Raskausko vain ihanaa?
Minä täällä pyörähdin alkuraskaudesta, mutta sitten olen ollut poissa. Raskaus on edennyt normaalisti, mutta yhtä asiaa en ymmärrä. Joka paikka, vauvaledet, löytämäni blogit, tutut jne vaan hehkuttavat raskauden ihanuudesta. Minä sitä en ole löytänyt, en tippaakaan.
Toki ajatus siitä, että parin kuukauden päästä meillä on pieni vauva, on ihana. Tosin myös äärimmäisen pelottava, mutta ihana kuitenkin. En siis kadu raskautta (ihan yritetty ja toivottu tapaus) hetkeäkään. Mutta ei. Tämä ei ole minusta ihanaa. En ole ymmärtänyt, että mikä on ihanaa tässä vaikeassa olossa ja kasvavassa mahassa, varpaissa kylkiluissa ja sisälläni myllertävässä olotilassa. Ainut, mistä olen pitänyt, on ollu ultaukset. Toki niissäkään muuta kivaa (onneksi sentään tehty ulkokautta!) kuin se että on nähnyt pienen.
Löytyykö täältä muita, jotka eivät nauti raskaudesta, vai onko se nyt vaan niin että siitä kaikki nauttii? Vai onko se vain niin, että siitä nautitaan, koska siitä kuuluu nauttia?
Ja siis minulla ei kait ole ollut edes mitenkään vaikea raskaus. Ei ole ollut kuin ihan satunnaista pahoinvointia, olen voinut käydä töissä ja tehdä melkein mitä tahdon. Toki välissä pitää levähtää, ihan täysillä ei voi paahtaa. Joskus jätettävä harrastukset väliin, kun ei enää töiden jälkeen jaksa.
Eniten kait tässä tympii se, että yhtäkkiä en vaan olekaan itse itseni herra, joku muu sanelee mitä minun on tehtävä ja milloin levättävä. Ei kiitos, en pidä tästä. Loput lapset meille varmaan sitten ryöstetään naapurista...
Kommentit (12)
Hei teille, jotka jaatte omat tuntemukseni!
Raskausaika ei tosiaankaan ollut mitään ihanaa aikaa, ihmettelen edelleen siitä nauttivien tuttavieni kommentteja. Me kaikki koemme asiat niin eri tavalla. Tunteiden kirjo on laaja ja se hämmentää. Mediassa yritetään vaalia kuvaa siitä, miten ihanaa kaikki on. Olen tarttunut kynään ja freelance-toimittajana yritän nyt kehitellä artikkelia juuri tästä aiheesta.
Jos joku teistä haluaisi jakaa kokemuksiaan, haastattelisin mielelläni! Ottaisitko yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen villavellamo@gmail.com, niin kerron lisää!
Ei todellakaan ole ihanaa!ahdistaa ja kiukuttaa kokoajan.Keksin sterssin aiheita vaikka tyhjästä ja sitten yöllä valvon ja vatvon kaikkea tyhmää.muutenkaan kun ei saa oikeen enään nukuttua kun vauva potkii ja pissattaa jatkuvasti, mutta sitten vielä keksin kaikkea kamalia juttuja joista ottaa paineita.jos en sterssaa työasioita (onneks kohta alkaa mammaloma, viikko enään),niin sitten saan päähäni että vauvalla ei ole nyt kaikki hyvin tai sitten että mies jättää.en oikeesti olisi uskonut että raskaus saa pään näin sekasin, huoh :(
mutta 2 raskautta olen kokenut. Jotkut sanoo että raskaus on elämän ihaninta aikaa. Minulla ei ollut kumpikaan raskausaika. Minulla myöskään ei ollut vaikeita raskauksia, mutta kaikenlaista pientä vaivaa: alussa muutaman viikon jatkuva pahaolo ja myös oksentelua, sitten väsymys, sitten oli liitoskipuja. Loppu raskaudesta oli vaikea nukkua, kun lonkat kipeyty ja kyljen kääntäminen hankalaa, vessassa ravaaminen yöllä, kömpelyys, vali vali...
Raskaudessa nautin ihanasti pyöristyneestä vatsasta ja vauvan liikkeistä.
Kun vauva oli synytynyt, niin en yhtään kaivannut raskausaikaa (ainoastaan kaipasin söpöä vauvamasua).
Eli on muitakin, jotka ei nauti raskausajasta, vaikka raskaus ollut toivottu ja suunniteltu!
Minulla olla kaksi täysin erilaista raskautta takana ensimmäinen ja viimeinen...
Minusta raskaudessa ihaninta on ollut pyöristyvä vatsa ja vauvan liikkeet. Kerrankin elämässään on voinut lihoa ilman, että kukaan kommentoi sitä negatiivisesti, kaikki ihanoivat vatsaa (vaikka sitä vihasinkin!). Mutta se siitä raskauden ihanuudesta.
