Miten musta näyttää, että kurittomat vapaakasvattajat ovat vallanneet tämän palstan?

Siksi, että on ikäisensä lapsi. Ei siihen uhmaan tarvita mitään sen suurempaa kuin se, että sattuu olemaan lapsi. =)



Minun mielenkiintoni ei ole omassa navassa, vaan siinä, että lapsi kasvaa ja oppii yhteiskuntakelpoiseksi. Ei kuvittele voivansa olla sääntöjen yläpuolella. Että hän tulee pärjäämään myöhemmin koulussa, työelämässä ja maailmassa.

ap

nämä ap:n kasvatusesimerkit on tismalleen niitä samoja esimerkkejä, jotka nostetaan esille lukion psykologian kasvatusta käsittelevillä tunneilla tai mediassa kasvatusta käsittelevissä artikkeleissa. Muistan oikein hyvin, kuinka lukioikäisenä oikein puhkuimme ärtymystä, kun meidän piti keskustella siitä, mitä tehdä kun uhmaikäinen kieltäytyy pukemasta, haluaa sinisen paidan eikä punaista, tai haluaa mennä prinsessamekossa päiväkotiin. Olimme siis ärtyneitä siitä, että miksi se lapsi vaan ei tee kuten sille sanotaan. Me 18-vuotiaat kiltit työt kun emme koskaan ketään uhmanneet, niin pienen lapsen uhma tuntui suorastaan hävyttömän röyhkeältä. ;)



Nämä ap:n esimerkit herättivät siis sen vuoksi mielenkiinnon, että oikeassa elämässä nämä kuitenkin on harvalle mitään suuria kasvatuksen kulminaatiopisteitä. Senhän ymmärtääkin: ne ovat sellaisia hyvin yksinkertaistettuja esimerkkejä, johon jokainen voi jollain lailla samaistua. Elämässä nyt puetaan, syödään ja nukutaan. Ne isoimmat kasvatukselliset ongelmat on omassa kaveripiirissäni muualla, ja vähän eri tasoa.



Tämä ihan vaan pointtina.

nämä ap:n kasvatusesimerkit on tismalleen niitä samoja esimerkkejä, jotka nostetaan esille lukion psykologian kasvatusta käsittelevillä tunneilla tai mediassa kasvatusta käsittelevissä artikkeleissa. Muistan oikein hyvin, kuinka lukioikäisenä oikein puhkuimme ärtymystä, kun meidän piti keskustella siitä, mitä tehdä kun uhmaikäinen kieltäytyy pukemasta, haluaa sinisen paidan eikä punaista, tai haluaa mennä prinsessamekossa päiväkotiin. Olimme siis ärtyneitä siitä, että miksi se lapsi vaan ei tee kuten sille sanotaan. Me 18-vuotiaat kiltit työt kun emme koskaan ketään uhmanneet, niin pienen lapsen uhma tuntui suorastaan hävyttömän röyhkeältä. ;)

Nämä ap:n esimerkit herättivät siis sen vuoksi mielenkiinnon, että oikeassa elämässä nämä kuitenkin on harvalle mitään suuria kasvatuksen kulminaatiopisteitä. Senhän ymmärtääkin: ne ovat sellaisia hyvin yksinkertaistettuja esimerkkejä, johon jokainen voi jollain lailla samaistua. Elämässä nyt puetaan, syödään ja nukutaan. Ne isoimmat kasvatukselliset ongelmat on omassa kaveripiirissäni muualla, ja vähän eri tasoa.

Tämä ihan vaan pointtina.

Yksinkertaistettuja juuri siksi, että yritän tässä saada kuuluviin ääneni, joka on näitä "lapsi päättää"-tyyppejä vastaan. Jännää tosin, että mietin nuo esimerkit juuri äsken ihan itse, lukioajastakin on aikaa jo 18v.

