Onko parisuhteeni hyvä vai huono, neuvokaa tyhmää

Sittenhän ero voisi olla ihan hyväkin vaihtoehto... :( Mitä jos puhuisit miehellesi siitä, että josko hänkin tulisi enemmän vastaan? Tai kirjoittaisit viestin, ettei mene riidaksi ainakaan heti. Tai sitten vain sanot, että viikonloppuna lähdetään Pariisiin ja sillä sipuli, muuten näytät ovea. Matkustelu on itsellenikin tärkeää ja siitä en joustaisi! Minkä ikäisiä olette?

Olenkin ajatellut, että miehen työnteon vuoksi olen liikaa yksin miettimässä tällaisia. Ja sitten kun mies tulee väsyneenä ja kärttyisenä kotiin, olen minäkin kärttyinen mietittyäni koko päivän näitä asioita, ja siitä se riita sitten lähtee.

ap

Ja mulle on päivänselvää, etten tämän miehen kanssa lapsia hanki.

olla oikeassa, ihan lapsien kannalta :( Musta tuntuu että nyt jo, kun lapsia ei ole, on multa hävinnyt elämästä iso osa sitä iloa minkä pitäisi kuulua parisuhteeseen. Oon aina niin yksin. Toivoisin että edes joskus olisi jotain piristävää, kuten vaikka pidennetty viikonloppu Pariisissa tai jotain, mutta kun mies EI HALUA sellaista. Hän on tyytyväinen näin. Tuntuu että en kohta edes kunnioita koko tyyppiä, ei noin rahaan keskittynyt voi olla.

ap

Sittenhän ero voisi olla ihan hyväkin vaihtoehto... :( Mitä jos puhuisit miehellesi siitä, että josko hänkin tulisi enemmän vastaan? Tai kirjoittaisit viestin, ettei mene riidaksi ainakaan heti. Tai sitten vain sanot, että viikonloppuna lähdetään Pariisiin ja sillä sipuli, muuten näytät ovea. Matkustelu on itsellenikin tärkeää ja siitä en joustaisi! Minkä ikäisiä olette?

Olenkin ajatellut, että miehen työnteon vuoksi olen liikaa yksin miettimässä tällaisia. Ja sitten kun mies tulee väsyneenä ja kärttyisenä kotiin, olen minäkin kärttyinen mietittyäni koko päivän näitä asioita, ja siitä se riita sitten lähtee.

ap

Ja mulle on päivänselvää, etten tämän miehen kanssa lapsia hanki.

olla oikeassa, ihan lapsien kannalta :( Musta tuntuu että nyt jo, kun lapsia ei ole, on multa hävinnyt elämästä iso osa sitä iloa minkä pitäisi kuulua parisuhteeseen. Oon aina niin yksin. Toivoisin että edes joskus olisi jotain piristävää, kuten vaikka pidennetty viikonloppu Pariisissa tai jotain, mutta kun mies EI HALUA sellaista. Hän on tyytyväinen näin. Tuntuu että en kohta edes kunnioita koko tyyppiä, ei noin rahaan keskittynyt voi olla.

ap

25 paikkeilla molemmat.

Olen kyllästynyt pyytämään että mies tulisi tässä asiassa vastaan. Hän on liian kitsas, eikä pysty muuttumaan eikä ilmeisesti sitä haluakaan. Itse olen suhteemme aikana matkaillut ystävien kanssa, ja mies on kyllä aina kateellinen ja voivottelee että haluaisi itsekin, mutta tilaisuuden tullen ei sitten haluakaan!

ap

tarjoudu maksamaan sen reissu ja kulut, jos se kitsaudesta on kiinni. Halvemmaksi se kuitenkin tulee kuin kahden asunnon kulut ja uudet huonekalut.

Rakastan matkailua - juuri mieheni kanssa, joten on onni että olen kaltaiseni kumppanin löytänyt.



Vaikka arkea elämä on suurimmaksi osaksi, silti elämässä pitää olla myös sitä juhlaa ja luxusta.

