Miten olette kertoneet lapsille lähestyvästä maailmanlopusta?
Itse en aio ainakaan joululahjoja hankkia kun sehän tulee juuri ennen jouluaattoa. Mahtaa lapset kyllä ihmetellä jos ei kuustakaan haeta. Miten toisin asian fiksusti esille?
Kommentit (494)
Siellä oli hyvin asiantuntevaa ja ymmärtäväistä väkeä eikä haitannut ollenkaan, että lapset olivat mukana. Henkilökunta oli tottunutta ja kertoivat, että harva se päivä heillä käy lapsiperheitäkin varaamassa arkkuja. Toimitusajat ovat nyt normaalia pidemmät mutta se on ymmärrettävää kun kaikilla on nyt suuri tarve.
Henkilökunta esitteli niin ystävällisesti erilaisia kangas-ja kuviomalleja lapsille ja he saivat valita mieleisensä ihanista ja herttaisista vaihtoehdoista. Arkuissa sai jopa koemaata. Se oli hauskaa!
Suosittelen vain marssimaan lähimpään hautaustoimistoon. Me saimme 10% alennusta kun maksoin tilatessani. Ja arkut saa kotiinkuljetuksella!
mutta eipä onnistunut. Haaveena oli elää viimeinen vuosi rikkaana ja tuhlata ja törsätä ympäriinsä. No laina-anomus hylättiin ja oli pakko tyytyä osaansa tyhjätaskuna elämäni viimeinenkin vuosi.
Jonkin aikaa olin masentunut ja itkin mutta sitten ajattelin että on tyydyttävä siihen mitä saa. Kerroin lapsille maailmanlopusta ja he ottivat sen yllättävän hyvin. Vähän itkettiin kyllä ja mietittiin että sattuuko se. Mutta eipä asialle voi mitään. Lapsista oli vähän ikävää kuulla, että ensi kesää ei tule eivätkä pääse enää ikinä Lintsille.
Tänä kesänä ei ollut varaa käydä siellä.
No mietimme miten varautuisimme maailmanloppuun ja päätimme jo viimeisen aterian, ranskalaisia ja nakkeja... Ja jätskiä. Ja kesällä aloitimme rakentamaan ruumisarkkuja. Voin antaa vinkkejä ja neuvoja rakentamiseen jos jollakin ei ole vielä arkkua!
Teimme niistä mahdollisimman mukavat ja leikkasin vanhoista patjoista mukavat alustat arkkuihin. Verhosin ne kauniilla kankailla (käytin vanhoja verhoja ja pöytäliinoja) Lasten arkut ovat jo valmiit ja he ovat viettäneet niissä jo öitäkin. Niissä on niin mukava nukkua ja valmistautua tulevaan.
Minun arkkuni on vielä vuoraamista vaille valmis. Ajattelin liimata sen sisäpuolelle vielä kuvat rakkaista lapsistani ja vanhemmistani.
mennä sinne arkkuun makaamaan heti 21 päivän aamulla. Kun ei täällä ole enää ketään sitten lopun jälkeen arkkuun laittamassa.
mennä sinne arkkuun makaamaan heti 21 päivän aamulla. Kun ei täällä ole enää ketään sitten lopun jälkeen arkkuun laittamassa.
Me mennään ainakin siinä kello 12:45 aikaan makaamaan arkkuihin, sen jälkeen kun on otettu särkylääkkeet. Kello 13:00 kaikki kuolee. Toivottavasti se ei satu pahasti.
Entä koululaisten vanhemmat, annatteko lasten jäädä kotiin? En haluaisi heidän kokevan loppuaan jossain tyhmässä koulussa vaan kotona omien vanhempien seurassa. Mitä jos vaan jättää menemättä kouluun ja töihin, eihän sitä kukaan edes huomaa kun kaikki kuolee kuitenkin eikä kukaan voi valittaa seuraavana päivänä että mikset tullut. Noin minä ajattelin tehdä. Miten te muut?
