Millaisia ovat 2-vuotiaat?
Olen täysin unohtanut, mutta kertokaa: Millaisista asioista kiinnostunut? Miten leikkii? Miten ymmärtää sanan EI? Miten liikkuu? Puhe? Päivärytmi? Päiväunien pituus? Miten hyvin jaksaa kiinnostua kirjoista/ kynistä? Vaipat/pottailu? jne.
Kommentit (7)
2 v pojan touhuja (parin kuukauden päästä jo 3 v eli huomio)
* kiinnostunut kaikesta ympärillään toistaa sanoja ja oppii puhumaan/ilmaisemaan itseään; imee kaiken itseensä kun sieni
* leikkii pitkäänkin yksin ja osaa jo keksiä leikkejä pikkuveljen iloksi, ryhmässä leikkimisen taidot aluillaan leikkii yksin mutta suvaitsee jo muita viereensä
* ymmärtää täysin kiellot ja määräykset saattaa kieltää pikkuveljeä tekemästä, toisinaan tekee vaikka tietää ettei saa mutta äidin onneksi pahin vaihe tässä jo ohi!?
* juoksee paikasta toiseen, kävelee pitkiä matkoja mutta vaunut hyvä olla tukena
* puhuu kun papupata ja nauttii siitä
* päivärytmi yksilöllinen meillä ollut samanlainen ihan vauvasta asti (tietysti uniajat ym muuttuneet ja valvoo pitempään mutta muuten sama rytmi)
* nukkuu päivällä kahden tunnin unet toisinaan kolme
* rakastaa piirtämistä, osaa jo piirtää joitakin tunnistettavia hahmoja
* lähemmäs kolmatta ikävuotta pystyy jo seuraamaan juonta ja istuu hiljaa ja keskittyy kirjoihin kunhan aihe kiintoisa. Meillä luetaan sama kirja iltasaduksi joka ikinen ilta, nauttii siitä että tietää mitä tuleman pitää
* pottajutut yksilöllisiä meillä vaipat mutta tarhassa pottailee kuten muutkin. On sitä tyyppiä ettei pidä liian aikaisin patistaa kun valmis uuteen niin sitten kaikki tapahtuu "yhdessä yössä". Meillä kakkavaihe menossa eli kakka kiinnostaaa mistä tulee, minkälainen kakka eläimillä ym ym. Tiedostaa jo milloin kakka tulee mutta kertoo vasta kun tuli jo vaippaan;)
yhteenvetona aivan ihana ikä on jo itsenäinen tekee monia juttuja opettelee pukemaan itse, osaa kerätä leluja (jos viitsii), hänen kanssaan voi keskustella ja kertoa asioista niin, että hän itsekin osallistuu ja tuumailee ja miettii. Osaa nimetä kaikki elämänsä tärkeimmät henkilöt ja meillä ainakin rakastaa rutiineja sillä silloin voi itsekin kertoa mitä tapahtuu kun mennään tarhaan kun mennään mummolaan niin silloin tehdään näin. Tämä kaikki lisää turvallisuutta.
Edellinen vastaus oli mielestäni tosi hyvä. Melko samalla tavalla täällä menee asiat, ainakin suurinpiirtein.
Eli:
Puhetta meillä on tullut jo vähän yli vuoden ikäisestä taukoamatta. Eli puhuu ja ymmärtä kyllä kaiken. Vain osa hankalamista samamuodoista menee välillä sekaisin, muuten hölpöttelee ihan sujuvasti. Meillä kyselyikä alkoi pian kaksivuotissynttäreiden jälkeen. Nyt ollaan Miksi-kysymyksissä =) Ja niitä kysymyksiä tulee ihan koko ajan ja koskien kaikkea.
Päivärytmi meillä on ollut pitkään melko samanlainen ja pikkusisko (1v4kk) on samassa rytmissä. Eli aamulla 7 ylös, aamupäivällä ulkoilua tms, yhdeltä päiväunille, jotka n 1½h. Illalla menee 20.00 nukkumaan.