Ja hommahan oikeasti menee niin, että ensin on oltava perusasioiden kunnossa, sen kasvatusideologian hanskassa jne. ennen kuin edes voi ottaa kantaa mihinkään kasvatusongelmiin jotka ovat "vähän eri tasoa". Koska fakta on, että jos se peruskasvatus on hoidossa, niin niitä "vähän toisen" tason ongelmia on huomattavasti vähemmän.

ap

Minulla on monta lasta. Yksi heistä, tytär, on sellainen, ettei hänen kanssaan kertakaikkiaan ole ainakaan hänen aiheuttamiaan ongelmia. Hän on joustava, sosiaalisesti lahjakas, mahtava sisko ja tytär, erinomainen koulussa. Ei hänen kanssaan ole tarvittu rangaistuksia. Jos minulla ei olisi muita lpsia, saattaisin luulla olevani aivan mielettömän hyvä kasvattaja tai ajatella lastenkasvatuksen olevan kerrassaan ongelmatonta. ;)

näiden neuvottelijoiden kanssa on toisinaan koulussa hankalaa. Koulussa opettaja ei voi neuvotella jokaisen kanssa joka asiasta tai perustella jokaista tehtävää erikseen. Toki koulussakin on joskus tilanteita, joissa oppilailla on oikeus kyseenalaistaa menetelmä tai aihe, mutta kyse ei ole siitä.

-ope-

alkoi jo ihan pienenä tosissaan tivata syyllistä, kenen vastuulla kyseinen virhe on. Tyyliin kurahansakt ei ollu kuivunu kyläilyn aikana... kerran oli jonkun kakun pohjaan jääny palanen leivinpaperia. Mitähän siellä kotona mahtaa tapahtua...

Minulla on monta lasta. Yksi heistä, tytär, on sellainen, ettei hänen kanssaan kertakaikkiaan ole ainakaan hänen aiheuttamiaan ongelmia. Hän on joustava, sosiaalisesti lahjakas, mahtava sisko ja tytär, erinomainen koulussa. Ei hänen kanssaan ole tarvittu rangaistuksia. Jos minulla ei olisi muita lpsia, saattaisin luulla olevani aivan mielettömän hyvä kasvattaja tai ajatella lastenkasvatuksen olevan kerrassaan ongelmatonta. ;)

Ehkäpä jotkut onnelliset eivät tiedä millaista on yrittää kasvattaa todella kovatahtoista, kommentoivaa, itsetietoista jne lasta.

ap

Lainaan sulle ap tähän kahta aikaisempaa kommenttiasi.



"Joskus olen miettinyt, että onko mulla vain kovapäisempiäa lapsia kuin muilla. Koska jos menisin vaikkapa nuorimman lapsen tahdon mukaan, myöhäsryisin töistä joka toinen päivä, lapsi kulkisi minimekossa pakkasella ja ilman kenkiä sateella...

ap"



JA



"Kerran olen kävelyttänyt 3v lapsen sateessa autolle aamulla sukkasillaan, kun ei kenkiä tahtonut laittaa. Sen jälkeen ei ole ikinä tarvinnut saappaista taistella.

ap"



Esimerkkisi paljastavat, että olet itsekin antanut lapsen pitää oman tahtonsa kiukuttelutilanteessa (ts. et ole pakottanut pukemaan "inhottavia kenkiä").



En kritisoi tuota tapaa, päinvastoin oikeastaan, mutta tarkoitan sitä, että lastenhan on tosiaan hyvä joskus antaa pitää oma päänsä, jotta huomaavat, mitä siitä seuraa.



Eli ristiriitaista väittää ensin, että myöhästyisit töistä joka toinen päivä, jos tekisit lastesi tahdon mukaan, kun heti perään ilmoitat, että ne oppivatkin tavoille jo kerrasta.



Etkä sinä tiedä, mitä muissa perheissä todella tapahtuu. Näet vain pieniä pätkiä toisten elämästä.



Lisäksi jäin ihmettelemään tätä kommenttiasi:



"kyllä tunnen yhden äidin, joka vapaapäivinään kysyy tahtooko lapsi hoitoon."



Onko tuo nyt kovinkin paha asia? Mielestäni päinvastoin ihanaa, että ko. äiti haluaa viettää aikaa lapsensa kanssa vapaapäivänään.

Lainaan sulle ap tähän kahta aikaisempaa kommenttiasi.