Onko tämä keskustelu jonkun huonon tason vitsi? Allekirjoittanut koittanut pidellä naurua viimeisen vartin ylläolevia viestejä lukiessa. Räkäistä merimiesnaurua sitten, kun kaverit onkin huuli pyöreänä kuinka he ovatkin hengissä jouluaattona. Hävetkää, jos olette kertoneet lapsillenne jotain tästä pelleilystä, ei helvetti.
Kunnon Sherlock. Onko tämä vitsi... Hmm... Kerro kun keksit vastauksen.
MUAAHHHHAAAHHAHAHAHAHAHHAHAHAAAA.
elämästänne elämisen arvoisen viimeiseksi 44 päiväksi mitä on jäljellä!
Poliitikot siellä vaan jauhoi kuntauudistuksesta! Pitääkö sitä p*skanjauhantaa todella kuunnella maailmanloppuun asti????
kerrankin voi vinguttaa visat tappiin! Eipähän olla laskua maksamassa. Saavat pennut kerrankin kystä kyllä.
Tulihan se joulumieli!!
Entä koululaisten vanhemmat, annatteko lasten jäädä kotiin? En haluaisi heidän kokevan loppuaan jossain tyhmässä koulussa vaan kotona omien vanhempien seurassa. Mitä jos vaan jättää menemättä kouluun ja töihin, eihän sitä kukaan edes huomaa kun kaikki kuolee kuitenkin eikä kukaan voi valittaa seuraavana päivänä että mikset tullut. Noin minä ajattelin tehdä. Miten te muut?
Meillä ainakin otetaan silloin koko perhe vapaata. Ei haluta, että lapset kuolee tuonne kadunvarteen tai jonnekin matikantunnille. Mieskin sanoi, ettei todellakaan aio kuolla työpaikalleen, meinaa downshiftata sen päivän.
Tehdään lämmin ja arvokas lähtö kaikille täällä turvallisessa kotiympäristössä.
Itse en aio ainakaan joululahjoja hankkia kun sehän tulee juuri ennen jouluaattoa. Mahtaa lapset kyllä ihmetellä jos ei kuustakaan haeta. Miten toisin asian fiksusti esille?
joulukalenterista 3 viimeistä luukkua pois.
Se lienee lapsiystävällisin tapa kertoa lähestyvästä kaameasta kuolemasta.
Ihan turha ostos, kun ei jouluakaan tule.
Minä en ollut yhtään huomannut että maailmanloppu on tulossa enkä siis ole vielä tehnyt mitään valmistelujakaan. Onpa hyvä että kuulin nyt aiheesta, ehtii vielä tekemään järjestelyt!
Nuo maailmanlopun juhlat on hyvä idea, täytyypä miettiä miten meidän perhe toteuttaa omansa. Ja joululahjat tosiaan vaikka itsenäisyyspäivänä, voikin käyttää kaikki säästötilinkin rahat nyt niihin kun ei tarvitse miettiä millä eletään maailmanlopun jälkeen.
alkaa muistuttaa sellaista tasoa, että toivottavasti jotkut tähän uskovat ei oikeasti tee itelleeen jotain kyseisenä päivänä, että tulee henk.koht loppu =( Joku pian ottaa tosissaan ja tiedoksi että missään uutisissa ei ole sanottu että loppu tulis oikeasti!! miten joku voi uskoa tällaiseen ja vielä lapsille totena kertoa!!
Isi ja äiti menee pötkölleen odottelemaan.
Isi ja äiti menee pötkölleen odottelemaan.
Kuka hullu siivoaa maailmanlopun vuoksi?
eikö siellä raamatussa nimenomaan kielletä maailmanlopusta hysteriointi vieläpä jonkun pakanakansan ennusteiden mukaan. eli en sano mitään, vaan puhun Jeesuksesta niinkuin muutenkin tekisin.
eikö siellä raamatussa nimenomaan kielletä maailmanlopusta hysteriointi vieläpä jonkun pakanakansan ennusteiden mukaan. eli en sano mitään, vaan puhun Jeesuksesta niinkuin muutenkin tekisin.
Mutta turrutan itseni silloi 21 päivä viskillä. Sellainen kokovartalopuudutus, niin ei tunnu missään.