Meidän touhuneiti on hyvin kiinnostunut lähes kaikesta. Kaikessa pitää saada olla mukana ja tehdä yhdessä. Leipominen, muovailu, maalaus, piirtäminen, ulkotouhut yms yms. kirjojen lukeminen myös (siis aikuisten lukemana) on kivaa. Meillä oltu alkuvuodesta asti ilman päivävaippaa. Yöllä vielä vaippa, mutta lähes aina kuiva, joten sekin harkinnassa poistaa. Pottailu kävi sitten kuin itsestään, oltiin säännöllisen epäsäännöllisesti pottailu, ja sitten vaan tuli mieleen yrittää ilman vaippaa, Ja loistavasti sujui.
Liikkuminen, mieluiten juosten, hyppien, kiipeillen. Kaikki meno ja meininki on pop. Kovin kauaa ei jaksa paikallaan ilman tekemistä.
Ymmärtää tietty ei-sanan hyvin, eri asia on huvittaako aina totella. Selkeästi jo uhmaa tulossa. =)
Kovin on menevää tämä arki kahden villilapsen kanssa, kun olen melko viimeisimmillään kolmatta odottamassa. Ihanaa on, en kyllä vaihtais mihinkään.
Tiip
On tietenkin kiinnostuntu autoista ym poikamaisista leluista. Leikkii itsekseen autoilla, junilla, legoilla. Myös isompien sisarten kanssa opettelee leikkiin mutta usein riitelyksi menee. Yksin leikki sujuu siis paremmin ; )
Ymmärtää sanan EI mutta ei aina tottele sitä
Juoksee, hyppii, kävelee, mutta ei vielä osaa ajaa polkupyörää. Potkii ja heittää palloa.
Puhuu noin 3-4 sanan lauseita melko selvästi. Sanajärjestys on hauska. Esim: "äiti syliin mun ottaa".
Herätään aamulla noin klo 7. Aamutouhujen jälkeen mennään ulos. Sitten lounas klo 12. Päiväunet sen jälkeen klo 14 asti, jonka jälkeen välipala. Iltapäivisin touhutaan milloin mitäkin. Kyläillään, ulkoillaan, käydään kaupassa ja laitetaan ruokaa. Ruuan ja iltapalan jälkeen nukahtaa itsekseen yöunille noin klo 20,30. Yön nukkuu vaihtelevasti. Välillä pyytää laittamaan peittoa öisin.
Nukkuu päiväunia siis noin 1,5-2 tuntia.
Ihan vasta viimeaikoina on jaksanut keskittyä kirjojen lukemiseen ja katseluun. Ei kuitenkaan pitkiä satuja jaksa kuunnella. Piirtelee myös mutta ei mitään selkeitä kuvia vielä. Silti selittää kysyttäessä mitä kuva esittää.
Pottailu ei koskaan vielä ole kiinnostanut joten vaipat on vielä käytössä jatkuvasti. Viimeviikkoina oon yrittäny vähän patistaa potalle mutta mitään sinne ei ole tullut eikä hän siinä halua istua. Joskus vuosi sitten teki muutamat tarpeet potalle. Nykyisin kuitenkin saattaa sanoa "pissa tuli" mutta sinne vaippaan. Tai jos kakka tulee vaippaan se pitää heti pestä pois, niin poika vaatii. Nyt kesällä on hyvää aikaa harjotella vaipattomuutta vähän enemmän.
Ja ehkä syksyllä se onnistuu vielä paremmin kun hän aloittaa päivähoidon ja näkee siellä muista mallia.
Varsinainen touhupakkaus ja kova uhmaikä päällä. Minusta 2 v uhma on pahinta uhma aikaa mitä lapsilla on!
Meillä 1 v 11 kk tyttö eli tuoreessa muistissa :). Tosin ehkä tarkoitat vähän isompaa 2-vuotiasta, mutta vastailen silti.
Tyttö on kiinnostunut kaikesta, mistä isoveljensä. Suurinpina "intohimoina" on autot ja junat ja niillä leikkii tosi paljon. Samoin nuppipalapelit on kova juttu. Tykkää "lukemisesta" ja jaksaa kuunnella satuja tosi pitkään. Tai sitten "lukee" kirjoja omilla sanoillaan. Samoin piirtäminen on POP, paitsi että piirustuspaperi ei aina riitä, vaan usein on taideteoksia myös pöydässä tai lattiassa.
