" Miksi hankitte lapsia jos ette kestä niitä" -eukoille: LUE TÄMÄ!!
Useimmat ystäväni (minä mukaanlukien) ovat halunneet nimenomaan LAPSIA, ei vauvoja ja kotonaoloa sellaisen kanssa. Se nyt vaan on se pakollinen välivaihe, joka on kunnialla hoidettava " alta pois" , että pääsee nauttimaan niistä lapsistaan. On imetettävä, pestävä peppuja ja kestettävä soseilla sotaus. Edes sen 1-2v, jonka " uraäiti" kotona yleensä viettää.
Erikseen on sitten ne äidit, jotka toteuttavat itseään ja MÄÄRITTÄVÄT ITSENSÄ lastensa kautta. Heille kotiäitiys on elämän tavoite, ainoa alue, jossa he itse saavat pomottaa ja olla päällepäsmäreitä. Me muut saamme tyydytystä työstämme, siitä, mistä saa palkkaa, sosiaalisia suhteita ja arvostusta.
Kommentit (17)
Pitäiskö tämä nyt ymmärtää niin, että kaikki, jotka nauttivat kotona olemisesta ja lapsistaan jo vauvaikäisinä, ovat tylsiä kotiäitejä, jotka määrittelevät itsensä lastensa kautta?
Oletko ap todellakin noin yksinkertainen?
eri lailla arvostamaan, ihastelemaan ja rakastamaan myös alle metrin mittaisia, vielä puhumattomia hurmureita
Itse olen sitä mieltä ettei lasta viedä päivähoitoon alle 3-vuotiaana. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että olisin ollut poissa työelämästä siihen saakka. Sanotaanko näin että minä arvostan kotiVANHEMMUUTTA.
Älkää tehkö enempää kuin se yksi lapsi, kun yhteiskunnan on hoidettava loput. Ettehän te voi olla ilman kauneusunianne, ja kahvituvan rupatteluporukkaa, äiti-lapsi-kerhoja jne. Sinne ei niin helppoa ole vääntäytyä monen lapsen kanssa.
Joten jättäkää siihen yhteen, säästyy yhteiskunnan varoja ja päivähoitopaikkoja niitä oikeasti tarvitseville.
Ja ketä ne ovat, joiden lapset oikeasti tarvitsevat hoitopaikkoja, elleivät työssäkäyviä äitejä? Vai oliko se suurin syntipukki tässä nyt akateemisuus? Kyllä huomaa, että siellä päin on jäänyt itsensä kehittäminen pahasti sen kyökkihallinnoimisen varjoon...
sinä ja tunnekylminä.
Älä siis ollenkaan ala tuolle linjalle " viksut uraäidit vs. luuserit kotiäitilehmät" .
Kyllä kotona viihtyminen ja pienistä lapsista pitäminen on paljon monimutkaisempi yhtälö kuin se, miten paljon näkee työssään haasteita ja saa siitä elämäänsä sisältöä.
Esimerkiksi minä. Olen akateeminen, kohta 40-vuotias äiti. Minulla on huipputyö, hyvällä liksalla, nousujohteinen ura. Oli jo lasteni syntyessä. Silti jäin kotiin kunnes nuorin oli 2,5 vuotta ja viihdyin erinomaisesti. Koin olevani todella tarpeellinen lapsilleni. Ja tiesin, että ura ei katoa poissaoloni aikana. Kaikilla ei tietenkään ole sellaista työtä, mutta osalla on - enkä ole edes ainoa tietämäni uranainen, joka on viihtynyt hyvin kotona ja jäänyt sinne mielellään.
On siis ihan tarpeetonta väittää, että kotona viihtyvät ainoastaan ne tallukat, joilla on tylsä liukuhihnaduuni odottamassa.
Minä luulen, että enemmänkin se kotonaviihtyminen riippuu seuraavista tekijöistä:
- äidin ammatti. Bisnespuolella kilpailu voi olla niin kova, että oikeastikin se ura lopahtaa kolmen vuoden hoitovapaan aikana.
- äidin ikä. Kun on saanut tarpeeksi tukevan jalansijan urallaan, ei tarvitse hermoilla hoitovapaan aikana. Iän myötä oppii myös tajuamaan, että hautuumaa on täynnä työssään korvaamattomia... oikeasti me olemme korvaamattomia vain lapsillemme ja ne varhaislapsuuden vuodet ovat lapsen kehitykselle tärkeitä.
- äidin tukiverkko. Jos äiti on sosiaalisesti eristyksissä ja/tai ei löydä itselleen omaa aikaa ja keinoja saada virikkeitä muista kuin lastenkasvatuksesta, niin tottahan toki se kotonaolo tylsyttää. Tämä riippuu kuitenkin paljon ÄIDIN OMASTA MOTIVAATIOSTA ETSIÄ NIITÄ VIRIKKEITÄ JA SOSIAALISIA SUHTEITA!!!
Siis, kenelle yrität viestittää ja mitä?
Itse uskon, että jokaisella on oma tapansa elää äitiyttään, itse elän omaani tässä ja nyt. En arvostele muiden tapoja, enkä todellakaan odota, että he arvostelevat minua. Omissa ongelmissani on tarpeeksi.
