiden tunnetilojen vaistoaminen.

Myönnetään tuo kukaan ei ymmärrä oli aika kärjistetysti sanottu.

Kyllä osaan myös iloita isosti jos on aihetta.

Olen mielestäni hyvä tuossa muiden tunteiden aistimisessa ja lukenutkin aiheesta senverran että kaltaisilleni hieman kolkomman lapsuuden saaneille tuo tuntuu olevan vallan yleistä eli ei kai sinällään ole geeneistä lähtevä ominaisuus.

Olen vaan aina pitänyt itseäni hyvin vahvana ja sitä kautta pois sulkenut tuon herkkyyden.

Musiikkia kuunnellessa esim. pääsen hyvin nopeasti tunnetilasta toiseen. Mikähän siinä on että tälläinen herkkyydestä tms. saa ihmiset pimahtamaan. Taisin kaivaa verta nenästäni kun laitoin av-palstalle tekstin otsikolla "olen herkkä" :)

sekä minun kohdallani radikaalisti myös e-pillerit, jotka leikkasivat kaikilta tunteilta ne terävimmät huiput pois. Tunteiden hallinta vaan on niin paljon helpompaa, kun ne eivät vyöry päälle.



Minua auttaa se, että kun tunne tulee päälle, en mene siihen mukaan. Istun alas ja mietin, että tämä mun "tunne" on vaan opittu reaktio, ja kaikki se hurja fyysisyys, mikä siihen liittyy (että suurinpiirtein kädet tärisee, tai sitten itkettää tms.) menee ohi kun vaan hetken aikaa, vaikka minuutin, istu tässä ja rauhoitan itseni. Ja aina se tunne laimenee, kun maltan edes sen muutaman minuutin rauhoittua. Ei itketä enää ja suuttumuskin laimenee. Ajattelen, että mitään kamalaa ei tässä maailmassa tapahdu, vaikka en heti reagoisikaan kaikkeen. Sitten, kun se pahin tunne on onnistuneesti mennyt ohi, selitän asiat itselleni järjellä, ja totean yleensä, että se mun tunnereaktio ei ollut looginen ja järkevä tapa kohdata se asia.



Toinen asia, mitä muistutan itselleni on se, että yleensä ottaen ihmiset ovat paljon herkempiä kuin miltä he näyttävät. He hallitsevat sitä herkkyyttä, että kaikilla olisi helpompaa, ja siksi minunkin pitää yrittää pyrkiä hyvään vuorovaikutukseen niin ettei se oma herkkyys muut itsekeskeisyydeksi vaan empatiaksi.

sekä minun kohdallani radikaalisti myös e-pillerit, jotka leikkasivat kaikilta tunteilta ne terävimmät huiput pois. Tunteiden hallinta vaan on niin paljon helpompaa, kun ne eivät vyöry päälle.

Minua auttaa se, että kun tunne tulee päälle, en mene siihen mukaan. Istun alas ja mietin, että tämä mun "tunne" on vaan opittu reaktio, ja kaikki se hurja fyysisyys, mikä siihen liittyy (että suurinpiirtein kädet tärisee, tai sitten itkettää tms.) menee ohi kun vaan hetken aikaa, vaikka minuutin, istu tässä ja rauhoitan itseni. Ja aina se tunne laimenee, kun maltan edes sen muutaman minuutin rauhoittua. Ei itketä enää ja suuttumuskin laimenee. Ajattelen, että mitään kamalaa ei tässä maailmassa tapahdu, vaikka en heti reagoisikaan kaikkeen. Sitten, kun se pahin tunne on onnistuneesti mennyt ohi, selitän asiat itselleni järjellä, ja totean yleensä, että se mun tunnereaktio ei ollut looginen ja järkevä tapa kohdata se asia.

Toinen asia, mitä muistutan itselleni on se, että yleensä ottaen ihmiset ovat paljon herkempiä kuin miltä he näyttävät. He hallitsevat sitä herkkyyttä, että kaikilla olisi helpompaa, ja siksi minunkin pitää yrittää pyrkiä hyvään vuorovaikutukseen niin ettei se oma herkkyys muut itsekeskeisyydeksi vaan empatiaksi.

Sinulle.

Kaikki tämä pohdiskelu lähti siitä kun huomasin itkeväni kun kuuntelin musiikkia ja aloin miettiä asiaa. Totesin että ok,kai se täytyy myöntää että olen herkkä ja se ei ehkä tosiaan olekaan negatiivista.

Tähän astinen elämäni on ollut hyvin pitkälle muiden auttamista enemmän tai vähemmän en siis koe että olisin itsekeskeinen tai itsekäs.

