eskarssa yli puolet ulkomaalaistaustaisia lapsia
onko ketään eskariopea paikalla jolla kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta. Mielestäni ryhmä toimii vain kolmella ohjaajalla ja osalla lapsista ainakin todella huonosti kieli hallinnassa ja tarvitsevat erityistä tukea. Ihmettelen pystyvätkö todella antamaan opetusta suunnitelman mukaan
Kommentit (6)
Siinähän ne sen kielen oppivat.
Jopa oma kantasuomalainen poikani tarvitse erityistä tukea eskarissa juurikin kielellisen kehityksen vuoksi.
Voisin jopa vannoa, että lapset, jotka osaavat vielä huonommin suomea, tarvitsevat tukea vielä kipeämmin....
mutta erityistä tukea varmaan osa vielä enempi ja jos niistä on suurinosa ryhmästä niin jäävätkö muut huomiotta. Ainakin sopeutuvat monikulttuuriseen yhteisöön
on ainakin minimissään. Ryhmän kanssa on tosi vaikea liikkua ja mikäli tapahtumiin/tekemisiin tarvitaan vanhempien rahallista tukea niin siihen kaatuu koko ryhmän meno
ihan OK, eli samanlainen tilanne puolet ulkomaalaistaustaisia, muutama ihan ummikko kun syksyllä aloittivat. Kaksi opettajaa ja kaksi avustajaa. Luokka jaettiin kahtia (= 13 lasta/ ryhmä) heti alussa, osalla oli eskapäivä 8-12, osalla 9-13. Mutta kyllä se vaati niiltä opeilta ihan järjetöntä venymistä ja ammattitaitoa, ei voi kun ihmetellä ja ihailla miten he sen homman hoitivat kotiin. Kahta lukuunottamatta kaikki lähti ekalle luokalle, nämä kaksi meni esi-ykköselle. Ja suurin osa oppi mm. lukemaan eskarissa.
vaikka lapsi on ulkomaalaistaustainen niin jos hän on syntynyt suomessa ei ole mitään kieliongelmaa.
Siinähän ne sen kielen oppivat.