paljonko teillä on/oli opintovelkaa?
itse olen graduvaiheessa ja velkaa n.9000e, olenko ihan ylivelkaantunut?
Kommentit (23)
Toistaiseksi 0e, mutta olen miettinyt lainan ottamista. Kyllästyttää laskea kaikki viimeistä senttiä myöden, olisi kiva ostaa kaupasta esim. parempaa shampoota eikä sitä halvinta ym.
Ylempi korkeakoulututkinto erittäin työläällä pääaineella. Kamalan iso summa, mutta lohduttaudun sillä, että rahat menivät oikeasti opiskeluun eivätkä baarissa heilumiseen ja shoppailuun, kuten joillakin tutuillani...
ja takana amk-tutkinto. Lainaa jäljellä enää ihan hitusen.
oli noin 7000e lainaa, olen sitä tässä kotihoidon tuella, työttömyyskorvauksilla ja pätkätöiden palkoilla saanut onneksi parin vuoden aikana maksettua niin että jäljellä enää alle puolet.
Lainaa otin ammattikoulun ja amk:n aikana. Osa meni mm. auton ostoon.
joka nykyrahassa olisi selvästi yli 10000 euroa, kun inflaatio otetaan huomioon. Opiskelin aikana, jolloin opintotuki oli paljon nykyistä pienempi, joten lähes kaikki opiskelijat ottivat lainaa.
Eipä tuo mikään ongelma ollut. Maksoin lainan pois etuajassa, muistaakseni noin viidessä vuodessa.
Jos opiskelee alaa, jossa työllisyysnäkymät ovat suhteellisen hyvät, on minusta paljon järkevämpi ottaa lainaa kuin hidastaa opintoja käymällä töissä lukukausien aikana (ainakin, jos työ eivät ole opintoja vastaavalta alalta).
N. 1500e. Tein tosi paljon hanttihommia aina kesäisin, että pärjäsin noin pienellä velalla. Vanhemmat eivät auttaneet.
Oikeastaan en suosittele. Jälkeenpäin katsoen olisi ollut hauskempaa vain ottaa sitä lainaa ja pitää enemmän hauskaa / elää leveämmin. Kyllä sen sitten aikanaan kuitenkin olisi saanut maksettua, opintolaina on ehkä kaikkein edullisinta lainaa mitä on mahdollista saada.
n. 7500e.
Ens keväänä, valmistuessa, velkää on kerrytetty 9000e ja valmistun merkonomiksi.
Siitä sitten ettimään työtä ja takasin maksamisen alotan varmaan n. vuoden päästä valmistumjisestani.
Itse pidän velkaani aika pienenä.
melkein 5000 e mutta olen maksanut viimeinkin kaiken pois!!!!! :)))))))))))))))))))))))))))
melkein 5000 e mutta olen maksanut viimeinkin kaiken pois!!!!! :)))))))))))))))))))))))))))
niin ja en ole tehnyt päivääkään työtä vielä!!!! :))))))))))))))))))))))
ja miehellä 15 000e. Ostettiin meille piano, reissattiin ja sijoitettiin rahastoihin. Useamman tonnin saa suoraan vähennettyä verotuksessa, joten katson, että lainanotto kannatti. Halpaa rahaa.
Että vähän v***ttaa, ettei ole saanut tehdä alan töitä yhden ensimmäistä päivää.
rahat ovat palaneet pääsääntöisesti matkusteluun, johon muuten ei olisi olut varaa. jotkut ovat kauhistelleet lainasummaani, mutta ilmeisesti onkin ihan maltillinen.
ap
elin asumistuella ja opintotuella ja pärjäsin, köyhäilin siis myös. Vanhemmat maksoi junamatkoja kotiin ja käytin myös tarvittaessa kesätyörahoja. Itse en oikeasti ymmärrä miksi mielummin otetaan lainaa eikä opetella elämään sillä mitä on. Ymmärrän, että nykyään pääkaupunkiseudulla se ei ehkä onnistu ilman keikkatyön tms tekemistä, mutta silti...
elin asumistuella ja opintotuella ja pärjäsin, köyhäilin siis myös. Vanhemmat maksoi junamatkoja kotiin ja käytin myös tarvittaessa kesätyörahoja. Itse en oikeasti ymmärrä miksi mielummin otetaan lainaa eikä opetella elämään sillä mitä on. Ymmärrän, että nykyään pääkaupunkiseudulla se ei ehkä onnistu ilman keikkatyön tms tekemistä, mutta silti...
ei ole aikaa matkustella. Jos ei ota opintolainaa, harvalla on mahdollisuutta reissata / mennä vaihtoon tai muuta. Ja jos itse olisin joutunut kuusi vuotta elämään yhtä köyhästi kuin ekana opiskeluvuonna, niin mielenterveys siinä olisi mennyt.
mä reissasin muutaman kerran opiskeluaikana ja lähdin ulkomaille yli vuodeksi valmistumisen jälkeen. Reissasin myös sen jälkeen ja reissaan edelleen perheellisenä. Kyllä niitä mahdollisuuksia reissaamiseen on opiskelun jälkeenkin. (Ja mä köyhäilinkin vähemmän kuin 6 vuotta kun opiskelin tehokkaammin -ehkä se köyhäily motivoi siihenkin :-) )
mä reissasin muutaman kerran opiskeluaikana ja lähdin ulkomaille yli vuodeksi valmistumisen jälkeen. Reissasin myös sen jälkeen ja reissaan edelleen perheellisenä. Kyllä niitä mahdollisuuksia reissaamiseen on opiskelun jälkeenkin. (Ja mä köyhäilinkin vähemmän kuin 6 vuotta kun opiskelin tehokkaammin -ehkä se köyhäily motivoi siihenkin :-) )
eikä tuo junamatka Siperian halkikaan välttämättä ole yhtä nautinnollista perheellisenä kuin lapsettomana. Töistä ei myöskään saa kuukausiksi vapaata. Niin, ja siihen opiskeluaikaan - lääkäriksi ei kuutta vuotta nopeammin opiskella, vaikka olisi kuinka köyhä ja motivoitunut.
ehkä olisit nopeammin opiskellut ennen niitä reissuja? Tuttavat lähti perheen kanssa vuoden reissuun maailman ympäri, osallistuivat esim. vapaaehtoishommiin Afrikassa ja muuallakin missä kävivät... kyllä se onnistuu jos haluaa. Ihan niin kuin kukin sen opiskeluajankin käyttää kuten haluaa, joko ottamatta lainaa tai lainaa ottaen. Sitä vaan ei voi perustella musta sillä että näin piti tehdä, koska myöhemmin ei voi tehdä sitä ja tätä vaan silloinkin kyse on ollut siitä, että opiskeluaikana on halunnut tehdä jotain ja halunnut tehdä sen lainan turvin eikä esim. työtä tehden ja säästäen.
ja ammattikorkeakoulututkinto loppusuoralla ja opintolainaa 0 e.
Ja ei, en ole perinyt suuria summia eikä kukaan rahoita elämääni. Osaan vaan "köyhäillä". :)
Olen yh, 2 lasta.