Lue keskustelun säännöt.
Ystävälläni on vanhemmuus ihan kateissa. Neuvonko vai annanko olla?
12.10.2012 |
Olemme ystävät monen vuoden takaa ja läheiset toisillemme. Meillä on molemmilla 3-vuotiaat pojat, minulla myös 1-vuotias tytär. Tapaamme suunnilleen puolen vuoden välein. Olemme mieheni kanssa jo pitkään miettineet, että tuota ystävän poikaa kasvatetaan niin lepsulla otteella, että vaikeuksia on tiedossa. Muutamalla viimeisellä tapaamiskerralla onkin alkanut näyttää siltä, että poika on perheen yksinvaltias. Touhu on ihan mahdotonta. Poika saa raivarit tai kiukkuaa tunnin parin välein. Hänen kanssaan käydään pitkiä neuvotteluja, tehdään sopimuksia jne. Jos käyttäytyy huonosti, niin vähän ehkä komennetaan, mutta aina lopulta poika saa tahtonsa läpi.
Meillä on lapsillemme aika tiukka kuri, samantyylinen kuin toisessa viestiketjussa tässä eräs ap kirjoitti. Mielestäni vaikuttaa siltä, että ystäväni poika on ahdistunut, kun mitään rajoja eikä johdonmukaisuutta kasvatuksessa. Myös ystävä on kertomansa mukaan aika puhki kiukuttelijaansa.
Neuvonko vai annanko heidän kasvattaa tyylillään, eli olla kasvattamatta...? Minulle on tärkeintä meidän välinen ystävyys, joka on tosi hyvä. Vain tämä kasvatusasia vähän välillä minua ärsyttää, muuten meillä on aina tosi kivaa kun tapaamme.
Kommentit (7)
että rikot välinne, jos käyt neuvomaan ystävää. Toisaalta on varmasti raskasta katsoa vierestä väsynyttä ystävää ja rajattomuudesta ahdistunutta lasta. Voithan yrittää varovasti kertoa minkälaisia keinoja teillä on käytetty, kun ystäväsi seuraavan kerran valittaa väsymystä kiukkuamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ette huomannut tuota "tapaamme puolen vuoden välein" ja on huomattu lapsen ahdistuneisuus
Ei kukaan fiksu ystävä anna neuvoja, jos niitä ei pyydetä.
Sitten jos ystävä itse avaa oven neuvoille, sanoit esim. hänen kertoneen, että on puhki, kun poika kiukuttelee, niin voithan kysyä, haluaisiko hän jotain vinkkejä, jotka voisivat auttaa siihen, kun teillä sellainen ei ole ongelma. Mutta itse tunnet ystäväsi paremmin kuin me, ystävän voi helposti menettää, jos antaa ymmärtää tietävänsä paremmin, miten hänen pitäisi toimia.
Kyllä sinä tiedät paremmin miten niitä lapsia pitää kasvattaa. Ystäväsi on neuvon tarpeessa, ehkä toivookin että saisi neuvoja mutta ei vaan kehtaa kysyä.
Minulla samanlainen lepsuilija äitikaverina, joka lellii pilalle 2-vuotiaansa. Ärsyttäähän se, mutta en viitsi puuttua koska arvostan toistaiseksi äidin ystävyyttä enemmän kuin oikeuttani puuttua kasvatukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olethan nähnyt ystäväsi lasta sentään peräti kuusi kertaa hänen elämänsä aikana. Kyllähän siinä jo on hyvät pohjat tehdä vaikka mitä analyyseja.
Tai hetkinen....joo, älä neuvokaan.
Ei mitään "lapsenne on ahdistunut koska teillä ei ole mitään johdonmukaisuutta" -juttua, sellaiset varmasti vain torjutaan, mutta voithan heitellä ehdotuksia tyyliin "itse olen joskus tuollaisessa tilanteessa kokeillut että XX" tai "aluksi meilläkin oli tuollaista, mutta nyt on onneksi ruvennut toimimaan YY, en sitten tiedä onko sattumaa vai voisiko teilläkin toimia", tai "itselläni ei ole tuosta kokemusta, mutta jostain luin että joissain tilanteissa toimii ZZ".
Älä nosta itseäsi äläkä lyttää toista. Sparraillahan kyllä voi.