Mitä väärää tai moraalitonta äitisi teki, kun olit lapsi?

70-luvulla kun olin 5v.



Heräsin tietysti :(

Oli yh.



Kakkonen lisää.

Ja kyllä me sille siitä sanottiin.

laittoi 3v vanhemman siskoni lyömään minua.

vaikka ne olisi pitänyt lukea vasta kotona.

No en tiedä, hakeeko ap tällaista, mutta...



Minun äitini on ns. marttyyriäiti. Sai esikoisensa 18v ja minut iltatähden vähän päälle kolmikymppisenä. Koko elämänsä hän on "uhrannut" meille lapsille. Missään eivät isän kanssa koskaan käyneet, tosin töissä olivat, mutta parisuhteelle eivät antaneet juurikaan mitään rakoa. Pikkuhiljaa vanhempieni suhde sitten kuihtui, ei enää halattu ei pusujakaan annettu.



Kuinka monet kerrat sitä on saanut kuulla, että äiti eli meille ja meidän tähden hän luopui siitä ja siitä. Jopa tosirakkaudestaan luopui, kunnes sitten tapasi tämän vuosia myöhemmin meidän lasten ollessa aikuisia jo. Äiti alkoi pettämään isää (uudestaan) ja isä tiesi. Ja tietää edelleen, että äiti rakastaa toista. Mutta naimisissa ovat silti ja "saman katon alla" elävät. Onnellisuudesta ei voida puhua.



Äitini on ns. vanhaa kansaa, joka kärsii mieluummin kuin eroaa avioliitosta tai rikkoo lapsiperheen eroamalla, vaikka tunnelma perheessä olisi miten synkkä. Siinä äiti teki ja tekee väärin. Itseään, isää ja lapsiaan kohtaan. Tosin meitä varten äiti ei ole enää vastuussa mistään. Mutta silloin joskus.



Olen sanonut tästä äidille, mutta ei mikään ole muuttunut. Turhaa siis.

Tai itse asiassa se ei ollut minusta moraalitonta. Koira oli hullu ja pelottava, tosi isokin. Omistaja antoi sen juosta vapaana kylillä. Sitten koira katosi kaikkien helpotukseksi.



15 vuotta tapahtuneen jälkeen äiti tunnusti minulle myrkyttäneensä koiran lapsia suojellaakseen. Ei jäänyt koskaan kiinni. Omistaja hankki sitten uuden "taistelukoiran" joka oli luonteeltaan omistajan suureksi pettymykseksi lapsirakas :-D

oli se, että hän joko hommasi mulle alkoholia tai antoi sitä varten rahaa, jos pyysin, suunnilleen 15v ylöspäin. En silloin torunut häntä, mutta näin jälkikäteen mielessäni torun.

varmaan meidän lasten takia, mutta olisin itse toivonut sitä. Isä sai raivokohtauksia älyttömistä asioista ja piti olla aina varpaillaan.

oli se, että hän joko hommasi mulle alkoholia tai antoi sitä varten rahaa, jos pyysin, suunnilleen 15v ylöspäin. En silloin torunut häntä, mutta näin jälkikäteen mielessäni torun.

naapureista, tuttavista, sukulaisista, työkavereista yms.

laittoi minun laukkuuni ylimääräiset viinapullot koska ajatteli ettei lasten laukkuja tarkasteta tullissa.

Luki päiväkirjani ja avasi postini, penkoi huoneeni ja tutki tavarani, vakoili ja seurasi minua kun olin ulkona, kertoi salaisuuksiani pitkin kyliä...

- pari kertaa kuritti fyysisesti

- veti kerran minut mukaan isäni ja hänen keskinäiseen riitaan

Olin kyydissä ja alle kolme vuotias. Lisäksi hän joi päivisin, kun isä oli töissä (ei onneksi joka päivä). Pelkäsin häntä, kun oli kännissä.

Kun olin pieni, en muista että äiti olisi tehnyt mitään "väärää", näin jälkeepäin ajateltuna arvostan äitiäni,koska on huolehtinut minusta ja veljestäni itse, koska isäni oli alkkis. Ei voi tosin tietää olisinko nyt tasapainoisempi ihminen, jos äitini olisi eronnut isästäni jo silloin kun olimme veljeni kanssa pieniä.

Usein jos en totellut tai äiti oli muuten vain vihainen (lähes kokoajan) huusi "olisi pitänyt jättää sut tekemättä" "miks mä ikinä tein sut" "ei olis pitäny koskaan tehdä lasta". Lisäksi huusi ja kiroili aina niin kovasti ettei mun kaverit uskaltanu koskaan tulla meille.



Kun joskus saan omia lapsia en ikimaailmassa sano mitään noin kauheaa, sillä lapsi on täysin syytön olemassaoloonsa. Jossain on vikaa jos jo nelivuotiaalle sanotaan että äiti toivoo ettei sitä olis ollenkaan olemassa. Liekö sanonut jo aiemminkin, sitä en muista mutta usein sitä sai kuulla ihan kuusitoista vuotiaaksi asti. Jossain vaiheessa nuo sanat sitten jo vähän menetti merkityksensä ja asia oli mulle ihan ookoo; äiti ei rakasta. Sitten muutin pois sillon kuustoista kesäsenä ja pahemmin ei olla yhteyksiä pidelty, nyt siis olen jo lähemmäs kolmekymppinen. Vielä tähän päivään mennessäkään en ole anteeksi antanut. Onneksi olin ainut lapsi niin ei kenenkään muun tarvinnut kärsiä omasta olemassaolostaan tuossa perheessä. Isä ei korvaansa lotkauttanut tai sanoi vain että äitin suusta nyt vaan pääsee välillä sammakoita. No aha.

Mutta keikkein "traumatisoivin", jonka olen kuullut vasta omat lapseni saatuani, on se, että minut on toistuvasti jätetty yksin kotiin nukkumaan, kun on menty naapuriin bilettämään ja iltaa istumaan. En vain voi tätä ymmärtää enkä hyväksyä. Ja kyllä, pelkään edelleen yksinoloa öisin enkä tästä syystä ole koskaan asunut yksin. Mahtaako johtua lapsuudesta.

ja isoja asioita mistä avautua.

Ehkä eniten olen katkerana siitä, että joka toinen vkl, jouduin katsomaan vanhempieni juomista (ainut lapsi), aina niillä tuli tappeluita ja olin jonkunlainen välikäsi vielä heille... ei ne riidat ollut väkivaltaisia, mutta silti, se oli melko kamalaa katsottavaa 5veen silmistä.



oli myös perseestä olla esim, lomareissuilla mukana, aina mentiin tallinnassa käymään ja aina sain olla selvittelemässä niiden riitoja.