"Joskus olen miettinyt, että onko mulla vain kovapäisempiäa lapsia kuin muilla. Koska jos menisin vaikkapa nuorimman lapsen tahdon mukaan, myöhäsryisin töistä joka toinen päivä, lapsi kulkisi minimekossa pakkasella ja ilman kenkiä sateella...

ap"

JA

"Kerran olen kävelyttänyt 3v lapsen sateessa autolle aamulla sukkasillaan, kun ei kenkiä tahtonut laittaa. Sen jälkeen ei ole ikinä tarvinnut saappaista taistella.

ap"

Esimerkkisi paljastavat, että olet itsekin antanut lapsen pitää oman tahtonsa kiukuttelutilanteessa (ts. et ole pakottanut pukemaan "inhottavia kenkiä").

En kritisoi tuota tapaa, päinvastoin oikeastaan, mutta tarkoitan sitä, että lastenhan on tosiaan hyvä joskus antaa pitää oma päänsä, jotta huomaavat, mitä siitä seuraa.

Eli ristiriitaista väittää ensin, että myöhästyisit töistä joka toinen päivä, jos tekisit lastesi tahdon mukaan, kun heti perään ilmoitat, että ne oppivatkin tavoille jo kerrasta.

Etkä sinä tiedä, mitä muissa perheissä todella tapahtuu. Näet vain pieniä pätkiä toisten elämästä.

Lisäksi jäin ihmettelemään tätä kommenttiasi:

"kyllä tunnen yhden äidin, joka vapaapäivinään kysyy tahtooko lapsi hoitoon."

Onko tuo nyt kovinkin paha asia? Mielestäni päinvastoin ihanaa, että ko. äiti haluaa viettää aikaa lapsensa kanssa vapaapäivänään.

yhdenkerran tosiaan kävelytin sukkasillaan autolle. Tehosi. Siinä tilanteessa se lapsen tahdon mukaan tekeminen oli rangaistus ihan itsessään. Ja puhe oli vain kengistä. Lapsi tahtoisi myös olla pukematta mitään tai laittaa päälleen keijusiivet tai jotain muuta älytöntä.

Ei kyllä nykyisin, koska on jo tavoille oppinut. Mutta ennen.

Niin ja todellakin on pahasta kysyä lapselta jostakin niin perustavaa laatua olevasta asiasta kuin hoitoon meno. Syrjäytetään nyt ihan ekaksi se itsestäänselvä johtopäätös, että jos vanhemmalla on vapaapäivä, niin automaattisesti pitäisi lapsellakin olla. Sen sijaan mietitään mitä tapahtuu, kun lapsi luulee voivansa itse päättää mennäänkö hoitoon vai ei. Ettei vain lisää kiukuttelua hoitoaamuina?

Jotkut asiat vain ovat niin fundamentaalisia, että lapsen mielipidettä niihin ei kysytä.

Niin ja todellakin on pahasta kysyä lapselta jostakin niin perustavaa laatua olevasta asiasta kuin hoitoon meno. Syrjäytetään nyt ihan ekaksi se itsestäänselvä johtopäätös, että jos vanhemmalla on vapaapäivä, niin automaattisesti pitäisi lapsellakin olla. Sen sijaan mietitään mitä tapahtuu, kun lapsi luulee voivansa itse päättää mennäänkö hoitoon vai ei. Ettei vain lisää kiukuttelua hoitoaamuina?

Huh huh, ei tosiaan ole kyse siitä että automaattisesti pitäisi olla vapaapäivä lapsella samaan aikaan, mutta kai sinusta on mukava kärjistää asiat noin mustavalkoisesti.

Eikä sille lapselle tarvitse aina kertoa, että vanhemmalla on lomapäivä. Silloin tällöin ei kuitenkaan haittaa.

Paitsi ilmeisesti se haittaisi sinua ja lastasi. Olethan tosiaan jo useaan otteeseen antanut ymmärtää, että omat lapsesi ovat jotenkin kovapäisiä. Varmaan he kiukuttelevat ihan jatkuvasti ja yhdestä poikkeavasta vapaapäivästä menevät kurittomiksi.

Joillekin muille lapsille tuollainen erityispäivä voi vaikuttaa juuri päin vastoin, ts. saavat siitä positiivista virtaa ja lähtevät taas mielellään seuraavana päivänä hoitoon.

