Kiusaava sukulainen
Veljeni kävi taas kylässä ja sen jälkeen olen ollut monta päivää ihan poissa tolaltani. Joskus mietin, miten yksi ihminen vo satuttaa niin paljon.
Mitä tahansa sanon tai teen, veljeni tarraa siihen ja alkaa syyllistämään ja arvostelemaan.
Lapsena olin laiska, läski, kaikki muut tytöt olivat kivempia kuin minä surkea pikkusisko.
Nykyään en osa äänestää oikeita henkilöitä, en tajua politiikasta mitään. Elämäntavoissani on vikaa, jos sairastan kerran vuodessa flunssan. Empatiaa on turha odottaa, vaan aina saan vaan syyllistämistä ja arvostelemista päälleni.
Olen yrittänyt myös mielistellä veljeäni, jollain tavalla kuitenkin olen tarvinnut hänen hyväksyntää. Teen kuitenkin aina kaiken väärin.
Veljeni ei ainoastaan arvostele minua, vana myös äitiäni ja yleensäkin lapsuudenperhettäni. Äitille hän sanoo aivan avoimesti ja kaikkien kuullen, että on liian lihava ja hänen tulee laihduttaa. Nykyään myös vejen lapset rankuttavat jatkuvasti, että mummo on liian lihava. Vei puolustelee tätä sillä, että haluaa äidin parastaan. Mutta eihän tuollaisesta käyteöksestä voi olla kenellekään hyötyä, uhrin itsetuntohan siinä menee.
Veli arvostelee varsinkin meitä perheenjäseniä kiivaasti. En tiedä miten on kaverien ja hänen oman perheensä laita. Joskus ulkopuolisen silmin näyttää siltä, että veli esittää jotain roolia kavereiden ja tuttavien seurassa. On mukamas huomioonottava ja kiinnostunut muista ihmisistä, silti meitä omia perheenjäseniään haukkuu ja arvostelee jatkuvasti. ihan kuin veljellä olisi joku suunnaton pahaolo, jonka haluaa heittää päällemme. Ihan kuni olisi katkeroitunut jostain. En ymmärrä kuitnekaan mistä. Veljeni on ollut aina esimerkiksi äitillemme ylpeilyn aihe(kaikesta kiusaamisesta huolimatta) ja ehkä vähän lemmikki.
Plaah. Enkä tiedä miksi kirjoitin tästä tänne. Ehkä toivon, että veli näkee tämän. Toisaalta en usko, että mikään siitä miksikäs muuttuu. Tässäkin kirjoituksessa oli varmasti vejeni mielestä jotain suuria puitteita ja ajattelemattomuutta, tyhmyyyttä, kelvottomuutta jne
terveisin, surullinen pikkusisko
Kommentit (16)
narsistilta vaikuttaa :(
Minulla oli tuon kaltainen kaveri ja vihdoin ajan mittaan tajusin, että hän koittaa vain pönkittää itseään näillä muiden haukkumisilla. Sitten kun katkaisin välit niin oli vielä laittamassa viestiä mm. ammatistaan miten hän sentään auttaa miljoonia ihmisiä, kun sinä vain hoidat jotain yhtä jne. juttua.
Onneksi pääsin eroon!
Kyllä sinunkin kannattaisi alkaa keskittymään omaan elämään eikä enää yrittää pitää välejä tuollaiseen ihmiseen vaikka veljesi onkin.
narsisti mikä narsisti. sinuna pysyisin kaukana, vaikka veli onkin. Laitat elämäsi pilalle tuollaisen ihmisen kanssa.
Mulla vähän samanlainen tilanne...ainut vaan että tuo länkyttäjä oli oma äitini. Aikani kuuntelin ja nykyisin emme edes ole väleissä enää. En mä nyt sanoisi veljeäsi ihan narsistiksikaan, kuulostaa pikemminkin tavalliselta kusipäältä.