Nuo luettelemasi plussat taitaa olla sitä mitä sinä tunnet ja uskot olevan. Riitelette paljon ja tylsistytte -no pitää miettiä oletteko toisillenne avioliittoainesta!

että mies on ahkera työntekijä mutta liika om liikaa siinä vaiheessa kun niitä lapsia tulee.

Meillä mies teki töitä ma-pe 8-18/19 ja meni myös la+su töihin. Kun 1.lapsi syntyi niin "vaadin", että viikonloput ovat vapaat koska pakko ei ollut mennä töihin ja ylitöistä ei maksettu.

Kunnon riita siitä sitten tuli! Mies uskoi, että olen tosissani vasta kun soitin lauantaina pomolle; että kun se ukko tulee sinne työpaikalle niin laittavat ukon heti kotiin kun se sinne tulee.

Pomo lähetti miehen kotiin ja mies oli ihan ihmeissään mutta heräsi ajattelemaan asioita.

Siitä lähtien oli viikonloput vapaat paitsi jos oli jotain todella kiireellistä ja nekin hoiti yl. etänä kotoa.

heti tuollaisesta suhteesta nyt - tosin olenkin paljon sinua vanhempi. Aikanaan exäni kanssa pysyin yhdessä 16 vuotta kunnes ymmärsin, että ei ole mitään järkeä elää elämäänsä toisen tahdon mukaan, kun lupaukset muutoksesta unohtuu heti kun ne on annettu. Meillä oli myös todella erilaiset mielenkiinnon koheet ja vaikka jotkin olivat yhteisiäkin, ei se riittänyt korvaamaan sitä, että tavoitteet ja tarkoitus elämässä olivat ihan vastakkaisia.



Koska kuitenkin lienee mahdollista, että miehelläsi on halua & kykyä muuttua, tarjoa tilaisuutta esim. parisuhdeterapian kautta päästä parempaan / tyydyttävään suhteeseen. Elämää nähneenä en oikein usko sen onnistuvan mutta olisitpa ainakin reilu! Älä liian kauan odota, minulta jäi lapset hankkimatta koska odotin kunnes pinna lopulta katkesi!



Toivottavasti saat elämältä sen mitä kaipaat ja haluat! Onnea matkaan :)

Eihän mikään estä sinua lähtemästi itse Pariisiin, vaikka vanhempasi, sisaruksesi, kaverisi tai ihan vaan itsesi kanssa. Tekosyy, että se muka olisi miehesi vika, kun et itse saa lähdetyksi.



Kai miehesikin käy yksin kalassa, miksi et sinä Pariisissa? Sinulla taitaa olla turhan romanttinen kuva pitempiaikaisesta parisuhteesta. Ei, kyllä kompromissejakin tehdään, mutta yksinkin voi tehdä jotain.



Et sinä mistään löydä sellaista miestä, jonka kanssa kuitenkin luottamus ja läheisyys olisi kohdallaan. Nuo ulkoiset seikat eivät riitä paikkaamaan niiden puutteita, joita voisi ulkoisesti sopivammassa ei-junttimiehen suhteessa olla.



Ota itsellesi tilaa ja elä itse omaa elämääsi. Eihän sinu tarvitse Pariisinmatkasta luopua, kuten ei miehenkään kalareissuistaan. Se on sitten hänen asiansa, lähteekö mukaan, vai meneekö sillä aikaa kalaan.



Oliko se muuten Pariisi, jossa on joku automuseo? Entä sellainen paikka, jossa olisi formulakisat sopivasti matkan varrella?

heti tuollaisesta suhteesta nyt - tosin olenkin paljon sinua vanhempi. Aikanaan exäni kanssa pysyin yhdessä 16 vuotta kunnes ymmärsin, että ei ole mitään järkeä elää elämäänsä toisen tahdon mukaan, kun lupaukset muutoksesta unohtuu heti kun ne on annettu. Meillä oli myös todella erilaiset mielenkiinnon koheet ja vaikka jotkin olivat yhteisiäkin, ei se riittänyt korvaamaan sitä, että tavoitteet ja tarkoitus elämässä olivat ihan vastakkaisia.

