Lue keskustelun säännöt.
Aina tulee kauhea morkkis, kun töissä avaa suunsa
11.10.2012 |
kokouksissa ja sanoo mielipiteensä, kun muut istuvat hiljaa. Vaikka asiasta sanonkin ja se voi olla kriittistäkin, niin kaduttaa jälkeenpäin!
Kommentit (6)
Yritän vaan ajatella että tällänen mä oon. Välillä tulee sanottua enemmän kuin oli tarkoitus, tai liian kärkkäästi. Muut on tyynesti hiljaa tai esittää sivistyneitä kommenttejaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vaan pysty pidättelemään itseäni, vaikka joka kerta päätän että ens kerralla en sano mitään enkä ainakaan kritisoi typeriä päätöksiä. Muut istuvat (viisaasti) hiljaa ja minä vaikutan vastarannankiiskiltâ. Harmittaa. Onneks huomenna on perjantai.
Teille voi käydä niin kuin minulle: en ole ollut yli puoleen vuoteen tervetullut kokouksiin, en tyhy-päiviin, en kehittämispäiviin. En ole käyttäytynyt kokouksissa asiattomasti, en mitenkään erityisen rumasti, pari kollegaa vetää todella pahaan tyyliin. Mutta minä ehkä osun paremmin arkaan paikkaan kun minulla on eniten substanssia.
Se on raskasta, että pitäisi tietää sovitut asiat kuten muutkin, vaikka en saa kokouspöytäkirjojakaaan (yhden olen saanut). Työkaverit antaa niitä minulle muistaessaan tai pyynnöstäni. Ja silloin potuttaa kun työpaikan meiltä keimaillen saanut parikymppinen tulee pomottamaan/leuhkimaan kun ei tajua että sentään jotain olen hokannut vuosien varrella. Häneltä on turha odottaa kiitollisuutta siitä että siivoan hänen sotkujaan (en mitenkään kiltteyttäni, vaan koska työmme tulokset ovat joillekin hyvin tärkeitä ja tarpeellisia)
Oikeesti: en olisi uskonut pärjääväni näin pitkälle ilman kokouksia, ne taitavat olla aika turhia.
Olen siis tuonut esille joitain asioita työyhteisössäni, sellaisia joissa rikottiin lakia. Ne otettiin ihan vakavavasti ja muutoksiin ryhdyttiin. Nyt on vain ikäänkuin luottoraja täynnä?
Joten suotta koet morkkista.