Jotenkin sinulta nyt puuttuu ymmärrys siihen, että ko. äidillä oli oikeus päättää kysyäkö vai ei! Muussa tapauksessahan johtopäätös on, että aikuisten ihmisten pitäisi pyytää sinulta lupa, miten lastensa kanssa haluavat toimia.

meilläkin aikuinen päättää mitä tapahtuu ja milloin. Päätösvaltaa ja vastuuta annetaan iän ja kehityksen mukaan, esim. kaksivuotias ei tosiaan päätä vielä itse vaatteitaan mutta 9v valitsee vaatteet itse, ja tarvittaessa sitten puututaan ja ohjataan muuttamaan valintaa jos sään tms. perusteella on syytä.



Rangaistusta olen käyttänyt 2v:n kanssa yhdessä asiassa: kun kielloista huolimatta potkii. Eli tietoisesti ja ilman sen kummempaa tunnepurkausta toimii toisin kuin käsketään, tässä jo selkeästi opetellaan syy-seuraussuhdetta. Useimmiten kuitenkin 2v:n kohdalla tosiaan on kyse tunnereaktioista joita ei itse pysty hallitsemaan, ja niissä tilanteissa rankaiseminen ei ole tarkoituksenmukaista. Siitä huolimatta aikuinen päättää ja vie tilanteen loppuun asti.

ei halua pukea päälle eikä mennä hoitoon...niin sä raahaat sen ensin jäähylle, pistät lempilelut hyllylle, puet väkisin ja viet hoitoon? Vai mitä? Uhmikset on yleensä vielä siinä iässä, etteivät ne hyödy noista rangaistuksista mitään, koska heillä ei ole keinoja hallita niitä tunteitaan uhmakohtauksissa. Hermosto ei ole riittävän kypsä. Saahan siinä äiti uhkailla ja retuuttaa sitä lasta minne mielii, eihän se kymmenkiloinen lapsi sille mitään voi, mutta ei siitä nyt kannata myöntää itselleen mitään vuoden kasvattaja-palkintoa.

Tyhmä, vai esittääkö vaan?

Jos meillä temppuili pukemisessa, sai hetken armonaikaa ryhdistäytyä, tarjouduin auttamaan, ja laulamaan mukana, mutta jos näistä ei mikään auttanut/kelvannut, niin sitten puin lapsen väkisin, ja vein autoon, laitoin penkkiin väkisin, kannoin päiväkotiin jne.

Ennemmin annan kyllä itselleni sen vuoden kasvattaja-palkinnon, kun pikku narsisteja paapovalle lehmänhermo-äidille, jonka äänikään ei koskaan nouse, ettei pikku-Pellervo vaan saa traumaa.

Ymmärrän tietysti, että fyysinen kurittaminen on kielletty, enkä kannata minkäänlaista lasten satuttamista. Mutta nyt näyttää siltä, että osa vanhemmista on kaikkea kurittamista vastaan. Rangaistukset on kielletty. Lapsella ei saa koskaan olla paha mieli, ei vaikka itse olisi tehnyt mitä. Miten te oikein lapsianne kasvatatte? Itse en ole ainakaan kokenut tarpeelliseksi neuvotella uhmaikäisen kanssa esim. siitä mitä puetaan päälle, puetaanko päälle ollenkaan tai että lähdetäänkö tänään hoitoon vai ei... minä päätän, lapsi tottelee ja jos ei tottele, saa pienen rangaistuksen. Näin se menee ja väitän, että ongelmissa olette vielä joskus jos annatte lasten päättää kaiken.

Hyvä mieli ja yhteistyö! Pah, sanon minä. Mun uhmis jos jotain päättää, niin tasan tekee oman mielensä mukaan. Jos siis minä en ole puuttumassa siihen. Kyllä aikuiset päättää ja lapset tekee mitä käsketään. Onneks mun lapset saa kasvatuksen, sääliks käy näitä ikätovereita sitten 30 vuoden päästä kun tajuavat, ettei äiti ookkaan aina siloittamassa tietä, vaan on ihan ite pärjättävä! Mut mun lapsi porskuttaa määrätietoisena eteenpäin!

