Lue keskustelun säännöt.
Miksi pitkässä parisuhteessa ahdistaa?
26.10.2012 |
Jos mitään vialla olevaa asiaa ei ole, niin mikä sitten mua vaivaa? Meillä on pian suhteemme toinen vuosipäivä, ja pääasiassa menee hyvin, mutta välillä tulee parin päivän - parin viikon mittaisia ahdistusjaksoja, kun tuntuu vaan pahalta jossain takaraivossa, vaikka kuinka yritän ajatella järjellä, että kaikki on hyvin.
Tämä ongelma alkoi n. vuosi sitten, ja alan väsyä itseeni. Kun siis miehessä ei ole vikaa, tietty niitä tavallisia riitoja ja muita juttuja on, mutta ei mitään suurta. Järjellä ajatellen kaikki on hyvin!
Puhukaa joku mulle järkeä, oon niin turhautunut itseeni kun en jostain syystä pysty olemaan niin onnellinen kuin "pitäisi". Pelkään suunnattomasti että joudun toteamaan että jostain syystä mieheni ei ole minulle oikea, vaikka mitään näkyvää syytä siihen ei ole. Miehelleni tällaisia epävarmuuksia ja ahdistuksia ei tule.
Kommentit (41)
Minä kipuilin saman asian kanssa pitkään. Kyllä se onnellisuus omasta päästä loppujen lopuksi löytyy. Mieti hetki, kuinka pieni osa maailman ihmisistä loppujen lopuksi pariutuu rakkaudesta. Siinä on sukulaissuhteita, valtasuhteita, pakko-avioliittoja ja ties mitä. Silti ihmiset voivat olla onnellisia.
En muista mistä luin, mutta tällä viikolla taisi olla. Ne naiset, jotka itse hakevat eroa, ovat lukeneet romanttista kirjallisuutta. Sinun tapauksessasi ei välttämättä näin ole, mutta halusin vain mainita sen ihme ihanteen, jota naiset tavoittelevat. Ja jos oikeasti olet elämääsi miehen kanssa aloittamassa, niin hyväksy jo nyt, että hän tulee muuttumaan ja sinä tulet muuttumaan.
Tekstistäsi saa kuvan, että olet vielä suhteellisen nuori. Mutta älä huoli, niin on jokainen jossain vaiheessa ja käy samoja ajatuksia läpi. Typerämpäähän olisi, jos ei omaa suhdettaan haastaisi. Mutta haasta myös itseäsi. Ja syyllisyys romukoppaan, sitä ei tarvita mihinkään, minkäs tunteilleen mahtaa.
Voimia pään selvittelyyn!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen ollut sun tilanteessasi ja tekisin nyt toisin. En lähtisi seikkailemaan. Monta turhaa ja kipeää asiaa tapahtuu usein silloin, kun ei tiedä, mitä haluaa eikä malta antaa asioiden vain olla. Mieti, mitä haluat elämältäsi, millaisen elämän haluat - ei nyt vaan myös tulevaisuudessa. Voi olla, että sulla on se jo - tai sitten ei. Mutta mieti, tunnustele, katso eteenpäin.
Meillä 26v parisuhdetta takana. Ei ahdista.
yli 40-v parisuhde ja kyllä ne ahdistukset on ihan omassa päässä eikä siinä suhteessa.
Jos minua olisi ahdistanut ensimmäisen 10-vuoden aikana, niin olisin ehkälähtenyt kälppimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että jossain olisi sielunkumppani, joka poistaisi sieltä SINUN päästäsi kaiken epävarmuuden, ahdistuksen, epäilyksen ja pettymyksen. Ei sellaista ole olemassa. Onnekkailla ihmisillä on ollut sellainen äiti tai isä, mutta sinne varhaislapsuuden onnelaan, jossa kaikki tarpeet täytettiin, aina huolehdittiin että lapsella on hyvä mieli ja elettiin suhteessa jossa oli ristiriidatonta rakkautta, ei kukaan meistä enää pääse. Sen paratiisin portit sulkeutuvat kun ikää tulee. Ja jos kuuluu siihen suureen joukkoon ihmisiä, jotka eivät ole tätä kokeneet ja kaipaavat sitä lopun elämänsä, täytyy vain hyväksyä että sellaista suhdetta ei koskaan tule saamaan toisen aikuisen ihmisen kanssa. Se vain ei ole mahdollista, ja ne täyttymättömät tarpeet pitää yrittää täyttää jotenkin muuten. Parisuhteeseen kuuluu se, että on hyviä ja huonoja aikoja. Kriisejä tulee ja menee. Suurin osa kriiseistä on omia, henkilökohtaisia kriisejä, vaikka niistä syyttääkin parisuhdetta, jonka piti tehdä ihminen onnelliseksi ja joka siihen ei sitten näytä pystyvän. Kannattaa erottaa omat kriisinsä ja se, mikä oikeasti liittyy puolisoon. Ihmiset muuttuvat koko elämänsä ajan. Rakkauskin muuttuu siinä samalla. Ei se aina ole helppoa. 