Löysin vanhoja työpaikkahakemuksiani

Mulla toki on vakituinen työpaikka ollut, mutta retostelen sellaisella osaamisella, jota ei oikeasti ollut. Vähän jossain koulussa luettu, mutta todellisuudessa nyt katsoen en tiennyt asioista mitään. Sen lisäksi olen yhteistyökykyinen, vastuuntuntoinen jne. Huoh. Niinhän mä kuvittelin. Kyllä työelämä on opettanut, mitä tarkoittaa vastuuntunto. Mitä tarkoittaa, että työstä ja kokonaisuudesta ottaa oikeasti vastuun.

Suomi on tehnyt harvinaisen selväksi, että se ei halua intoa puhkuvia ja energisia nuoria työntekijöitä, vaan enemmänkin robotteja, joilla ei ole itsetuntoa tai varsinaisia haluja, ei varsinaisia mieltymyksiä tai mieltymysten vastakohtia. Työntekijän tunne-elämän tulee olla laimeaa kuin veden, joka on seissyt yön yli lasissa työpöydällä. Jälkiviisaana voin sanoa, että jo kouluajoista lähtien se olisi pitänyt huomata, miten nuorekkuus suodatetaan pois oppilaista vuosi vuodelta vaiheittain.



Me kaikki muistamme sen inhon kun vastauksia ei voinut enää kirjoittaa kysymysten alle vaan ne tuli kirjoittaa erilliselle paperille. Koulukirjoista viedään värit vuosi vuodelta melkein taiteellisella tavalla, kunnes elämänhalu on imetty oppilaista. Koululaitoksen tehtävänä on tuottaa kilttejä kuuliaisia orjia, jotka eivät osaa vaatia parempaa elämää itselleen.



Ne, ketkä onnistuvat säilyttämään elämänintonsa koulunkin jälkeen... ne ovat niitä, joita ei lasketa töihin. Koska miten yksikään elämäänsä kyllästynyt, työnsä nujertama vanha kääkkä työnantaja, haluaisi katsella päivästä toiseen elämää huokuvaa nuorta, ilman että vittuuntuisi korventavan syvällisellä tavalla? Ei. On parempi evätä työ sellaiselta. Voihan se olla niinkin, että se työnantaja haluaa vain suojella tämän nuoren elämänhalua, ja olla laskematta häntä siihen sieluatyhjentävään työmaailmaan, jonka on itse käynyt läpi...