Ne ikätoverit, jotka jo kotona on oppineet perustelemaan, keskustelemaan, katsomaan eri näkökantoja on paljon paremmassa asemassa ja sun lapsesta tulee se ketjun viimeinen käskytettävä, jolla ei ole omia ajatuksia lainkaan ja joka ei osaa edes tarttua työhön ilman, että joka aamu erikseen siitä muistutetaan. Sun lapsi ei vaan pärjää, koska sinä olet sen lannistanut.

ei halua pukea päälle eikä mennä hoitoon...niin sä raahaat sen ensin jäähylle, pistät lempilelut hyllylle, puet väkisin ja viet hoitoon? Vai mitä? Uhmikset on yleensä vielä siinä iässä, etteivät ne hyödy noista rangaistuksista mitään, koska heillä ei ole keinoja hallita niitä tunteitaan uhmakohtauksissa. Hermosto ei ole riittävän kypsä. Saahan siinä äiti uhkailla ja retuuttaa sitä lasta minne mielii, eihän se kymmenkiloinen lapsi sille mitään voi, mutta ei siitä nyt kannata myöntää itselleen mitään vuoden kasvattaja-palkintoa.

Tyhmä, vai esittääkö vaan? Jos meillä temppuili pukemisessa, sai hetken armonaikaa ryhdistäytyä, tarjouduin auttamaan, ja laulamaan mukana, mutta jos näistä ei mikään auttanut/kelvannut, niin sitten puin lapsen väkisin, ja vein autoon, laitoin penkkiin väkisin, kannoin päiväkotiin jne. Ennemmin annan kyllä itselleni sen vuoden kasvattaja-palkinnon, kun pikku narsisteja paapovalle lehmänhermo-äidille, jonka äänikään ei koskaan nouse, ettei pikku-Pellervo vaan saa traumaa.

Hyvän kasvattajan lapsia ei tarvitse viedä minnekään väkisin, koska he voivat luottaa vanhempaansa. Teillä lapsilla näköjään ei ole luottamusta, jos joudut noin toiminaan eli ennen kuin murrosikä on alkanut, olet jo isoissa ongelmissa.

Me kammoamasi kunnolliset vanhemmat viemme hoitoon iloisia lapsia, joilla on ollut kiva aamu, vaikka onkin keskusteltu siitä, otetaanko punaiset vai siniset sukat vai vaihteeksi eriparia. Lapsi ei mene rikki, vaikka saa käyttää aivojaan.

ei halua pukea päälle eikä mennä hoitoon...niin sä raahaat sen ensin jäähylle, pistät lempilelut hyllylle, puet väkisin ja viet hoitoon? Vai mitä? Uhmikset on yleensä vielä siinä iässä, etteivät ne hyödy noista rangaistuksista mitään, koska heillä ei ole keinoja hallita niitä tunteitaan uhmakohtauksissa. Hermosto ei ole riittävän kypsä. Saahan siinä äiti uhkailla ja retuuttaa sitä lasta minne mielii, eihän se kymmenkiloinen lapsi sille mitään voi, mutta ei siitä nyt kannata myöntää itselleen mitään vuoden kasvattaja-palkintoa.

Tyhmä, vai esittääkö vaan? Jos meillä temppuili pukemisessa, sai hetken armonaikaa ryhdistäytyä, tarjouduin auttamaan, ja laulamaan mukana, mutta jos näistä ei mikään auttanut/kelvannut, niin sitten puin lapsen väkisin, ja vein autoon, laitoin penkkiin väkisin, kannoin päiväkotiin jne. Ennemmin annan kyllä itselleni sen vuoden kasvattaja-palkinnon, kun pikku narsisteja paapovalle lehmänhermo-äidille, jonka äänikään ei koskaan nouse, ettei pikku-Pellervo vaan saa traumaa.

Hyvän kasvattajan lapsia ei tarvitse viedä minnekään väkisin, koska he voivat luottaa vanhempaansa. Teillä lapsilla näköjään ei ole luottamusta, jos joudut noin toiminaan eli ennen kuin murrosikä on alkanut, olet jo isoissa ongelmissa.

Me kammoamasi kunnolliset vanhemmat viemme hoitoon iloisia lapsia, joilla on ollut kiva aamu, vaikka onkin keskusteltu siitä, otetaanko punaiset vai siniset sukat vai vaihteeksi eriparia. Lapsi ei mene rikki, vaikka saa käyttää aivojaan.