4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertokaa mielipiteitä. Olen kamppaillut asian kanssa jo kuukausia. Miesystäväni muutti luokseni jo puolen vuoden seurustelun jälkeen. Kiltti, huomaavainen, vähän saamaton, mutta rehellinen. Luulen rakastavani häntä, miten rakkaus nyt sitten määritellään. En tunne häneen mitään ylitsevuotavaa kipinöintiä tai kiihkeää kemiaa. Silti, välitän hänestä aivan järjettömän paljon... Onko siis kyse elämänkumppanista, vaiko vain erittäin hyvästä ystävästä, joiden huumorintaju ja ajatusmaailma kohtaavan täydellisesti? En ymmärrä itseäni. Koska hän on niin hyvä, ehkä liiankin kiinni minussa...? pari vuotta nyt ollaan menty näin. Ja meillä on ihan hauskaa keskenämme, minkään ei pitäisi olla vialla. Silti jokin erottaa päivä päivältä minua hänestä kauemmas. Olen koittanut tutkiskella itseäni kaikella lailla. En vain löydä syytä... Kreikassa sanotaan, että on kolmen laista rakkautta. Ehkä tämä on niistä se ystävyyteen perustuva suhde...? Siispä, Voiko suhde toimia ilman intohimoa? Ja voiko tunteet vahvistua ajan myötä, vaikkei niitä hirveästi ole ollut koko aikana...???
Hei,
itse kärsin hyvin voimakkaasta ahdistuksesta nykyisessä ja edellisessä suhteessani.
löysin oireyhtymän nimeltä parisuhde pakko-oireinen häiriö.
http://en.m.wikipedia.org/wiki/Relationship_obsessive–compulsive_disorder
Sisältö jatkuu mainoksen alla
täällä on kaiketi jo kaikki sanottu, mutta jos kuitenkin sanon minäkin. tuossa olikin puhetta että et välttämättä tiedä mistä ahdistus johtuu, jos koet että johtuu parisuhteesta niin yritä myöntaa itsellesi rehellisesti mikä se on siellä alitajunnassa kun hiertää, tai sitten tosiaan ahdistaa ihan jokin muu asia ja kyllähän elämässä on jaksoja että ahdistaa, se kuuluu asiaan. yksi asia mikä minua ihmetyttää, on se, että sitä riitelyä pidetään niin normaalina. minusta jokainen riita on turha, jos molemmat opettelevat tunnistamaan asiat mitkä rasittavat ja niistä puhutaan vaikka kerran viikossa, ei riitelyä synny. jos ajatuksena on että puhallamme samaan hiileen ja olemme valmiita tulemaan vastaa, ainakin puoleen väliin ja että riitely erosioi suhdettä hyvin hitaasti. meillä ei riidellä, molemmat inhoamme riitelyä, olemme niin läheisiä, että emme halua satuttaa niin rakasta ihmistä.
[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 13:36"]
Hei,
itse kärsin hyvin voimakkaasta ahdistuksesta nykyisessä ja edellisessä suhteessani.
löysin oireyhtymän nimeltä parisuhde pakko-oireinen häiriö.
http://en.m.wikipedia.org/wiki/Relationship_obsessive–compulsive_disorder
[/quote]
nykyään kaikki on määritelty joksikin häiriöksi, ja sitten siihen aina kehitetään lääke, näin se lääkebusiness toimii
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo,mutta diagnoosin löydyttyä se voi estää ihmistä esim.eroamasta hyvästä suhteesta ahdistuksen takia.
itse diagnoosin löydyttyä en eronnut,vaan hyväksyn sairauden ja haluan parantua siitä!
tuossa vaiheessa pitäisi olla vielä kuherrusvaiheessa ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odotin jotain vähintään 10 vuoden parisuhdetta. Kuten kakkonen jo totesi, tuossa vaiheessa pitäisi vielä olla hyvin rakastunut. Tosin itse en ollut ja koin suhteemme ahdistavammaksi ajaksi ensimmäiset kaksi kolme vuotta. Sen jälkeen on helpottanut kun olen ymmärtänyt ettei toisen vikoja voi muuttaa vaan hänet on hyväksyttävä sellaisena kuin on. Aina olen tiennyt sen, että jos jossain parisuhteessa minulla on mahdollisuus onnistua, niin tämä se on. Yhdessä olemme olleet yli 10v.
kaksi vuotta ei oikeastaan ole vielä mikään "pitkä parisuhde". Siinä vaiheessa sitä parisuhdetta aletaan vasta rakentamaan edes jollain lailla realistiselta pohjalta. Totta kai se ahdistaa, jos ymmärtää edes vähän siitä, mihin on ryhtymässä; jakamaan elämänsä toisen ihmisen kanssa.