Olen sitäkin usein miettinyt että onko sitä pyyteetöntä apua oikeasti olemassakaan kun myönnetään että saan aina ihme voimaa siitä että autan jollain tavalla sillä hetkellä heikomassa asemassa olevaa.

että minun on ollut lasten myötä paljon helpompaa hyväksyä oma herkkyyteni. Lapset saatuani tajusin, että se herkkyys on oikeasti äitiydessä valtava voimavara. Se, mikä tässä aikuisten aika (näennäisesti) tunneköyhässä maailmassa on liiallista tunteilua, on siinä lapsen nopeatempoisessa ja tunne-elämältään intensiivisessä maailmassa vahvuus. On helppo tajuta lapsen tunteet ja reagoida niihin. Lapsen nopeasti vaihtuvat tunnetilat ja niiden voimakkuus ei ole rasite, koska itselle se maailma on tuttu.



Joten ap, ehkä sinunkin kohdallasi se herkkyys muuttuu vahvuudeksi äitiyden myötä. Silloin saa itkeä ja nauraa ihan niin paljon kuin haluaa, koska ne pienet ihmiset puhuu just sitä itkun ja naurun, halailujen ja hellyyden kieltä, ja senhän sinä jo osaat. :)

että minun on ollut lasten myötä paljon helpompaa hyväksyä oma herkkyyteni. Lapset saatuani tajusin, että se herkkyys on oikeasti äitiydessä valtava voimavara. Se, mikä tässä aikuisten aika (näennäisesti) tunneköyhässä maailmassa on liiallista tunteilua, on siinä lapsen nopeatempoisessa ja tunne-elämältään intensiivisessä maailmassa vahvuus. On helppo tajuta lapsen tunteet ja reagoida niihin. Lapsen nopeasti vaihtuvat tunnetilat ja niiden voimakkuus ei ole rasite, koska itselle se maailma on tuttu.

Joten ap, ehkä sinunkin kohdallasi se herkkyys muuttuu vahvuudeksi äitiyden myötä. Silloin saa itkeä ja nauraa ihan niin paljon kuin haluaa, koska ne pienet ihmiset puhuu just sitä itkun ja naurun, halailujen ja hellyyden kieltä, ja senhän sinä jo osaat. :)

Ja mulla myös ne ilon tunteet on niin isoja että joskus tulee melkein mieleen että en halua tuntea näin isoa iloa, sekin on jotenkin tavallaan rasittavaa.



Mä rupesin ajattelemaan omaa herkkyyttäni uudessa valossa kun nuorempana kokeilin syödä masislääkkeitä pahana kautena. Ok, masislääkkeet lievensi pahaa oloa, mutta kyllä ne latisti sitten kaiken muunkin. Totesin että mieluimmin tunnen isosti ja koetan pärjätä sen kanssa kuin elän elämää joka ei maistu miltään.

Mulla tapahtui hyvin nuorena paljon asioita jotka tekivät minusta ns.kovan ja vahvan,olen ajatellut aina tuon ajan olleen elämäni käännekohta jonka jälkeen moraalinikin alkoi rapistumaan.

Sitten aikuisena tapasin miehen,"normaalin"tasaisen ihmisen ja saimme kaksi lasta.

Nyt olen huomannut että tämä "hulluuteni"onkin herkkyyttä olen käsittänyt sen vasta nyt että olen herkkä.

Aivan järkyttävää,itken nykyään todella paljon etenkin jos siis "annan" tunteille yhtään tilaa.

Miten te aikuiset herkät ihmiset olette pärjänneet,minne tän kaiken tunteen voisin kanavoida fiksusti niin etten räjähtele joka asiasta kun tuntuu että "kukaan ei ymmärrä"

Nimim. Itkupilli

Kyllä sä saat herkkä olla, mutta ei se tarkoita, että sulla pitäisi olla jotain erivapauksia loukkaantua joka asiasta tms. Mihinkään räjähtelyihin sulla ei ole yhtään sen enempää oikeutta kuin kenelläkään muullakaan, se on vain huonoa käytöstä, eikä mikään ihmisen herkkyyden ilmentymä.

miten parhaaksi näkee, tunteet ja niiden ilmaisu eivät ole mitään luvanvaraisia asioita. Tietysti sitten on vastuussa myös ilmaisutavoistaan. Huono käytöskin riippuu ihan siitä missä miljöössä on. Jos liikkuu kovin konservatiivisessa ja ahdasmielisessä paikassa, tunne-elämää ylipäätään pidetään jotenkin vääränä, tunteiltaan tasapainoisten ihmisten keskuudessa taas suuretkin tunneilmaisut ovat ihan ok. Ja maailman ei pidä ymmärtää mut siksi onkin tärkeää ettei hakeudu kovin tunnevammaisiin ympäristöihin, siellä sairastuu itsekin. Ja ap:lle sen verran et tunneherkkyydestä puhuttaessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen oletko herkkä vain omille asioillesi vai reagoitko muidenkin tunteisiin samalla herkkyydellä....

Ei voi vetää elämäänsä kovin tiukille, muuten rupeaa kuppi menemään nurin. Enkä nyt tarkoita raivoamista tai kenenkään satuttamista tms., mutta selkeästi kyky hallita tunteita heikkenee. Joten yritän olla repimättä stressiä. Suorittajamammat saa tästä kateushepulin, mutta ei voi mittää.