Ja olenpa nähnyt usein näitä "iloisia" aamuja, kun vanhemmat ovat myöhässä töistä, lapsella on pyjaman päällä ritariviitta "kun se halusi" ja lapsi karjuu eteisessä, että äiti on hyvä vaan ja vie minut heti takaisin kotiin, koska mä haluun niin. ;)

lastenhoitaja

Joo, olen minäkin vienyt lapsen vähissä vaatteissa pihalle, kun ei suostunut pukemaan. En tosiaan tunne siitä sellaista ylpeää voitonriemua mitä ap näyttää tuntevan, vaan häpeää, se tilanne olisi pitänyt ratkaista toisin. Minä itse tein pienestä, lapsen uhmasta arvovaltakysymyksen, mitä se ei ollut. Mulle se hyvän kasvattajan meriitti ei ole se, kuinka hyvin saan nitistettyä oman lapseni ja kuinka perusteellisesti nolattua hänet.



Ap:n suhde lapsiinsa ei näytä olevan kovin lämmin, koska niin kovasti korostetaan sitä että heillä ei lapset määrää. Se kertoo enemmän siitä äidin omasta, syvästä epävarmuudesta, kun pitää koko ajan varmistella, että onhan kaikille selvää että minä olen pomo. Jollain lailla nämä ap:n kirjoitukset on tosi surullisia.

kun lapset pukevat kiltisti päälleen aamulla minun illalla valitsemat vaatteet.

Ja omatoimisesti vielä ulkovaatteet.



Ja rangaistuksia ei ole tarvittuu, silmiin katsominen ja sanominen riittää.



Toisaalta taas osaavat olla tosi energisiä ja "villejä" sen heille suon koska osaavat muuten käyttäytyä.



Noh, koska tiedän että lapsia on eri luonteisisa niin en ala sädekehää kiillottamaan.

Taitaa olla jostakin syystä äkäinen vain lepsummille. Olen minäkin joskus kerhossa ihmetellyt, että miten pitkälle voidaan taaperon pillin mukaan mennä. Mitäs se minulle kylläkään kuuluu.

ei halua pukea päälle eikä mennä hoitoon...niin sä raahaat sen ensin jäähylle, pistät lempilelut hyllylle, puet väkisin ja viet hoitoon? Vai mitä? Uhmikset on yleensä vielä siinä iässä, etteivät ne hyödy noista rangaistuksista mitään, koska heillä ei ole keinoja hallita niitä tunteitaan uhmakohtauksissa. Hermosto ei ole riittävän kypsä. Saahan siinä äiti uhkailla ja retuuttaa sitä lasta minne mielii, eihän se kymmenkiloinen lapsi sille mitään voi, mutta ei siitä nyt kannata myöntää itselleen mitään vuoden kasvattaja-palkintoa.

Tyhmä, vai esittääkö vaan? Jos meillä temppuili pukemisessa, sai hetken armonaikaa ryhdistäytyä, tarjouduin auttamaan, ja laulamaan mukana, mutta jos näistä ei mikään auttanut/kelvannut, niin sitten puin lapsen väkisin, ja vein autoon, laitoin penkkiin väkisin, kannoin päiväkotiin jne. Ennemmin annan kyllä itselleni sen vuoden kasvattaja-palkinnon, kun pikku narsisteja paapovalle lehmänhermo-äidille, jonka äänikään ei koskaan nouse, ettei pikku-Pellervo vaan saa traumaa.

Hyvän kasvattajan lapsia ei tarvitse viedä minnekään väkisin, koska he voivat luottaa vanhempaansa. Teillä lapsilla näköjään ei ole luottamusta, jos joudut noin toiminaan eli ennen kuin murrosikä on alkanut, olet jo isoissa ongelmissa. Me kammoamasi kunnolliset vanhemmat viemme hoitoon iloisia lapsia, joilla on ollut kiva aamu, vaikka onkin keskusteltu siitä, otetaanko punaiset vai siniset sukat vai vaihteeksi eriparia. Lapsi ei mene rikki, vaikka saa käyttää aivojaan.

Ja olenpa nähnyt usein näitä "iloisia" aamuja, kun vanhemmat ovat myöhässä töistä, lapsella on pyjaman päällä ritariviitta "kun se halusi" ja lapsi karjuu eteisessä, että äiti on hyvä vaan ja vie minut heti takaisin kotiin, koska mä haluun niin. ;) lastenhoitaja

mutta jos tietää, että vanhemmat ovat luotettavia, ei ole tarvetta moiseen (paitsi jos siellä on vastassa se tarhan kamalin täti).