Lue keskustelun säännöt.
Onneksi mun lapset on jo tehty!
02.11.2012 |
Olen 35v. ja lapseni jo 10- ja 7-vuotiaita. Kauhulla katselen kun jotkut ikäiseni vasta ensimmäistään odottavat. Olen onnellinen, ettei mun tartte enää valvoa, vaihdella vaippoja ja olla saatavilla 24/7. Ihanaa, kun mulla on aikaa itselleni!
(pientä provosointia, myönnän)
Kommentit (36)
t. 36v, jolla 12 ja 7 vuotiaat lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pikkulapsi ajan elänyt...ei ole väliä tekeekö sen 25v. vai nelikymppisenä kun se pari vuotta siinä joka tapauksessa menee ;)
Nuorena voi tehdä tiukkaa mutta monet 30-40v. taas haluaa olla kotona kun ovat niin kyllästyneet bilettämiseen ym.
Pahin on vielä edessä kun lapsesi tulevat murkkuikään...pikkulapsi aika oli paratiisi siihen verrattuna!
T: 2 teinin äiti
Mä olen 38v ja kaverit on tosi kateellisia kun meidän lapset on 18v ja 21v. Ihan oikeasti yksikin about saman ikäinen 2v ja 5v lasten äiti sanoi olevansa kateellinen kun olen saanut isot lapset mieheni kautta joutumatta elämään pikkulapsiaikaa ollenkaan. Itse pärjäisin ihan hyvin ilman noita isojakin lapsia. :)
Mutta arvasinkin ekan viestin jälkeen että koulut on jäänyt käymättä.
Tästä kommentista käy aivan selvästi ilmi, että hyvin todennäköisesti tässä on ihminen, joka on käynyt apukoulun nimeltään AMK. Ja näille ihmisille on hoettu, että AMK-tutkinto on kuitenkin korkeakoulututkinto. On jokin demari/vasurijuttu, että kenellekään tulisi paha mieli.
Toisaalta onhan se hyvä juttu että jokin koulutus on.
On myös tutkimustietoa siitä ettei dementia etene ihan niin voimakkaasti jos aivoja harjoittaa. Jo pelkästä tänne kirjoittamisesta on apua. Mutta silti kannattaisi käydä arvoituttamassa kokonaistilanne ennen kuin ihan vihannekseksi vajoaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahin on vielä edessä kun lapsesi tulevat murkkuikään...pikkulapsi aika oli paratiisi siihen verrattuna!
T: 2 teinin äiti
joka näköjään tuottaa tyydytystä (toisaalta ihan hyvä, vaikka vähän sairaat ovat keinot...)
Ensin jauhetaan siitä, että hedelmällisyys menee iän myötä (kukkupuhetta), sitten jauhetaan kuinka rasittava vauva on (kukkupuhetta) ja sitten kun joku raukka on iloissaan siitä että pikkulapsiaika on ohitse, hänelle aletaan jauhaa tulevasta vaikeasta teini-iästä.
Olen pahoillani että teidän suvussanne on näköjään taipumusta siihen, että murrosiän lisääntyneestä hormonitoiminnasta seuraa käytöshäiriöitä.
Meidän suvuissamme on todettu taipumusta siihen, että murrosiän alkaminen jopa rauhoittaa lasta. (Tietenkin tosiasiallinen tilannehan on todettavissa vasta siinä vaiheessa kun murroikä on jo käynnissä.)
Pahoittelen myös, että lapsesi joutuvat ilmeisesti taas turvautumaan apuusi vessakäyntiensä yhteydessä nyt murrosiän alettua. Ei varmaan ole herkkua pyyhkiä vaikkapa ison murkkupojan einespitsapaskoja. Oikein kuvottaa ajatellakin.
En ap:n hyvin omanapaista näkemystä (kaikkihan meistä pitää yleensä omia ratkaisuja niinä oikeina) enkä joidenkin paskanpyyhintäpuheita.
Ensinnäkin teen töitä murrosikäisten parissa, ja allekirjoitan kyllä täysin väitteen, että pienet lapset, pienet huolet ja isot lapset, isot huolet. Jos joku pääsee helpolla murkkujensa kanssa, hyvä niin, mutta niinhän joku pääsee pikkulasten kanssakin.