Enkä kyllä katso kuuluvani " kumpaankaan kategoriaan" jonka niin mustavalkoisesti maalasit. Olen jotain siltä väliltä, välillä riippuu hiukan päivästäkin, kumpaa olen enemmän, " uraäiti vaiko himo-kotiäiti" , mutta enpä voi sanoa pistäväni itseäni kovin tiukasti mihinkään raameihin...
Vierailija:
On siis ihan tarpeetonta väittää, että kotona viihtyvät ainoastaan ne tallukat, joilla on tylsä liukuhihnaduuni odottamassa.
Minä luulen, että enemmänkin se kotonaviihtyminen riippuu seuraavista tekijöistä:
- äidin ammatti. Bisnespuolella kilpailu voi olla niin kova, että oikeastikin se ura lopahtaa kolmen vuoden hoitovapaan aikana.
- äidin ikä. Kun on saanut tarpeeksi tukevan jalansijan urallaan, ei tarvitse hermoilla hoitovapaan aikana. Iän myötä oppii myös tajuamaan, että hautuumaa on täynnä työssään korvaamattomia... oikeasti me olemme korvaamattomia vain lapsillemme ja ne varhaislapsuuden vuodet ovat lapsen kehitykselle tärkeitä.
- äidin tukiverkko. Jos äiti on sosiaalisesti eristyksissä ja/tai ei löydä itselleen omaa aikaa ja keinoja saada virikkeitä muista kuin lastenkasvatuksesta, niin tottahan toki se kotonaolo tylsyttää. Tämä riippuu kuitenkin paljon ÄIDIN OMASTA MOTIVAATIOSTA ETSIÄ NIITÄ VIRIKKEITÄ JA SOSIAALISIA SUHTEITA!!!
Ovathan vauvat ihania, mutta hemmetin työläitä. Aloin nauttimaan äitiydestä vasta lapsen tultua noin puolen vuoden ikään. Kestän itse paremmin kiukuttelevaa uhmaikäistä kuin koliikkivauvaa, joka huutaa tuntitolkulla suoraa huutoa eikä mikään auta.
Neuvolan terkka sanoi mulle fiksusti, että toiset ovat parempia isompien lasten kanssa, toiset vauvojen.
Vierailija:
.
Neuvolan terkka sanoi mulle fiksusti, että toiset ovat parempia isompien lasten kanssa, toiset vauvojen.
Eihän vauvankaan nyt VASTENMIELISELTÄ pitäisi tuntua, vaikka ei olisikaan yhtä ihana kuin vähän isompi lapsi! Ja aikuisen ihmisen pitäisi kestää hiukan sitä epämukavuuttakin, jos se on lapselle parhaaksi.
JOS siis sitä motivaatiota on. Jos ei ole, niin sitten hoitoonvienti on tietenkin parempi ratkaisu.
Olen " hankkinut" lapset, koska mielestäni se on mielekästä koko elämää ajatellen ja koska haluan antaa elämän lahjan eteenpäin. En siksi, että voisin kirkastella kruunuani täällä kehuskelemalla, kuinka pinnani pitää ja jaksan joka tilanteessa. Olisihan se aika lyhytnäköistä.
Se on vain yksi vaihe elämässä.Ihme kategorisointia....!!!
joopa joo,taitaa olla teiniäidin kirjoitus.Huomaa ettei ole elämänkokemusta vielä tullut ;
jotka nautimme lepsestamme kaikenikäisenä, olemme elämäämme tyytyväisiä pääosin, emmekä ihmettele työssäkäyvien äitien ratkaisuja.
Eli ME äidit, jotka haluamme lapsia ja rakastamme niitä ensi silmayksestä alkaen! Tissitykset, pyllyn pesut ja soseella sottaamiset ei tuota todellakaan tuskaa, on vain löydettävä se iloinen puoli joka asiasta. Myös kaipaan työelämään, vaikkakin hiekkalaatikollakin voi toteuttaa sosiaalisia puoliaan. Ei ole kuitenkaan mikään kiire, varsinkin kun kaikki lapset ovat pieniä ja aion nauttia jokaisesta hetkestä minkä saan heidän kanssa viettää!
En ole siis tehnyt lapsia sen takia kun NE ON KIVOJA, enkä sen takia että pääsisin vain ja ainoastaan kotona päällepäsmäriksi...
pääsisin tissityksistä ja vaipanvaihdosta. Rakastan lastani ihan sellaisena ja sen kehitysvaiheisena kuin hän milloinkin on, nauttinut olen imetyksestä ja muutoinkin vauvavaiheesta. -aunemaarit-
Siis ryhmä, joka ei elä vauvan kautta tai määritä olemistaan erinomaisen äitiyden avulla. Ymmärtää lapsen tarvitsevan äitiään ensimmäisen elinvuoden ja nauttii kotona olosta ja lapsen kehityksestä. Myöhemmin pystyy myös palaamaan työelämään ilman suurempia tunnontuskia. Siis yhdistelmä koti-ja uraäitiä eli 99% suomalaisista äideistä kuuluu varmasti tähän ryhmään:)