Taistelen jatkuvasti masennusta vastaan.

ajatellakseni positiivisesti. Pidän masennustaipumuksen loitolla jo, koska tunnen itseni niin hyvin. Terävöidyn, kun huomaan mielialan kääntyvän laskusuuntaan.



Jos taas masennus ehtii saada kiinni, annan sen olla mutta vain vähän aikaa! Toivotan tervetulleeksi, että siitä vaan, asetu taloksi. Päätän, että ollaan sitten alakulossa, mutta korkeintaan kolme päivää tai viikon, sitten lopetan.



Jos nyt jonkun tekee mieli sanoa, että en siinä tapauksesa tiedä oikeasta masennuksesta mitään, niin väärässä olette. Olen kokenut vaikeita masennuksia, kerran ollut sairaalahoidossakin. Ehkä en enää vajoakaan kovin syvälle ikinä, osaan selättää riesani.

Mulla on krooninen masennus. Toimin puoliteholla, mutta silti olen paremmassa kunnossa kuin vuosiin. Tiedän, miten lähellä syvemmälle vajoaminen on. Tää on elämistä veitsen terällä. Ja sama juttu, mäkin tiedän näistä asioista niin paljon, että olisin jo parantunut kokonaan, jos se olisi jotenkin helppoa tai kiinni jostain elämänmuutoksista. Tää kumpuaa jostain tosi syvältä.

minulta meni 3 vuotta että sain itseni kuntoon.

Itsekin teen tietoista työtä koko ajan, joka päivä. Mulla on omat konstini. Siksi varmaan olenkin päässyt tähän. Olen ollut todella sairas. Nyt pystyn tekemään työtä, joskin osa-aikaista, mutta sehän riittää kun pystyn elättämään itseni. Opiskelemaan en vielä pysty, mutta otan rauhallisesti.



Lääkkeitä syön, ja ne ovatkin auttaneet paljonkin. En ainakaan enää haudo itsemurhaa. Terapiassa en ole ollut. Ei ole varaa maksaa sitä, enkä ymmärrä, mitä uutta terapeutti voisi minulle sanoa. Tähän mennessä oma tietämykseni on tuntunut aina laajemmalta kuin tapaamieni "ammatti-ihmisten". En ole ihan tyypillinen masennustapaus ja osa ongelmistani ja oireistani ovat aika eksoottisia. Olen jo jäsentänyt asiat tosi hyvin päässäni ja osaan käsitellä tunteitani ja ajatuksiani. Asioista voin puhua puolisolleni. Hän on tosi hyvä kuuntelija.