Minä en ehtinyt vauvantekoon alle 30-vuotiaana. Opiskelin, seurustelin väärän miehen kanssa ja tapasin sen oikean vasta 23-vuotiaana. Jatkoin opiskeluja, muutimme yhteen ja perustimme sen ekan kodin, menimme naimisiin ja aloimme rakentaa sitä parisuhteemme perustaa. Lapset tulivat ajankohtaiseksi, kun kummallakin oli työ. Sain esikoisen 30-vuotiaana, keskimmäisen 33-vuotiaana ja kuopuksen 35-vuotiaana. Nyt haaveilen vielä vauvasta ja olen 38-vuotias. Meillä pikkulapsiaikaa on kestänyt nyt 8 vuotta enkä koe sinnitelleeni tai olevani onneton. Nautin tästä elämästä enkä haaveile edes matkoista mieheni kanssa kahden (näitä ehdittiin tehdä 20+-iässä). Olemme perhekeskeisiä ja nautimme matkustamisesta lasten kanssa. Lapsemme ovat paljon muutakin kuin sinappikoneita, uhmakin on ollut ihan siedettävää jokaisen kohdalla ja esikoista lukuunottamatta kaikki ovat nukkuneet vauvoinakin hyvin.
Ehkä meillä murrosiässä sitten räjähtää, ei haittaa. Elämä on nyt mukavaa, en kaipaa mitään muuta. Lapset eivät ole minulle taakka, nautin joka hetkestä!
Meillä muuten 8-vuotias ei ole yksin kotona kuin satunnaisesti joitakin tunteja. Kuskaamme häntä harrastuksiin ja kavereille ja muistutamme läksyistä. Peppua emme pyyhi, mutta samat ruoat pitää hänellekin kokata kuin meidän 3-vuotiaallekin, pyykit pyykätä ja vaatia siivoamaan jälkensä. Kaverisuhteissa pitää päällisin puolin valvoa, että kaikki sujuu. Ei meillä lapsia jätetä tuosta vain yksin heti koulun alettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ap:n hyvin omanapaista näkemystä (kaikkihan meistä pitää yleensä omia ratkaisuja niinä oikeina) enkä joidenkin paskanpyyhintäpuheita.
Ensinnäkin teen töitä murrosikäisten parissa, ja allekirjoitan kyllä täysin väitteen, että pienet lapset, pienet huolet ja isot lapset, isot huolet. Jos joku pääsee helpolla murkkujensa kanssa, hyvä niin, mutta niinhän joku pääsee pikkulasten kanssakin.
Miksi täällä availet omia ratkaisujasi jos et siedä ap:n kirjoitusta?
Onko täällä niin lahjattomia ihmisiä, etteivät osaa tehdä mitään omaa hommaa jos lapset ovat kotona?
Jos lapset touhuilevat omia hommiaan, niin se aika kun ei tarvitse päivystää tai vahtia tai muuten olla passissa on omaa aikaa.
Vedättekö esim. ihan älyttömät perslärvit silloin kuin teillä on 'omaa aikaa', jolloin lapset eivät mieluusti voi olla kotona? Vai päivystättekö edelleenkin joka inahdusta? En ymmärrä.
Ja se aika kun on lasten kanssa, eikä ole proseduraalista opastamista, on todella ihanaa! Jutellaan ja ollaan yhdessä.
Mutta silti kannattaisi käydä arvoituttamassa kokonaistilanne ennen kuin ihan vihannekseksi vajoaa.
Varsinkin kun nimenomaan kirjoitin että meillä on 2v ja sitten toinen suu vaahdossa kirjoittaa miten nopeasti sitä unohtaa sen pikkulapsiajan.
Niin että kuinka se meni? Iski jo dementia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahin on vielä edessä kun lapsesi tulevat murkkuikään...pikkulapsi aika oli paratiisi siihen verrattuna! T: 2 teinin äiti
Katsotaan sitten miten muiden käy.
t: 18v, 12v, 10v ja 2veen äiti
Mutta silti kannattaisi käydä arvoituttamassa kokonaistilanne ennen kuin ihan vihannekseksi vajoaa.