olen sanonut ja monta kertaa, mutta sillon saa yleensä vastaukseksi vain sen, että olen heikko ihminen enkä kestä kritiikkiä. Todellisuudessa kestän oikeanlaista kritiikkiä oikein hyvin, mutta tuollasta kiusaamista en kyllä edes pidä kritiikkinä vaan alistamisena enemmänkin.
kuin välien poikki pistäminen? se tuntuu niin julmalta, kyse on kuitenkin veljestäni. Mutta toisaalta olen kestänyt koko ikäni tuota kiusaamista ja alan olla aika loppu. Monesti veli saa myös sosiaaisen tuen esim vaimostaan tai jostain muusta ihmisestä ja se tuntuu vielä pahemmalta. Veljen lapsien puoelstakin tuntuu todella pahalta, koska hekin toistelevt noita "veljen viisauksia", kuka on milloinkin läski ja kuka tyhmä ihminen. Huoh
Mulla vähän samanlainen tilanne...ainut vaan että tuo länkyttäjä oli oma äitini. Aikani kuuntelin ja nykyisin emme edes ole väleissä enää. En mä nyt sanoisi veljeäsi ihan narsistiksikaan, kuulostaa pikemminkin tavalliselta kusipäältä.
olen sanonut ja monta kertaa, mutta sillon saa yleensä vastaukseksi vain sen, että olen heikko ihminen enkä kestä kritiikkiä. Todellisuudessa kestän oikeanlaista kritiikkiä oikein hyvin, mutta tuollasta kiusaamista en kyllä edes pidä kritiikkinä vaan alistamisena enemmänkin.
Jos urputtaa, niin sanot vaan et "etkö kestä kritiikkiä?" Jospa veljesi urputtaakin sen vuoksi enemmän ja enemmän, kun kukaan ei sano sille vastaan. Mä olen luonteeltani vähän vittumainen akka, mut mä pistelisin vähän takaisin. Jos ei tehoa, niin porttikielto kotiisi ja suora käsky pitää se turpa kiinni, jos ei osaa asiallisesti olla.
Mistä johtuu, että sinä olet niin hirmuisen riippuvainen veljesi mielipiteistä?
Ei sinun tarvitse välejä laittaa poikki, mutta kyllä sinä voisit vähitellen opetella ohittamaan veljesi arvostelut ja moitteet.
Itsekin toteat, että taitaa olla katkera jostakin, ja hän yrittää omaa rakentaa omaa paremmuuttaan muita moittimalla. Oliko isäsi samanlainen?
Alat olla loppu ... no mutta hyvä nainen, eihän yksi ainoa ihminen, eli sinun veljesi voi olla sinun maailmasi keskipiste! Ryhdy harrastamaan jotain sellaista, josta saat iloa elämääsi ja muutenkin aikuistu ja opi elämään omilla ehdoillasi, äläkä enää veljesi.
mulla on oma ISÄ narsisti, ja on kiusasi minua vauvasta asti. Jatkuva uhkailu, pelottelu, jatkuvaa pahoinpitelyä, isompana sitten nöyryytystä ja alistamista, arvostelua ja ivaamista, jatkuvaa haukkumista. Koskaan, siis kertaakaan elämäni aikana, ei ole sanonut mitään kaunista.
Sitten erään kahakan jälkeen jossa isäni kävi kimppuuni (olin siis 30v silloin) sain viimein laitettua välit poikki. Silloin meni kuppi nurin. Välit on olleet poikki siitä asti, mutta narsistihan ei periksi anna vaan kostaa. Isäni on uhkaillut minua, perhettäni, kiristänyt ja manipuloinut, mustamaalannut sukulaisille jne. jatkuvaa myyräntyötä.
Luonnevikainen on sairas eikä tajua omaa hulluuttaan. Itse muutin muutaman sadan km päähän "turvaan" ettei tarvinnut kestää jatkuvaa häirintää. Välit saavat olla poikki koska se on ainoa miten narsistin kanssa tulee toimeen (ellei sitten suostu kaikessa kynnysmatoksi ja alistu).
AP, googlettes narsismista ja huomaat hyvin pian että on tuohon lääkekin olemassa. Se on välien poikkausu. AInoa tapa, ikävä kyllä.
Mulla vähän samanlainen tilanne...ainut vaan että tuo länkyttäjä oli oma äitini. Aikani kuuntelin ja nykyisin emme edes ole väleissä enää. En mä nyt sanoisi veljeäsi ihan narsistiksikaan, kuulostaa pikemminkin tavalliselta kusipäältä.
olen sanonut ja monta kertaa, mutta sillon saa yleensä vastaukseksi vain sen, että olen heikko ihminen enkä kestä kritiikkiä. Todellisuudessa kestän oikeanlaista kritiikkiä oikein hyvin, mutta tuollasta kiusaamista en kyllä edes pidä kritiikkinä vaan alistamisena enemmänkin.