Koska kuitenkin lienee mahdollista, että miehelläsi on halua & kykyä muuttua, tarjoa tilaisuutta esim. parisuhdeterapian kautta päästä parempaan / tyydyttävään suhteeseen. Elämää nähneenä en oikein usko sen onnistuvan mutta olisitpa ainakin reilu! Älä liian kauan odota, minulta jäi lapset hankkimatta koska odotin kunnes pinna lopulta katkesi!

Toivottavasti saat elämältä sen mitä kaipaat ja haluat! Onnea matkaan :)

juuri tuollaista elämää, että huomaan kymmenen vuoden päästä että vihaan elämääni :( Toisaalta pelkään että kadun jos lähden tästä, sillä suhteessamme on hyviäkin puolia. Terapiaan mies ei taatusti lähde, sehän (hui kauhistus) maksaa rahaa!

ap

Oma mieheni kyllä itse asiassa on kiinnostunut sekä autoista että kalastuksesta, mutta hän on ensimmäinen sellainen mies, jonka koskaan olen tavannut. Tai siis tiesin teorian tasolla tällaisia miehiä olevan olemassa, mutta en ollut sellaiseen aiemmin törmännyt.

Mutta meillä on myös yhteisiä kiinnostuksenkohteita, kuten ulkoilu ja matkustelu, joten niitä harrastetaan paljon ja sitten tehdään myös niitä toisen juttuja jotka eivät itseä aivan niin paljon kiinnosta, esim minä lähden välillä hänen kanssaan kalastamaan ja hän tulee minun kanssani taidenäyttelyyn. Kunhan näitä "myönnytyksiä" tehdään molemmin puolin ja avoimin mielin, molemmat ovat tyytyväisiä.

Mielestäni siis suurin ongelma ei ole yhteisten kiinnostusten puute vaan miehesi haluttomuus tulla vastaan sinulle tärkeissä asioissa. Itse olen pitänyt periaatteena sitä, että kaikkea voi kokeilla ainakin kerran ja joskus voi yllättäen pitää jostain sellaisestakin, jota kohtaan oli aiemmin ennakkoluuloja. Voisitteko keksiä jonkin täysin uuden jutun, jota kumpikaan ei ole kokeillut ennen? Vaikka seinäkiipeilyä tai muovailuvahasta askartelua? :) Tai ihan mitä tahansa. Tällöin molemmat olisivat yhtä "vieraalla" maaperällä ja yhteinen kokemus voisi yhdistää.

Toinen juttu on sitten myös tuo työnarkomaanius, toisille toimii, toisille ei. Minun isäni oli/on työnarkomaani ja se kokemus on opettanut että omaksi mieheksi en sellaista huolisi. Toisaalta toisille se sopii, jos tykkää hoitaa lapset pääosin yksin. Olettaen tietysti että mies on sitten vähäisellä vapaa-ajallaan kuitenkin valmis panostamaan vaimoonsa ja perheeseensä. Jos ei ole, niin vaikea nähdä kovin onnellista perhettä muodostuvan.

Oma mies ei ole yhtään kiinnostunut autoista eikä kalastuksesta, eikä ole myöskään kukaan lähikaveripiirini mies.

Ja kyllä, olen valinnut puolisoni sen takia, että meillä on paljon yhteistä ja samat asiat kiinnostaa. En tajua miten olisin edes kiinnostunut sellaisesta ihmisestä jota ei kiinnosta? Mistä me oltain juteltu edes? Tai mitä tehty, jos toinen haluaa taidenäyttelyyn ja toinen lätkämatsiin?

Minun kokemuksen mukaan työnarkomaani kyllä lupaa muuttua, mutta tosi paikan tullen aina löytyy jokin syy, miksi on ihan pakko olla töissä kuitenkin.



Työ on niin vahvasti se ykkönen, että kokee helpommaksi rikkoa perhettään vastaan kuin olla pitämättä kiinni työvelvoitteistaan.

Olenkin ajatellut, että miehen työnteon vuoksi olen liikaa yksin miettimässä tällaisia. Ja sitten kun mies tulee väsyneenä ja kärttyisenä kotiin, olen minäkin kärttyinen mietittyäni koko päivän näitä asioita, ja siitä se riita sitten lähtee.

ap

Ja mulle on päivänselvää, etten tämän miehen kanssa lapsia hanki.