Tyttö puhuu kuin papupata. Puhuu noin kolmen, neljän sanan lauseita, joissa suurin osa sanoista on ymmärrettäviä ja täytteenä hänen omaa pälätystään. Lauseet on tyyliin: minä tulee tältä, minä kiipeää tähän, minä tahtoo tuttia. Sanoja tulee ihan koko ajan, tyttö imee niitä itseensä kuin pesusieni.
Tyttö on tosi omatoiminen. On syönyt itse alle vuoden ikäisestä, pukee ison osan vaatteistaan itse, ei halua kulkea enää rattailla vaan kävelee kaikkialle. Suuttuu jos yritän auttaa esim. sukkisten kanssa. Kaikki pitää saada tehdä ITSE.
Päivärytmi on ollut jo pitkään samankaltainen. Heräilee viimeistään kuudelta, syö aamupalan ja lähtee päiväkotiin. Nukkuu noin kahden tunnin päiväunet puolilta päivin. Iltaisin menee nukkumaan noin klo 21.
Tyttö on tosi liikkuvainen ja taitava liikkeissään. Juoksee, pomppii kahdella jalalla ja yrittää tasapainoilla. Kiipeilee kaikkialle. Oppi vähän aikaa sitten polkemaan polkupyörää, mutta polkeminen on kai silti vielä vähän rankkaa, sillä ottaa mielellään jalat avuksi (lykkii jaloilla eteenpäin).
Tyttö ymmärtää sanan ei, mutta totteleminen on sitten toinen juttu. Yleensä tekee jonkin kielletyn, nauraa päälle ja jää tarkkailemaan, miten äiti reagoi. Ja kun sitten haetaan pois pahanteosta, niin saa raivarit.
Pottailusta tyttö on kiinnostunut ja istuu mielellään potallaan (tai pöntöllä pienentimen kanssa). Mutta aika harvoin saa tuotoksia aikaan. Tyttö kai jo tiedostaa pissahädän ja kertoo siitä, mutta kun mennään potalle, on ehtinyt pisu tulla jo vaippaan. En ajatellut pitää mitään kiirettä opettelun kanssa. Esikoinen oppi kertalaakista kuivaksi tasan 3-vuotiaana.
Spontaani vastaus uhmaikäisen äidiltä ;)
Meillä näin juuri 2v täyttänyt poika:
Millaisista asioista kiinnostunut?
Junaradat, pallopelit, liukumäet ja kaikki kiipeileinen. Muotopalapelit myös on kivoja ja kaikki missä pujotellaan tain tungetaan asioita joihonkin.
Miten leikkii?
Rakentelee, heittää ja potkii palloja (ja muitakin esineitä), käyttää mailaa
Miten ymmärtää sanan EI?
Ymmärtää, mutta valikoivasti
Miten liikkuu?
Tasapaino on vielä aika heikko (yksilöllistä vissiin), harjoittelee hyppimistä,
Kiipeilee jo paljon. Ulottuvuus on vielä hakusessa.
Puhe?
Osaa sanoa äiti, ei, kiitti, ton (kysyttäessä minkä haluaa).
Päivärytmi?
7.00 herätys
8.00 aamiainen
10.00 ulos
11.30 lounas
12.00 päikkärit
15.00 välipala herättyä
17.00 päivällinen
17.30 pikku-kakkonen
20.00 iltapuuro
20.30 nukkumaan
Päiväunien pituus? 2-3 tuntia
Miten hyvin jaksaa kiinnostua kirjoista/ kynistä?
Kirjoista ei perusta ollenkaan, nyt alkaa vähän jo kuunnella jos luetaan, mutta vain ekan ja tokan sivun verran sit kirja unohtuu. Kynät ja piirtäminen kiinnostaa paljon ja piirtelee kauankin.
Vaipat/pottailu? jne.
Täysin kuiva, päiväkuiva oli 1.5 vuotiaana, yövaippa jäi pari kuukautta sitten pois. Vahinkoja saattaa käydä, jos ei muista potattaa tarpeeksi usein, ja välillä uhmakohtauksen yhteydessä
Mutta kaikken haluaa tehdä itse, leluista tulee riitaa muiden lasten kanssa. pyyntöjä tai komennuksia ei totella. Kaikesta saadaan itkupotkuraivareita. Pikkuveikkaa purraan salaa.