Minusta se miten kroppa välillä kipeä ja päänutti ihan sekaisin niin ei kiitos. Toki 2 ihanaaa "palkintoahan" minulla, mutta se 9kk odotus on loppujen lopuksi typerää..
En mä voi sanoa vihanneeni raskaus aikaa, mutta minusta se on muutakin kuin pelkästään ihanaa.. Ja itselläni oli kohtuu helpot raskaudet, jotain pientä vaivaa, semmosia jotka ei normaalia elämää juurikaan häirinneet.. Mutta tiedän monia, jotka sanoo et raskausaika on ihan hirveää.
Enkä myöskään voi väittää että nämä olisivat elämäni ihanimmat 4x9kk olleet, mutta jälkikasvun takiahan tähän on ryhdytty.
Tässä kun nuorimmainen täyttää pian 4v, välillä on ehtinyt olla jo sitä omaakin elämää ja todennäköisesti sitä ehtii olla vielä neljännen syntymän jälkeenkin ihan riittävästi.
olen raskaana ja viikkoja 29+6. Vaikka ei ole ollut aamupahoinvointeja tai muutenkaan huono olo, en ole ollut parhaimmillani raskauden aikana. Nyt varsinkin kun maha on jo aika iso ja tiellä koko ajan, olen alkanut odottaa synnytystä ja että vauva tulisi pian.
Tietenkin rakastan vauvaa ja odotan kovasti että saisin hänet syliin mutta raskaus ei ole ollut ainakaan mulle "elämän parasta aikaa". Jotkut kanssa sanovat että nainen hehkuu raskausaikana, ei ole totta minun kohdallani! Olen lähinnä turvonnut ja väsyneen näköinen :-)
Esikoisen odotusta myös minulla vielä jäljellä reilu pari kuukautta ja odotan loppua kauhulla. Ensin oksentelin urakalla 4 kk ja sen jälkeen alkoivatkin heti perään epämiellyttävät ja huolta aiheuttavat supistelut ja vuodelepo, närästys, selkä- ja univaivat, turpoilu... Kateeksi käy niitä, joille raskaus on elämän parasta aikaa. Vauva on toki kovasti toivottu ja on ihana tuntea hänen liikkeitään ja seurata kasvua. Silti varmaan ottaisin lapset ilman raskautta, jos voisin valita.
Nyt on aluillaan kolmas raskaus, inhoan olla raskaana yli kaiken, mutta toive saada kolmas lapsi oli niin suuri että pakko tämä on kestää. Mulla ei sen kummempia kamalia oireita ole ollut, tokasta kyllä voin huonosti koko raskauden, en kyllä oksentanut kertaakaan. Minulla on ennemmin ongelma tuo henkinen puoli. Musertava huoli lapsen hyvinvoinnista ja terveydestä, suurin ongelma on ehkä se, että tunnen olevani joka ikisellä suupalalla, syömättä jättämisellä, tekemisellä tai tekemättä jättämisllä vastuuussa toisesta ihmisestä ja hänen loppuelämästään. On raskasta ajatella joka hetki sitä miten tämä ja tämä vaikuttaa vauvaan, mutten voi olla ajattelemattakaan ja stressihän siitä tulee, eikä sekään tee hyvää... Ahdistavaa! Vielä esikoista odottaessani opiskelin ja juuri oli kursseja joilla käytiin läpi joka ikinen vamma ja millä todennäköisyydellä syntyvällä lapsella on se. Tieto lisää tuskaa.
Minä siis pelkään nyt hulluna ihan kaikkea, ja ei, en nauti hetkeäkään!
Enkä voi ymmärtää miten joku voi esim polttaa tupakkaa, sillä minä ahdistun jo kävellessäni savun läpi tupakoivan ihmisen ohi eikä tulisi mieleenkään esim syödä kasviksia joita en ole itse pessyt ;)
Just miehen kanssa puhuttiin, että meidän kahdessa raskaudessa ei ole ollut mitään helpooa/ihanaa/hekumaista. Päinvastoin. Ensimmäinen raskaus meni migreenikohtauksissa, virtsatieinfektiossa, vuodelevossa ja lähes tulkoon koko aika sairaslomalla ollessa. Nyt on toinen raskaus viikolla 14+3, ei hyvin mene, migreeni kohtauksia, ristiselkä kipua, noidannuoli ja toistamiseen viikon sairaslomalla. Molemmat lapset on toivottuja. Nyt toivottaisiin, että olisi suoraan synnytyshetki, parasta tässä kaikessa. Vaikka ongelmia molemmissa raskauksissa niin uskon, että en hehkuis siitä huolimatta. Ei tämä herkkua ole. Oisikin kiva vaihteeksi lukea tarinoita ei niin hehkeistä raskauksista.
Ensimmäinen raskaus, tällä hetkellä viikkoja 27+3.
