Tajusin aikuisena että olen kouluaikoina vahingossa osallistunut koulukiusaamiseen

jos on aikuisena tuollainen

Oikeasti vasta ymmärsin aikuisena että kyseessä oli kiusaaminen. Ei sitä kouluaikoinani ruodittu ja siitä puhuttu. Ihan normitouhua oli naureskella tai huomautella toisille.



Itse tyttönä kiusasin muutamaa luokkani poikaa yläasteella (sanallisesti ja kerran heitin yhden kengät kaapin päälle). Toisaalta taas puolustin yhtä poikien kiusaamaa poikaa ja tämän pojan statusasema nousikin hetkessä huomattavasti, kun tytöt arvostivat. En siis ollut mikään hiljainen hyväksyjä, vaan se joka aloitti tai lopetti kiusaamisen. Tosin minun kohdallani se kohdistui vastakkaiseen sukupuoleen, omalle sukupuolelleni olin aina lojaali.



En todellakaan ole ylpeä tekemisistäni. Vasta aikuisena olen ymmärtänyt kuinka käytökseni on saattanut vahingoittaa noita muutamaa poikaa. Heillä oli varmasti muutenkin vaikeata ja eivät olisi enää tarvinneet minua vaikeuttamaan elämäänsä. En todellakaan tiedä mitä näistä pojista tuli aikuisena, mutta toivon että he olisivat kasvaneet tarpeeksi vahvoiksi ja kääntäneet ongelmat voitokseen tai vähintäänkin pystyneet jättämään ne taakseen.

vedä nyt itses kaulakiikkuun.

Kaikkia meitä on kiusattu koulussa, ainakin julkkiksia.

Vasta nyt aikuisena tajusin että sekin on kiusaamiseen osallistumista kun sivusta naureskellaan tai vaan katsotaan kun yhtä kiusataan. Juurikin nämä "hiljaiset hyväksyjät" ovat yksi osa kiusaamista, vaikka itse eivät nimittelisi tai haukkuisi.

Jotenkin noloa tajuta tällaista itsestään.

tämä on hyvin yleistä ja normaalia ryhmädynamiikkaa. Älä siis turhaan syyllistä itseäsi.

Oikeasti vasta ymmärsin aikuisena että kyseessä oli kiusaaminen. Ei sitä kouluaikoinani ruodittu ja siitä puhuttu. Ihan normitouhua oli naureskella tai huomautella toisille.

sanoinkin kaverilleni, että ei kiusaajat tajua aina kiusaavansa.

Vasta nyt aikuisena tajusin että sekin on kiusaamiseen osallistumista kun sivusta naureskellaan tai vaan katsotaan kun yhtä kiusataan. Juurikin nämä "hiljaiset hyväksyjät" ovat yksi osa kiusaamista, vaikka itse eivät nimittelisi tai haukkuisi.

Jotenkin noloa tajuta tällaista itsestään.

tämä on hyvin yleistä ja normaalia ryhmädynamiikkaa. Älä siis turhaan syyllistä itseäsi.

Miten se muka on normaalia, ettei osaa käytöstapoja ja käyttäydy sivistyneesti, vaan että menee mukaan tuollaiseen. Väittäisin että on olemassa sellainen ihmistyyppi joka on helposti vietävissä ja sen saa helposti mukkaan tuollaiseen.

Vasta nyt aikuisena tajusin että sekin on kiusaamiseen osallistumista kun sivusta naureskellaan tai vaan katsotaan kun yhtä kiusataan. Juurikin nämä "hiljaiset hyväksyjät" ovat yksi osa kiusaamista, vaikka itse eivät nimittelisi tai haukkuisi.

Jotenkin noloa tajuta tällaista itsestään.

tämä on hyvin yleistä ja normaalia ryhmädynamiikkaa. Älä siis turhaan syyllistä itseäsi.

Miten se muka on normaalia, ettei osaa käytöstapoja ja käyttäydy sivistyneesti, vaan että menee mukaan tuollaiseen. Väittäisin että on olemassa sellainen ihmistyyppi joka on helposti vietävissä ja sen saa helposti mukkaan tuollaiseen.