Varsinkin kun nimenomaan kirjoitin että meillä on 2v ja sitten toinen suu vaahdossa kirjoittaa miten nopeasti sitä unohtaa sen pikkulapsiajan.
Niin että kuinka se meni? Iski jo dementia...
Ei se mitään, toivottavasti selviät. Oletteko keskustelleet siitä, onko esim. miehesi valmis omaishoitajaksi vai onko edessä laitoselämä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
et päälle 30-kymmentä voisi vielä hankkia iltatähden, mua ei haittaa vaipan vaihto tms...sehän on mun lapsi.
hetkellä päälle 25 ja kahden lapsen äiti. olen kyllä itse erittäin tyytyväinen omaan lapsensaanti ikääni!
hetkellä en halua enepää lapsia, mutta luulen että äidilliset vaistoni eivät pysty lopettamaan 2lapseen, ken tietää. hetkellä riittää hyvin kaksi lasta, tekemistä riittää tarpeeksi :)
Olen onnellinen, että noi lapset on tuossa nyt, eikä mailmalla.
En kaipaa omaa aikaa ja kyllä saan olla ihan rauhassakin, kun lapset on jo koululaisia.
Pojat 8v. ja 11v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millaista on suu vaahdossa kirjoittaminen?
Olet kumminkin joku lähihoitaja, joten valitsen tuon mieheni. Onneksi on noita eri-ikäisiä lapsiakin, eiköhän joku niistäkin auta isäänsä. Kiitos huolenpidosta!
mitä tekemistä tuolla on iän kanssa? Lestadiolaisia ja muita suurperheitä lukuunottamatta tuo vaihe kestää vain vähän aikaa, oli se sitten missä iässä tahansa. Joku saattaa ajatella, että onneksi mun ei parikymppisenä tarvinnut valvoa vauvan kanssa, vaihdella vaippoja ja olla saatavilla koko ajan. Joten samalla tavalla voit ajatella parikymppisenä lapsensa saavankin kohdalla.
Ja lapset on 8- ja 3- vuotiaita.
Nyt lapset kasvaa tovin ja keskityn hetkeksi työhön tulevaisuuteen ja kenties siellä jossain 40- vuoden kieppeissä pääsen vielä synnyttyssaliin!
parasta on tehdä nuorena ja sitten bilettää nelikymppisenä kun muut vaihtaa vaippoja...
bilettää parikymppisenä opiskelijana! No, meitä on moneen junaan.
3
lapsia ollenkaan, enkä tule koskaan tekemäänkään! Mun ei tartte koskaan valvoa eikä vaihdella vaippoja eikä olla kenestäkään vastuussa. Mulla on koko elämäni ollut aikaa itselleni ja miehelleni.
parasta on tehdä nuorena ja sitten bilettää nelikymppisenä kun muut vaihtaa vaippoja...
bilettää parikymppisenä opiskelijana! No, meitä on moneen junaan.
3
jotka ovat tehneet lapsensa alle 25 vuotiaina on kaikilla aika surkea tilanne.
avioliitto todella huonossa jamassa, mutta on niin paljon lapsia ja vieläkin paljon asuntolainaa ettei yksinkertaisesti ole varaa erota.
Yks meni suoraan lukiosta synnytyslaitokselle ja on siitä asti ollut töissä pesulassa. Kiireaikana heillä on 3 vuorotyö ja lisäthän pienessä palkassa ovat mitättömät.
Ok, olihan se aika ikävää jollain asteella kun olin yli 30 v kun lopulta tapasin mieheni ja monta vuotta meni ennen kuin saimme jälkikasvua, mutta nyt tällä hetkellä kun on koulutusta työhön, jossa työntekijöistä on pulaa, saa niin paljon tehdä ylitöitä kun haluaa ja ylityöt saa esim. pidennettynä kesälomana, on tosi kiva koti pk-seudulla joka on kohta velaton, en oikeesti vaihtais näiden nuorina äideiksi kanssa paikkaa. Tietty lapsia olisin halunnut enemmän, mutta olen myös nyt sinut asian kanssa, katkeruus ei vie mihinkään.
On kiva että sulla menee hyvin, mutta arvaa mitä ? Niin mullakin.