Mitä tapahtuu erohakemuksen jälkeen?

Hain eroa itse, miehelleni tulee sitten myöhemmin omat paperit allekirjoitettavaksi samaan osoitteeseen kuin missä itse asun.

Eli asumme yhä yhdessä ja jos miestäni tunnen niin hän ei asuntoa itselleen saa aikaiseksi hakea.

Minä haluaisin jäädä asuntoomme vuokralle eron jälkeenkin, lapsia useampia ja asunto iso. Miehelläni ei olisi varaa työttömänä (lusmu!!!) tätä maksaa ja olemme kummatkin allekirjoittaneet vuokrasopimuksen määräaikaisesti ja pidemmäksi aikaa kuin harkinta-aika.

En voi siten noin vaan hakea lapsille ja itselleni uutta asuntoa esim. lähialueelta (en tahdo, että koulut vaihtuvat), koska vastuu on tästäkin kodista ja tämän tunnen kodikseni.



Mitä siis tapahtuu harkinta-ajan jälkeen? Jos mies ei lähde?

Joudunko pakosta jatkamaan hänen kanssaan avopuolisona?

Tuloja ja menoja emme silloin erilleen saa.





Tilanne on muutenkin raskas, joten en jaksaisi vinoiluja. Olen epäillyt mieheni sairastuneen jotenkin mielellisesti tai hänellä on jokin hoitamaton sairaus. Hänellä on diagnoosi add:hen, mutta tunnen sen olevan jotain muuta tai lisänä jotain muuta.

Ei uskoisi minua koskaan jos pyytäisin menemään lääkäriin, hän on TODELLA hyvä puhumaan, eikä uskoisi hänen äitinsäkään, vaikka ei myöskään itse jaksa pitkään poikaansa samassa tilassa vaan tarttee rauhottavia.

Mies valittaa AINA, pidän häntä muka vankina, estän häntä hakemasta töitä, minä olen se hullu, kerrankin uhkaili soittavansa poliisin ja ambulanssin vain saadakseen minut aiheettomasti pakkohoitoon. Jos hän soittaa ja valehtelee minusta kaikkea niin ainakin sen 3 päivää voivat minua tutkittavana pitää ja sitten pääsisin kotiin. Mikäs siinä jos ei olisi lapsia jotka jäävät tuon hullun kanssa silloin yksin.

Mies on vaino. Juttelen lapselle mukavia kun autan häntä pesemään itse hiuksiaan ja leikattiin kynsiä ym. kun tulin pesutilasta hänen kanssaan pois niin mies vaati saada tietää mitä oikein lapselle puhuin ja kiukkuseen kysyikin. Ihan kuin olisin puhunut salaa jotain hänestä tmv.

Kukaan ei uskoisi minua ja jos jonnekin menen kertomaan niin hän valehtelisi päälleni niin kamalalia, että en voi ottaa riskiä. Mun tarttis vaan hiljaa päästä eroon ja pakko pyytää henkistä tukea kuitenkin jostain itselleni, kuten psykiatrilta rauhottavia. Nuo miehen kieroilut on hirveitä. Olen itse todellisuudessa vanki, en pääse minnekään, en saa edes omalle isoäidilleni soittaa, en kelleen. Hän kulkee perässä ja joudun mennä aina jonnekin pesuhuoneeseen puhumaan sen vähänkin ja mies huutaa ovella mun valehtelevan, vaikka en edes puhu meistä! Ainoa minne pääsen on lääkäriin ja hoitaan lasten asiat eli ulospäin kaikki vaikuttaa olevan ok. En osaa edes kuvailla kuina kieroa tapaa hän minua kohtaan käyttää ja nyt tämä on pahentunut. Hän osaa esittää ja äitinsä kerran sanoi minulle, että minun tulee soittaa pojalleen ambulanssi. Tiedän, että se olisi turhaa, hän puhuisi itsensä sieltä pois. Ihan kuin hänellä olisi skitsofrenia, muutama eri persoona. Hän ei usein muista sanoneensa jotain asioita minulle ja väittää minun keksivän ja valehtelevan. Hän sanoo ilkeitä ja sitten jos jossain vaiheessa hermostun niin hänen mukaan hermostun turhasta ja yhtäkkiä hän on täysin tyyni ja puhuu minulle kuinka olen niin stressaantunut jostain ja kuinka tartten apua (tarvitsen joo, mutta hän ei näe, että stressi johtuu hänestä itsestään) ja jospa menisin sairaalaan lepään pariksi päiväksi! Tuo saa minun itsehillinnän lujille kun olen hänelle vihainen. Jos koitan asiasta puhua niin hänen mukaan kaikki syy on minussa. Jos kommentoin, ettei kukaan yksinään riitele koitan saada hänet tajuamaan, että hänellä on itsellä osuutta asiaan edes)niin hän vetää marttyyrilinjan kuinka hänen syy on kaikki ja anteeksi olemassaoloni ym.

Asiat pyörii koko ajan vaan kehää mihin ei ole loppua, koska mies ei näe itseään.

Minulla on nivelrikko lonkassa. Joudun siivoamaan ja tekemään yeisesti ottaen kaiken. Siivouksesta kipeydyin ja seuraavana päivänä en pystynyt liikkumaan. Pyysin, että veisi lapsensa edes ulos kun en nyt pystykään itse, ei vienyt ja kommentoi vaan, että miksi siivosin, miksen antanut hänen tehdä sitä. Todellisuudessa hän aloitti siivouksen, mutta sai aikaan kaaoksen, josta kommentoin, en haukkunut. Hän lähti koiran kanssa parin tunnin lenkille ja kaaos oli minun korjattava (mies aloittaa projekteja, jotka joudun viemään loppuun), jotta koti olisi ok kun isommat tulee koulusta. Mies ei jäänyt tekemään aloittamaansa loppuun vaan karkasi tilanteesta, kuten usein ja nyt kipuni on oma vikani.

Koitan hakea apua, järjestin meille juuri siivoojan, joka aloittaa loppukuusta. Helpottaakseni tilannettani.

Tätä kertomusta voisi jatkaa loputtomiin. Nyt vaan mietin miten ihan lakiin vedoten saisin asian mahdollisimman rauhallisesti niin, että lopputuloksena lapset ja minä asuisimme yhdessä ja mies erikseen.

Pitäisikö asiasta kysyä juridisia mielipiteitä asianajajalta asumisen suhteen eron myötä, että mikä on minun velvollisuus ja vastuu, mitä voin tehdä?



Ottaisin kuitenkin käytännön neuvoja vastaan jos joku täällä osaisi neuvoa.

Mitään muita toimenpiteitä en vaan nyt voi tehdä. Lapset koitan parhaani mukaan pitää ulkona asiasta ja he voivat toistaiseksi hyvin ja tiedän voivani kiittää siitä itseäni.

Joudun venymään nyt äärimmilleni, mutta kestän sen jos tiedän tämän loppuvan viim. kun ero astuu voimaan, vaikka oikein tämä ei ole.

Myönnän olevani väsynyt, mutta en saa antaa periksi, tämä ei saa jatkua näin.