Tourette/ADHD-lasten vanhempia? Mitä teillä luki papereissa ennen "oikeaa" diagnoosia?
Meidän 4,5-vuotiaalla lukee toistaiseksi "hyperaktiivisuus, määrittämätön nykimishäiriö, motorinen levottomuus, rutiinihakuisuus". Nykiminen on lähinnä motorisia + vokaalisia ticsejä. Olen aika varma, että saadaan jompikumpi otsikon diagnooseista, mutta neurologin aika siirtyi joten kärsimättömänä pohdin tässä asiaa nyt...
Kiitos asiallisista vastauksista.
Kommentit (4)
Diagnoosi on ollut 2-vuotiaasta lähtien F83, neurologisen kehityksen erityisvaikeus. Ikää nyt 7-vuotta ja yllä mainitut diagnoosit selkiytyneet.
Harmi, aiheesta olisi ollut kiinnostavaa keskustella. No, ehkä yritän huomenna uudestaan.
Näitä lapsia "saa aikaiseksi" vissiin sillä, että suvussa on sairaudesta kärsiviä jäseniä. Minulla ja miehelläni ei näitä sairauksia ole, mutta lähisuvussa on eriasteisia neurologisia ongelmia.
Ei tosiaan lukenut mitään, ennen TS diagnoosia. Tickseistä olin lääkärin kanssa puhunut aikaisemminkin, mutta ne eivät juurikaan haitanneet elämää. Tourette dg tuli siinä vaiheessa kun puhkesi ensimmäinen äänitiksi ja motorisia oli ollut jo muutaman vuoden. Lisäksi samalla käynnillä OCD dg, koska osa tiskeiksi luulimistani olikin pakkotoimintoja.