Tuleeko koululle kuluja kun jään äitiyslomalle? Hävettää..
Olen lukion jälkeen ollut kotona esikoisen kanssa ja nyt vihdoin pääsin ammattikouluun alalle, minne olen halunnut pitkään. Aluksi kävin hiukan kauempana koulussa ja sen käytyä raskaaksi minut otettiin ylimääräisenä omalle paikkakunnalleni. Apulaisrehtorin kanssa juteltiin ja pystyisin tämän koulun käymään kahdessa vuodessa. Hän vielä oikein painotti ja kysyi "etkö voikin?". Tästä syksystä koulu ei minusta rahaa saa. Oikein hävetti kuulla se, he opettavat minua nyt ilmaiseksi...
Mutta nyt, tein raskaustestin joka näytti positiivista. Lapsi on haluttu, muttei tarkoituksella yritetty. Aborttia en siis tule missään nimessä tekemään, vaikka aika olisi koulun kannalta toiselle lapselle huono. Laskettu aika olisi kesällä, joten tämän vuoden käyn koulua, ensi vuotta en.
Minua niin hävettää, sillä "lupasin" käydä koulun kahteen vuoteen, nythän joudun pitämään välivuoden eli koulusta valmistuisin vasta kolmen vuoden kuluttua. Toki nyt yritän kursseja käydä niin paljon kuin mahdollista ja äitiyslomallakin oman jaksamisen mukaan.
Mietinkin tässä, että tuleekohan koululle minusta kuluja kun en siellä opiskele? Tällaista ei minun pitäisi miettiä vaan elää omaa elämää, mutta silti mietin kun tavallaan heille lupasin.. Hävettää, kun he hyvää hyvyttään ottivat minut ylimääräisenä heille opiskelemaan ja varmaan laskeskelivatkin että kun parissa vuodessa käyn niin ei haittaa, mutta nyt meneekin kolmelle vuodelle...
Kommentit (6)
Olisko ammattikoulussakin noin?
Oli miten oli,kyllä ihmisillä elämäntilanteet muuttuu,tuskin olet ainut :)
Ole rauhassa vaan ja keskityt sitten vauvaan kun se syntyy
koska raskaus ei saa koskaan olla syy irtisanomiseen/opiskelupaikan menettämiseen/syrjintään jne.
Turha murehtia moista, maailma ja koulut pyörii ja odottaa äitiyslomasi jälkeen.
Onnea odotukseen!
ja mennyt sijaiseksi jollekin toiselle opelle ja sitten ykskaks lähtenytkin äitiyslomalle. Silloin sinusta olisi tullut kuluja. Niin minä todellakin luulin. Jouduin lukemaan tekstin 2 kertaa.
Mutta opiskelijana ei. Te ette nosta palkkaa koulusta.
Ymmärrät varmaan, että ei sinun olemattomasta opiskelusta mitään kuluja tule koululle.
Ehkä "ilmaiseksi opettamisella" tarkoitettiin sitä, että sinä et ollut laskussa syyskuun 10. päivä, kun laskettiin läsnäolevat opiskelijat valtionosuuteen oikeuttavaanoppilasmäärään. Vai oliko se nyt 20. päivä ... mutta oppilaitos saa rahoitusta yhtenä tiettynä päivänä laskussa olevien oppilaitten mukaan.
Tämän vuoksi voidaan pitkittää todistuksen kirjoittamista valmistuneille, kun silloin saadaan vielä ylimääräinen valtionosuus yhdelle lukukaudelle. Esimerkiksi joulukuussa valmistuvista saadaan vielä kevätlukukaudella rahaa, jos todistus kirjoitetaan vasta tammikuussa.
Kannattaa opetella olemaan häpeämättä raskauksiaan, vauvojaan, lapsiaan ym. ja kulkea rohkeasti pää pystyssä. Kerrot kaikille iloisesti raskaudesta, etä anteeksi pyydellen.
opiskelijan asiat. Eiköhän se ole enemmän niin että sinusta EI tule kuluja kun et siellä koululla ole.