Se on jokin miellyttämisen halu joka tekee sen että on vietävissä.

että jo pienille lapsille pitäisi selittää, miksi jotkut vaikuttavat niin oudoilta.



- Poika tulee likaisissa vaatteissa kouluun: perheessä päihdeongelma, vanhemmat eivät huolehdi tarpeeksi

- Tyttö pissaa tuolilleen musiikintunnilla, ei puhu kunnolla, on hidas: kehityksellistä viivettä, ei tyhmyyttä

- Tytöt pussailevat keskenään ja kopeloivat toisiaan, vilauttelevat pojille: ovat itse altistuneet seksuaalisväritteiselle materiaalille liian varhain



jne. jne.



Lapsi ryhtyy helpommin kiusaamaan, jos pitää jotakin tyyppiä kummallisena eikä ymmärrä käytöstä. Pieniäkin voi herätellä ajattelemaan, ettei kaikilla ole välttämättä asiat elämässään hyvin. Tällöin ei ehkä huvita kiusata vaan auttaa ja tukea. Kaikki silmään pistävät omituisuudet eivät todellakaan johdu lapsista itsestään, mitä voi joskus olla vaikea hahmottaa kuin vasta viiveellä.

Hirvitti kamalasti ne jutut, mitä joillekin tehtiin. Olin myös itse enemmistön hieman syrjimä vaatimattoman pukeutumiseni ja "maalaisuuteni" vuoksi. Mulla oli oma pieni hyvä kaveriporukka, johon myös kuului noita syrjittyjä. No nykypäivänä toki kaikki mua syrjineet voivat katsella mua ylöspäin... Ja kyllä se pienikin kiusaaminen sen verran on jäänyt vaikuttamaan, että ihan kenen tahansa luokkakaverin kanssa en FB:ssa ole kaveri.

Siihen asti ajattelin , että olin niin outo, että ansaitsin kohteluni. Ihan hyvä ihminen minusta on tullut , olen ehkä vähän herkkä kaikelle kaltoinkohtalulle ja murehdin paljon , mutta olen voittopuolisesti onnellinen. En tiedä olisinko rohkeampi, jos minua ei olisi kiusattu. Osaan hyvin olla yksian ja nautin rauhasta, olen sinnikäs tavoittelemaan mitä haluan ja minulla on 4 upeaa lasta ja hyvä parisuhde. Joten ei se kiusatun kohtalo aina niin paha ole.

yhtään lapsuudesta asti olevaa ystävää minulla ei ole ja olen aika varovainen ystävyyssuhteissa , se on varmasti perua monen vuoden kiusattuna olosta.

Ei mitään pitkäkestoista tai yliampuvaa, mutta pariin otteeseen jälkikäteen ajatellen luokkatoveri saattoi kärsiä. En tiedä, ei ole koskaan puhuttu. Mutta ehkä liian rajua leikkiä...:( Toinen tapaus oli alakoulussa ja uhrina poika. Toinen yläkoulussa ja uhrina tyttö. Muistan vain tapauksia, kun ivattiin yhtä tyttöä muka leikillä, mutta ilkeitä me oltiin. Tosin en muista, että se olisi jatkunut pitkään vaan mielenkiinto loppui nopeasti.



Sivustakatsoja en muista koskaan olleeni.

että mua on kiusattu koulussa. Siihen asti ajattelin , että ne läskiperse-huutelut kuului asiaan , koska olin lihava ala-asteiässä. Ja koska koti oli köyhä niin kuljin huonoissa vaatteissa ja niistä kiusattiin eikä kukaan halunnut olla mun kanssa, mutta vasta aikuisena tajusin, että eihän tuollaisilla perusteilla ketään saa syrjiä.

En osaa inhota kiusaajiani, tyhmyyttä ja tietämättömyyttä se oli. Mutta tunnan syvää sääliä ja surua kun ajattelen resuista , pulleaa pientä tyttöä, joka aina oli välitunnit yksin.

Minulla on 1 lapsi, jota hemmottelen ja ostan aina kaikki uudet vaatteet jota lapsi haluaa. Kuulostaa älyttömältä, mutta en voi sille mitään .