Jos urputtaa, niin sanot vaan et "etkö kestä kritiikkiä?" Jospa veljesi urputtaakin sen vuoksi enemmän ja enemmän, kun kukaan ei sano sille vastaan. Mä olen luonteeltani vähän vittumainen akka, mut mä pistelisin vähän takaisin. Jos ei tehoa, niin porttikielto kotiisi ja suora käsky pitää se turpa kiinni, jos ei osaa asiallisesti olla.
mutta kun mä olen tohon jo niin monesti langennut ja mennyt sillä tavalla vaan veljeni tasolle. Ja siinä on myös se, että veljeni saa taas aihetta syyllistää minua.
Enää en mene sille lapselliselle tasolle ja muutenkin siitä tulee jatkuva tappelukierre. Se nakertaa elämäniloa.
Alan tulla siihen tulokseen, että laitan välit poikki väliaikaisesti. Otan etäisyyttä.
Kiitos muuten avusta ja kuuntelusta, auttoi kummasti
Mistä johtuu, että sinä olet niin hirmuisen riippuvainen veljesi mielipiteistä?
Ei sinun tarvitse välejä laittaa poikki, mutta kyllä sinä voisit vähitellen opetella ohittamaan veljesi arvostelut ja moitteet.Itsekin toteat, että taitaa olla katkera jostakin, ja hän yrittää omaa rakentaa omaa paremmuuttaan muita moittimalla. Oliko isäsi samanlainen?
Alat olla loppu ... no mutta hyvä nainen, eihän yksi ainoa ihminen, eli sinun veljesi voi olla sinun maailmasi keskipiste! Ryhdy harrastamaan jotain sellaista, josta saat iloa elämääsi ja muutenkin aikuistu ja opi elämään omilla ehdoillasi, äläkä enää veljesi.
kuulostat ihan mun veljeltäni: hanki elämä, hanki itsetunto, aikuistu...plaaplaaplaa... nämähän onkin asioita jotka tapahtuu ihn tuosta vaan ilman muiden ihmisten tukea. kisatussa on aina se vika, ei suinkaan kiusaajassa. Niinpäniin :(
Niin kuin 3/10 sanoi, koitathan tehdä omia kivoja juttuja, harrastaa ja muuten tavata kivoja ihmisiä. Että saat hyvää oloa ja parempaa mieltä sen kurjan olon tilalle, mitä veljesi aiheuttaa. Ja jos jo olet hänen kanssaan asiasta jutellut, voithan jättää vähemmälle sellaset tapaamiset, joissa veljeäsi tapaisit.
Jaksamisia ja muista jättää aikaa hyville, kivoille ja sinulle iloa tuottaville asioille! Aurinkoisempaa syksyä!
etten kestä kritiikkiä, joten voitko ystävällisesti pitää turpasi kiinni, ja jos haluaa parantaa maailman, niin aloittaa itsestään, kiitos.
tuli vain tunne, että hän on niitä ihmisiä, joille pitää sanoa aika rumasti, jotta ymmärtävät.

kiitos vinkistä. tutoa kokeilen. erittäin hyvin sanottu.
nyt ap poistuu linjoilta. kiitos kaikille
ota etäisyyttä ja huomaat että oma olo helpottuu sitä mukaa kun olet vähemmän tekemisissä.
Ja lakkaa kertomasta omista asioistasi. Ainahan voi puhua säästä.
Ei auta säästä puhuminen
Mulla on samanlainen veli. Syy on helposti löydettävissä, eli äiti oli negatiivisuuden ja arvostelun ruumiillistuma. Veli on vanhemmiten tullut aina vaan samanlaisemmaksi. Haluaisin pitää edes vähän yhteyttä, mutta en jaksa kuunnella sitä, miten mun kaikki mielipiteet, tekemiset valinnat ja jotakuinkin koko minä ihmisenä olen niin paska. Olen asiasta sanonut, mutta häntä ei saa millään lailla kritisoida ja mulla on vaan liian herkkä nahka. Koska mulla ei ole paljon muita sukulaisia, niin toivoisin että meillä olisi joku yhteys, mutta enpä taida enää jaksaa. Viimeksi kun yritin käydä kylässä ja puhua tosi yleisiä juttuja, ettei tulisi taas täyslaidallista arvostelua, niin lähdettyäni sain tekstiviestin perään, että olen tosi pinnallinen ja turha ihminen! En sitten halunnut selittää, että kas' kun hänen kanssaan ei voi oikein muuten olla tekemisissä. Eikä näköjään edes tuolla "onpas ilmoja pidellyt" linjalla.