pieni ikäero lapsille

Puolivuotiaan, helpon vauvan äitinä sinulla ei paljon ehkä ole aavistusta siitä, kuinka rankkaa voi olla vaativan, itkuisan ja huonosti nukkuvan vauvan kanssa. Sitten sinulla on siihen päälle vielä uhmakas puolitoista-kaksivuotias. Helppo sitä on hokea etukäteen, että tiedetään, helppoa ei tule olemaan, mutta ei tosiaan tule ja siihen ei välttämättä oikein voi varautua.



Kaksi vaippaikäistä, kahdet tarpeet jne. Varaudu siihen, että omaa aikaa ei juuri ole, saati sitten parisuhdeaikaa. Toivottavasti teillä on hyvä tukiverkko ja suhde miehen kanssa hyvällä mallilla.



Meillä ikäeroa on reilu kolme vuotta ja suosittelen sitä. Isompi ei ollut enää vaipoissa pienemmän syntyessä, osasi jo odottaa omaa vuoroaan ja ymmärsi, että vauvaa pitää imettää usein jne. TOki mustasukkaisuuttakin oli, mutta en usko, että niin paljon kuin esim perinteisellä kahden vuoden ikäerolla. Nyt kun ovat 6- ja 3-vuotiaat, leikkivät ihanasti yhdessä ja kuopus ihailee isompaa kovasti (ovat samaa sukupuolta). Miehen kanssa saatiin vähän hengähtää lasten välissä ja oltiin näin valmiimpia uuden vauvan tuloon.



Kukin tyylillään, mutta niinhän se on, että mitä pienempi ikäero, sitä rankempaa (ainakin ekat vuosi-pari).

Nyt kun ovat 7 v ja 5,5 v ovat aivan fantastisia. Myös pienemmän vauva-aika oli ihanaa, ne rakastivat toisiaan heti ensisilämäyksellä, kun vanhempi ei pienuuttaan ymmärtänyt kadehtia vauvaa.



Siinä vaiheessa kun nuorempikin lähti ihan kunnolla liikkeelle, eli 1v+ => se oli ihan kauheaa!!



Juu, ja nukkuivat molemmat hyvin yöllä, mutta kun rytmi oli aivan eri! Vanhempi meni nukkumaan seitsemän aikoihin ja heräsi ehkä 5 maissa. Ja pahimmillaan pieni nukahti 2 aikaa yöllä ja nukkui sitten yhtä soittoa ihan pienenä jo 7-8 tuntia. Et se 3 tuntia ei ollut oikein riittävä yöuni vanhemmalle.



Ja sitten on tietty se vaihe kun ei ole siunaaman rauhaa, olet kuin vieteriukko, jonka on pakko pomppia joka hetki paikasta toiseen tai tulee maailmanlopun katastrofi. Ei sopinut mulle alkuunkaan.



Mutta tehty mikä tehty ja aivan fantastiset lapset ovat, kertakaikkiaan. En ole ikinä jälkikäteen jossitellut, vaan todennut että yhdessä vaiheessa olin aivan järkyttävän loppu miehen kanssa.

mutta rankkaa se on!



meillä esikoinen oli myös helppo vauva mutta tämä kakkonen sitten kaikkea muuta. nukuttu ei ensimmäiseen vuoteen 2h pidempää pätkää..



ja hermoja raastavaa oli myös isommon jopa väkivaltainen mustasukkaisuus..mutta hetkeäkään en ole katunut ja nyt kun on miltein kaksi vuotta kuopuksen syntymästä kulunut ja katson kun lapset leikkii yhdessä niin en voi kuin suositella..



välillä on vaa harmi siitä kun tuntuu että esikoinen jäi välillä niin vähälle kun "vaikea" vauva vei kaiken huomion ja voimat..:(

Meillä 11kk ikäeroa lapsilla.

Esikoinen aika helppo lapsi joskin vilkas. Toinen olikin sitten hieman erimaata :)

nyt nuorempi 9kk ja kertaakaan ei olla nukuttu yli 4,5h ja noita 4,5h unen öitä tasan 3.

Kaikki muuten leppoisaa paitsi tuo aivan totaalisen järkyttävä väsymys....Oon toisinaan kuin zombie ja vaikka kuinka itse tsemppaisin tuo väsymys näkyy valitettavasti kaikessa,siinä millainen äiti olen ja parisuhteessa...siis ihan kaikessa.

Odotan nyt sitä kuuluisaa kohta helpottaa hetkeä.

Mulla oli myös ongelmia raskauden loppu vaiheilla enkä saanut nostella esikoista,mies oli paljon kotona joskin teki töitä samalla eli pirun rankkaa sekin.

Onnea yritykselle ja varmasti vaikeudet täälläkin joskus muuttuu riemu voitoksi mutta varaudu tosiaan ihan kaikkeen.

Mitä jos lapsi ei vaan nuku,miten itse jaksat?Imetys verottaa hurjasti jos ei saa missään vaiheessa levättyä.

Mitä jos raskaudessa tulee ongelmia,saatko apua?

Näitä kannattaa miettiä.

Meillä ikäeroa 1 v 1kk ja tuon kuvaamasi väsymyksen voin allekirjoittaa täysin. Pojat nyt 3v 5kk ja 2v 4kk ja VASTA viime aikoina on nukuttu paremmin öitä. Molemmilla ollut refluksia vauvana. Esikoisella nukkuminen on ollut todella vaikeaa, kuopus onneksi nukkunut vauvaiän jälkeen paremmin. Nyt on ollut noin pari kokonaista yötä kuukaudessa. Normaalisti 1-2 herätystä yössä.

Ihanat kaverukset ovat kuitenkin ja leikki sujuu tosi mainiosti yhdessä. Hankalin vaihe taisi olla silloin kun kuopus oli reilun vuoden ja opetteli kävelemään. Esikoisen suurinta hupia oli töniä pikkuveljeä kumoon. Siinä sai olla silmät selässä koko ajan, ei voinut edes astioita laittaa koneeseen kun heti yritti toista kaataa. Esikoiselle se oli leikkiä ja kesti varmaan kuukauden ennen kuin loppui. Sen kummempaa mustasukkaisuutta ei juuri ole ollut, pikkuveli on aina "kuulunut kalustoon".

Iän myötä helpottaa - onneksi! Tässä yksi päivä mietin, että mihin nuo enää meitä vanhempia tarvitsee, kun itse syövät, kävelevät ja käyvät pöntöllä :)

Tukiverkostojen tärkeyttä en voi kyllin korostaa. Se, että voi mennä edes joskus jonnekin nukkumaan kokonaiseksi yöksi tai viikossa tunnin pari omaa aikaa, auttaa jaksamaan vaikeissa paikoissa.

Parisuhde joutuu kyllä koetukselle, mikäli lapset valvottavat. Kun tästä yhdessä selviää, voi myös todeta että suhde kestää kolhun jos toisenkin :)

Onnea ap:lle tokan raskauden yritykseen, toivottavasti saat unelmahelpon vauvan!

Aika näyttää kuinka käy meille.. Mielelläni lukisin vielä kokemuksia!