Ahdistaa oma mokailu.
Parisen viikkoa sitten olimme juhlissa. Hieman alkoholia nauttineena avasin suuni.
Tarkoituksena pottuille henkilölle, joka on kettuillut minulle tämän syksyn aikana muutaman kerran.
Lopputuloksena mokasin pahasti. Nöyryytin omaan puolisoani. Ja itseni.
Puolison kanssa on asiasta puhuttu. Ja hän on ihan sinut asian kanssa. Ei kanna kaunaa. Tai ole vihainen. Ymmärtää tekoni ja miksi sen tein jne.
Itse olen vain niin äärettömän ankara itselleni. Välillä tuntuu ettei kehtaa päätään ulos laittaa.
Ansaittuakin kyllä.
Ongelmakseni on muodostunut tämä ahdistus. En osaa päästää asiasta irti ja jatkaa elämääni niin kuin se oli ennen tuota tapahtumaa.
Itse kuoppani kaivoin. Toivon vain, että saisin pian oloni paremmaksi.
Kommentit (7)
Tämä ei unohdu ja hyvä niin.
Ja enempää en halua, eikä ole tarvetta tänne kertoa.
Kyse on kuitenkin nyt vain tästä omasta olostani. Ahdistuksesta ja siitä etten osaa päästää irti.
Pitäisi osata ja kaiken olla kunnossa. Onhan puolisonikin ok asian kanssa.
Ei kaunoja yms.
ap
Ja kaikki mokailevat joskus. Häpeileminen ei auta ketään, vaan on äärettömän haitallista sinulle. Voithan vaikka yytää anteeksi toilailujasi,sanot vaikka suoraan että sua on harmittanit sen jonkun ihmisen kommentointi, joten humalassa sitten halusit antaa takas.
Mä ainakin arvostaisin enemmän ihmistä joka myöntää mokanneensa ja pyytää anteeksi, verrattuna vastuuta pakoilevaan tyyppiin. Varmaan antaisin anteeksi, jos kyse ei olisi kovin vakavasta jutusta.
Anna armoa itsellesi, ja kyllä ne muutkin yleensä antaa!
varsinkin tuiterissa.
Piristystä iltaasi oman kokemukseni myötä:
En kerro yksityiskohtia, mutta pyysin erästä miestä treffeille kanssani ja hän ei halunnut. Myöhemmin tapasin hänet naisystävänsä kanssa eräissä juhlissa ja päädyin sanomaan kovaan ääneen "KAIKKI EI VAAN YMMÄRRÄ HYVÄN PÄÄLLE" viitaten suoraan tämän miehen naismakuun ja siihen, että hän torjui minut, minkä jokainen paikallaolija käsitti.
Siis sen sijaan, että olisin piikittänyt tätä miestä (mikä oli tarkoitukseni), haukuin hänen seurassaan ollutta naista ja tein itsestäni täyden pellen. Auts. Ja voitte kuvitella, etten yhdenkään paikalla olijan silmissä näyttänyt mitenkään päin siltä, että olisin se "hyvän päälle", mitä hetki aiemmin kuvittelin olevani.
Sen verran minussa oli naista, että sain pyydettyä anteeksi tältä naiselta.
Tilanne oli todella nolo, koska paikalla oli kymmeniä ihmisiä ja monta tuttuani, ja juhlat jatkuivat vielä tunteja tuon tilanteen jälkeen. Kiusallinen oppitilanne, mutta selkeästi tarpeellinen. Se oli viimeinen kerta, kun alennuin haukkumaan yhtään ketään, missään tilanteessa. Kasvoin siis valtavasti ihmisenä.
Pää pystyyn vaan! JOKAINEN tekee virheitä, mutta niihin kannattaa suhtautua niin, että niistä opitaan :)
Ja hei, ajattele tätäkin: vahingonilo on paras ilo. Jos sinä aiheutitkin tahattomasti hilpeyttä muissa, MITÄ SITTEN? Sinusta saatiin iloa, ja sehän on hyvä asia :) Muistele tilanteita, joissa joku muu on mokannut. Kannatko hänelle kaunaa siitä? Menettikö hän arvonsa sinun silmissäsi? Vai ajatteletko kenties, että näitä sattuu, elämä jatkuu?
Tsemppiä! Häpeä hellittää ajan kanssa :)
Minusta Suomessa on vähän liian tuomitseva kulttuuri, epäonnisua ei saa, mokailla ei saa, kasvojaan ei saa menettää...
Ehkä se on se pelko, että ihminen haluaa olla sosiaalisesti hyväksytty, ja pelkää sitä leimaa, joka tulee kun käyttäytyy vaikka vain kerran epäsopivalla tavalla.
Kaikkea ei tietenkään voi unohtaa, mutta ainakin itse haluan antaa ihmisille mahdollisuuden korjata virheensä ja olla ymmärtäväinen.
Itse olen vain niin äärettömän ankara itselleni. Välillä tuntuu ettei kehtaa päätään ulos laittaa. Ongelmakseni on muodostunut tämä ahdistus. Toivon vain, että saisin pian oloni paremmaksi.
pysty helpostikaan jättämään epäonnistumisia tai laiminlyöntejä taakseen.
Tulee mieleen, että onko edes olemassa sellaista anteeksiantoa tai armollisuutta, johon voisi luottaa niin, että saisi oikein "luvan kanssa" lopettaa itsensä moittimisen ja jättää syyllisyyden taakseen? Vastauksena tähän:
Varovaisesti uskallan ajatella, että tuollaista anteeksiantoa sittenkin on olemassa :) Tämä vanha, mutta koskettava ja armollinen ajatus tuli mieleen heti sun viestisi lukiessani: " -- jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaiken." (1. Johanneksen kirjeen 3. luku, jae 20.) Harvoin tätä muistetaan, mutta varmasti on lupa luottaa siihen, että rakastava Jumala, Kristus tahtoo antaa anteeksi ihan jokaiselle, joka tuntee virheensä ja mokansa :) Ja tämä koskee myös SINUA, joka olet tällaisessa tilanteessa tai mielentilassa. Nämä sivut voivat auttaa sinua oman elämäsi suhteen luottamaan Jumalan rakkauteen ja anteeksiantoon sinua kohtaan, kaikkea hyvää jokaiselle tämän lukeville!
http://www.healingrooms.fi/?sid=118
http://www.sinuntahtesi.com/rakkaus.html
Olo on hieman helpompi.
Nukuttu yö takana. Aikaa tässä taitaa mennä jonkin aikaa, kunnes tämä asia on kokonaan ohi. Poissa mielestä.
Nyt luonnollisesti nolottaa, mutta se menee ohitse. Kaikki mokaavat joskus eikä elämä kaadu siihen. :) Tapahtunutta et kuitenkaan voi häpeilemällä muuttaa, joten tuo vie vain turhaa energiaasi.