Suosittelen, että käyt jollekulle juttelemassa näistä asioista. Voi olla, että sinua vain ahdistaa ajatus parisuhteen lopullisuudesta ja siitä ettei se täytä niitä haaveita mitä sinulla on ollut. Tai sitten sille ahdistukselle on oikeasti syy, mitä et osaa nimetä, mutta joka olisi erittäin tärkeä tiedostaa. Voit varata ajan esimerkiksi paikkakuntasi mielenterveystoimistoon. Kyseessä ovat isot ja tärkeät asiat, ja on hyvä selvittää, miksi ei tunnu hyvältä.
Eihän teillä ole edes vielä arki alkanut!
Mutta ei pitkän parisuhteen pidä tökkiä vaan pitäisi tuntua mukavalta ja oikealta.
Tosin pitää ymmärtää, ettei joka päivä voi olla kuin paratiisissa :)
kysyisin, että oletko varma että ahdistuksesi johtuu suhteesta? Eihän se ole sinun koko elämäsi, joten ahdistus voi johtua muustakin.
Välillä ahdistaa. Kaiken ei tarvitse, eikä se voikaan, olla kaiken aikaa hyvin. Onni ei ole mikään staattinen, ristiriidaton tila, vaan pikemminkin muun elämän ohimenevä ja hetkittäinen sivutuote :)
taisin valita sanani väärin kun puhuin pitkästä parisuhteesta, ennemmin tarkoitin vakiintunutta, siis sitä että yhdessä tässä ollaan ja asutaan ja tarkoitus on jatkaa hamaan tulevaisuuteen tällä linjalla :)
Mutta mutta, en siis todellakaan tiedä mikä tässä kuviossa on vikana, mutta on aikoja jolloin miehen olemuskin ahdistaa enkä haluaisi olla hänen lähellään. Ja siis miehessä EI OLE mitään vikaa mikä oikeuttaisi mut tuntemaan näin! Ja hetken päästä katson hänen kasvojaan ja tunnen valtaisaa rakkautta. Ristiriitaista, kyllä.
Haluaisin kovasti saada tämän toimimaan, sillä en usko löytäväni toista yhtä hyvää miestä. En nyt tarkoita pinnallisia asioita kuten tuloja tai ulkonäköä, vaan kilttiä ja uskollista luonnetta, samankaltaista huumorintajua, fiksua käytöstä jne. Mies ei esimerkiksi ole kovin hyvätuloinen, mutta siitä en välitä. Mä voin sitten yrittää päästä korkeammille ansioille, jos niikseen tulee. Se mitä kaipaan on sielunkumppani, jonka kanssa ei tulisi mitään ahdistuskohtauksia ikinä :/
ap
että jossain olisi sielunkumppani, joka poistaisi sieltä SINUN päästäsi kaiken epävarmuuden, ahdistuksen, epäilyksen ja pettymyksen. Ei sellaista ole olemassa. Onnekkailla ihmisillä on ollut sellainen äiti tai isä, mutta sinne varhaislapsuuden onnelaan, jossa kaikki tarpeet täytettiin, aina huolehdittiin että lapsella on hyvä mieli ja elettiin suhteessa jossa oli ristiriidatonta rakkautta, ei kukaan meistä enää pääse. Sen paratiisin portit sulkeutuvat kun ikää tulee. Ja jos kuuluu siihen suureen joukkoon ihmisiä, jotka eivät ole tätä kokeneet ja kaipaavat sitä lopun elämänsä, täytyy vain hyväksyä että sellaista suhdetta ei koskaan tule saamaan toisen aikuisen ihmisen kanssa. Se vain ei ole mahdollista, ja ne täyttymättömät tarpeet pitää yrittää täyttää jotenkin muuten.
Parisuhteeseen kuuluu se, että on hyviä ja huonoja aikoja. Kriisejä tulee ja menee. Suurin osa kriiseistä on omia, henkilökohtaisia kriisejä, vaikka niistä syyttääkin parisuhdetta, jonka piti tehdä ihminen onnelliseksi ja joka siihen ei sitten näytä pystyvän. Kannattaa erottaa omat kriisinsä ja se, mikä oikeasti liittyy puolisoon.
Ihmiset muuttuvat koko elämänsä ajan. Rakkauskin muuttuu siinä samalla. Ei se aina ole helppoa.
4
tuolla ominaisuudella on taipumus vahvistua ajan myötä..
Jos pohdit suhteen hyötyjä ja haittoja,ei taida olla oikea kohdalla. Jonkinlaista laskelmointia näkyy rivien välistä. Taidat olla jumiutumassa paikoillesi suhteeseen, joka ei vastaa tarpeitasi, muttet jaksaisi jäädä yksinkään.