Haaveilimme lapsesta ja yritimmekin vuoden ajan, kunnes lopulta tärähti :)
Ajattelin noina aikoina, kun kateellisena pyöreitä vatsoja katselin, että -" Ihanaa! Haluan tuohon tilaan ja voi että minä kyllä nautin koko ajasta"
PAH! Tämä nyt ei kyllä yhtään vastannut niitä ajatuksia. Olen voinut hyvin ja huonoa vointia ei ole hirveästi ollut. Ruoka maistunut (ihan liikaa) ja töissä olen pystynyt hyvin vielä olemaan.
Kaikki ultrat sun muut olleet ihan normaalit.. kaikki on siis mennyt hyvin.
Mutta en minä tästä nyt löydä sitä " Ihanaa olla raskaana" oloa. ? En tiedä..
Mahasta tykkään ja tietysti potkuista mitä tuntuu jo todella selvään ja usein. Se on ihanaa ja varmistaa sitä totuutta, että siellä on joku :)
Muuten minusta tämä raskausaika voisi olla paaljon lyhyempi. Turvottaa, närästää ja hengästyttää. Talviaikaan pukeutuminenki hyvin hankalaa! Toppahousut, joissa vetskari oltava auki ja takki joka vinkuu päällä.
Syömiset, juomiset ja tekemiset on rajoitettuja. Toki vain nyt väliaikaisesti, mutta kyllä se välillä tuskastuttaa!
Huh, huh.
Jaksamisia kaikille ja kyllä tämä aika varmasti päättyy pikemmin kuin uskomme ;)
Täällä yksi joka ihmettelee mikä tässä muka niin ihanaa on?!! Ikää on sen verran että ehdin haaveilla omasta lapsesta jo kymmenen vuotta, ennen kuin elämä asettui niin että se oli mahdollista. Yritystä ehti olla kymmenisen kuukautta kunnes tärppäsi. Ajattelin aina että raskaana on niin ihana olla, että sen haluan itse kokea! No ei ole ollut.
Viikkoja on nyt 19, ja vieläkin odottelen sitä ihanaa seesteistä keskiraskautta... Alkuraskaus oli täynnä viiltäviä kipuja, laumauttavaa väsymystä ja jatkuvaa kuvotusta. Edelleen mahaa vihloo ja jomottaa, selkääkin särkee. Antibioottikuureja on takana jo kaksi virtsasta löytyneen ja sittemmin uusiutuneen bakteerin takia. Vatsa on nyt jo iso ja muhkea, mutta vauvan liikkeitä en tunne - silloin tällöin tuntuu joku muljahdus tai potku, mutta heti kun alan "kuuntelemaan" on täysin hiljaista... Kuvittelenkohan nekin? Pelkään jatkuvasti että vauvalla ei ole kaikki hyvin, öisin varsinkin herään miettimään. Onneksi töissä ajatukset pysyvät pois vauvasta. Reilu viikko vielä rakenneultraan, pelottaa mitä siellä näkyy. Ensimmäisessä ultrassa vauva liikkui tosi paljon, entä jos se ei enää llikukaan? En ole uskaltanut ostaa vielä mitään vauvalle, en ymmärrä niitä jotka sisustavat koko lastenhuoneen heti plussattuaan. En halua vieläkään kertoa kaikille raskaudestani. Äitini ihmettelee, kuulemma hänen ollessa raskaana ei osattu mitään pelätä vaan kaikki olivat vain innoissaan ja onnellisia. No, tieto tosiaan lisää tuskaa. Neuvolasta ei ole juuri mitään muuta iloa kuin vauvan sydänäänten kuuleminen, vihloviin kipuihin siellä ei osattu sanoa mitään. Punnitaan vaan ja mitataan hemoglobiinia ja verenpainetta.
Koen myös ihan järkyttävää ahdistusta siitä mitä saan ja en saa syödä ja mitä pitäisi syödä. Vaikka kiellettyjen lista on lyhyt, niitä tuntuu yhtäkkiä olevan ihan kaikessa mitä normaalisti syön! Karkkikaan ei ole hyvää ilman salmiakkia, eikä makeaa saisi tietysti muutenkaan syödä, hedelmiä ja vihanneksia vain. En ikinä koskaan normaalisti syö maksaa, mutta tottakai sitä nyt oli jossain ruokana ja vahingossa menin sitä syömään. Kaikessa on kiellettyjä juustoja, ihan kaikessa. Kahvi onneksi jäi pois itsestään, vaikka normaalisti juon kuusikin kuppia päivässä: heti alkuraskaudessa alkoi yksikin kuppi kuvottaa ja turvottaa. Laskettu aika on loppukesästä, joten hirvittää jo etukäteen miten tukala on olla jos kesä on lämmin, turpoaako jalat ja tuleeko suonikohjuja... Mikä tässä pitäisi olla kivaa?? En kehtaa kellekään valittaa, kun muut ovat niin innoissaan ja odottavat minun vain ihkuttelevan kaikkea. Täytyy vain toivoa että lopussa kiitos seisoo... Vaikea kuvitella että tätä haluaisi toistamiseen.