Meillä pian 2 v täyttävä tyttö. Leikkii jo pieniä hetkiä yksikseen, mutta välillä haluaa syliin ja äitiä/isää hakemaan leikkikaveriksi. Tykkää eniten leikkiä duploilla, nukella ja nukenvaunuilla, Fisher Pricen Little people-sarja on myös kova sana. Musiikista ja lauluista tykkää tosi paljon, harjoittelee jo itse laulamaan.
Ymmärtää hyvin sanan Ei ja on aina yleensä totellutkin, mutta nyt kova uhma päällä ja välillä menee kiukutteluksi kun jotian "kivaa" menee kieltämään. Omaa tahtoa on vaikka muille jakaa, kaikki pitää saada tehdä itse.
Juoksee, harjoittelee hyppimistä. Nyt uutena alkanut kiinnostua kiipeilemisestä.
Puhuu paljon, 2-4 sanan lauseita mutta sanajärjestys menee välillä miten sattuu. :)
Nukkuu 22-9 ja päiväunet klo 12.30-14 välisenä aikana vaihdellen 1-1,5h.
Tykkää tosi paljon kirjoista, enniten ehkä juuri luetaankin kirjoja yhdessä. Varsinkin kurkistus-kirjat kuten Puppe-kirjat ovat nyt tosi pop! Tykkää myös piirtämisestä, ympyröitä ja sydämiä harjoittelee jo piirtämään. :)
Vaipat on vielä, pottailua harjoitellaan lisää nyt tänä kesänä. Aikaisemmin ei ole suostunut sekuntia kauempaa istumaan potalle, nyt jo istuu pitkiäkin aikoja kirjoja lueskellessa, mutta tuotoksia ei vielä olla saatu...
Poikamme oli tasan 2 vuotiaana kiinnostunut mm. autoista, legoista, palapelistä, leikkiastioista. Poika osasi tuolloin rakennella yksinkertaisia taloja ja autoja legoilla sekä ajaa 3-pyöräisellä polkupyörällä.
Pojan suosikki dvd-hahmoja olivat Tomi Traktori, Maisa ja Teletapit.
Pojallamme ei ole sisarruksia, joten lapsi kinusi jatkuvasti huomiota vanhemmilta.
Poika oli aina innoissaan kun pääsi leikkimään ikäistensä kanssa, mutta riitaa tuli helposti leluista. Yhdessä leikkiminen tai "yhteistyö" hiekkalaatikolla muiden lasten kanssa mielestäni alkoi vähitellen vähän päälle 2 vuotiaana.
Uhmaa oli jo tasan 2-vuotiaana ja se vaan paheni seuraavna kuukausina. Ei sanan ymmärsi, mutta ei yleensä uskonut. Kaikessa laittoi vastaan ja kaikki suututti.
Poika liikkui varmasti; hyppi tasajalkaa, juoksi ja kulki sujuvasti portaissa. Leikkipuiston kiipeilyverkossa poika kiipesi huipulle asti. Poika oli jakuvasti karkaamassa vanhemmiltaan. Vahtiminen oli aika työlästä.
Poika puhui sujuvasti 4-6 sanaisia lauseita ja oli innokas höpöttäjä. Päiväkodista kotiin haettaaessa poika osasi jo ymmärrettävästi kertoa päivän tapahtumista.
Iltasatuja oli luettu jo vuoden ajan. Erityisesti Muumikirjat ja muut joissa oli kurkistusluukkuja kiinnostivat ja niitä poika jaksoi kuunnella iltaisin uudelleen ja uudelleen loppuun asti.
Piirtäminen ei sujunut vielä tasa 2-vuotiaana, eikä sitä ehkä oltu riittävästi harjoiteltukaan muutoin kuin äidin harmiksi seiniin.
Nukkuttaminen aloitettiin joskus klo 21 jälkeen, mutta poika nukahti yleensä vasta 22..22.30. Aamulla heräiltiin n.7.30 ja päiväkodissa poika nukkuin n.1,5-3 tunnin päiväunet.
Potalla istuminen ei kiinnostanut poikaa vielä useaan kuukauteen. Päiväkodissa kuulemma istuttiin potalla ja tuloksiakin oli tullut.