Jotkut ihmiset ansaitsevat tulla kiusatuksi jo lapsena. Mitä ovat niin vajavaisia että antavat kiusata itseään.

sinä olet ansainnut sen kaiken.

Vasta nyt aikuisena tajusin että sekin on kiusaamiseen osallistumista kun sivusta naureskellaan tai vaan katsotaan kun yhtä kiusataan. Juurikin nämä "hiljaiset hyväksyjät" ovat yksi osa kiusaamista, vaikka itse eivät nimittelisi tai haukkuisi.

Jotenkin noloa tajuta tällaista itsestään.

Totta, mutta ei se sun vika ollut, vaan vanhempien täytyy opettaa pienestä pitäen että muita puolustetaan vaikka ei tunnekaan. ja pyydetään leikkiin yksinäisiä, jolla ei ole kavereita. Kaikki oppi tulee alussa vanhemmilta. Vanhemmat opettakaa lapsianne.

Mutta EI KIUSATA ENÄÄ!



Koska tulin siitä pahallepäälle.

Et ole vieläkään oppinut, että on niitä ihmisiä, jotka ovat erittäin tunneherkkiä. He osaavat tunnistaa eri ihmispersoonallisudet, kuten sinun persoonallisuutesi, joka on äärimmäisen haavoittava ja aiheuttaa kärsimystä kaikille ihmisille. He ovat luovia ihmisiä, jotka ovat erittäin sosiaalisesti älykkäitä. Kaikkia tarvitaan tässä maailmassa! Parannusta sinulle ja tsemppiä!

Mutta koska en tajunnut sitä lapsena kiusaamiseksi enkä osannut kiusaantua siitä, homma ei koskaan edennyt alkua pidemmälle. Olin liian epäkiitollinen kohde kiusaajille.



Itse asiassa uskon, että moni kiusaajistakaan ei ollut sitä tahallaan. Heillä oli vain puutteelliset välineet ilmaista itseään. Olin todella poikkeava lapsi, ja kiusaamisyritykset tietenkin liittyivät yleensä poikkeavuuksiini. Minulle esim. huomauteltiin siitä, että en ollut ollenkaan liikunnallinen ja erikoisista kiinnostuksen kohteistani. Mutta tulkitsin nuo huomauttelut mielenkiinnoksi ja vastasin niihin pitämällä pienen luennon huomauttelun aiheesta (esim. miksi en ole kiinnostunut liikunnasta, miksi saan hyviä numeroita kokeista, miksi hiustyylini on niin outo jne.). Huomauttelut loppuivat aina, kun muut olivat saaneet riittävästi tietoa asiasta.



Uskon, että kiusaaminen hyvin usein alkaa vain muiden tiedonhalusta, jota he eivät osaa ilmaista neutraalisti vaan nokittelun ja ilkeämieliseltä kuulostavien huutelujen muodossa. Jos kohde ottaa tästä nokkiinsa, kiusaaminen voi eskaloitua, vaikka kiusaajilla ei olisikaan tietoista pahaa tahtoa tai pyrkimystä vahingoittaa toista.



Kiusaamisesta tulee ongelma silloin kun kumpikaan osapuoli ei tiedosta käytöksensä vahingollisuutta. Vahingollistahan on niin kiusaaminen kuin siihen alistuminenkin. Sitä en kyllä osaa sanoa, miten kuviosta voisi tulla tietoiseksi, jos sattuu olemaan kiusaaja tai kiusattu. Itse pelastuin vain siksi, että en tajunnut nähdä niitä kuittailuja pahantahtoisina enkä osannut ottaa nokkiini. Jos ne olisivat minua häirinneet, ei siinä varmaan olisi auttanut ohjeistaa, että älä välitä. Enkä tiedä minkä verran sekään auttaa, että kiusaajalle sanotaan "Älä kiusaa", jos hän ei tee sitä tietoisesti.



Vaikeita juttuja nämä!

Meidän luokka piinasi opettajia, nauroi koska niillä ei ollut merkkifarkkuja, sijaiset sai järkyttävää kohtelua hirveän metelin ja huutelun kera yms. Hävettää, etenkin kun olen nyt itsekin opettaja, enkä ole saanut mitään tuollaista kohtelua onneksi.