pieni taapero

Kun Niina Näätäjärvi täytti vuoden, niin synttäreille oli kutsuttu paljon ihmisiä. Sekä sukulaiset, että myös naapureitakin. Niina sai paljon synttärilahjoja. Mummo oli neulonut Niinalle lapaset ja sukat ja myös sellaisen taaperoille tarkoitetun potkumopon Niina sai myös. Sellaisen muovisen potkumopon, jolla monet taaperot menevät eteenpäin. Niina ei osannut vielä kävellä joten se sai odottaa käyttöä vielä jonkun aikaa. Niina konttaili pitkin lattioita, jokelteli ja äänteli ja toisteli uusia sanoja joita oli oppinut. Niina osasi sanoa jo äiti, iskä, kissa, mummo, heppa. ja tietenkin myös ei. Päiväkodin Niina aloitti heti seuraavalla viikolla ja Niinan äiti palaili töihin äitiyslomaltaan. Tarhassa muut lapset ottivat Niinan iloisina vastaan ja aina kun lapsia puettiin ulos, niin muutamat eskarilaiset tytöt olivat aina auttamassa hoitotätejä Niinan pukemisessa. Ja pukivat ulos toppahaalaria Niinalle yhdessä hoitotätien kanssa. Niina seurasi muiden lasten touhuja tarhassa ja konttaili siellä ja meni usein sotkemaan muitten lasten leikit. Mutta kukaan isommista lapsista ei suuttunut Niinalle. Isommat lapset olivat kärsivällisiä Niinaa kohtaan. Pienempien kanssa Niina leikki vierekkäin ja monesti vetäisi lelun pois toisen kädestä ja toinen puraisi Niinaa. Nina oppi vähitellen leikkimään nätisti toisten lasten kanssa ja olemaan nappaamatta lelua toisen muksun kädestä. Isommat muksut auttoivat aina Ninan hoitamisessa. Tarha, jota Niina kävi, oli kristillinen tarha, jossa oli aamuhartaudet ja myös Raamatun kertomuksia ja aamurukous ja ruokarukous. Niina piti paljon niistä tilanteista ja niin rauhallisena aina istui hoitotätinsä sylissä niiden tilaisuuksien aikana. Niina oppi myös vuoden ikäisenä uuden sanan ja se uusi sana jonka Niina oppi, oli Jeesus. Aina kun oli Raamatun kertomusten tuokio, niin Niina innoissaan sanoi aina, että Jeesus, Jeesus.









Niina katsoi vierestä kun toiset lapset kävelivät ja pojatkin vilkkaana vipeltivät. Niina halusi itsekin yrittää samaa. Ja nousi tarhassa seisomaan ja kaatuili, mutta ei luovuttanut, vaan sitkeästi yritti kävellä. Ikää Niinalla oli silloin puolitoista vuotta. Kotonakin Niina koetti nousta kävelemään, mutta ei onnistunut, vaan pyllähti aina lattialle ja parkui ja itki. Mutta enimmäkseen Niina konttaili koska oli havainnut konttaamisen helpommaksi. Niina oli kotona jo voimakkaasti omaa tahtoaan ilmaiseva uhmaikäinen siinä puolentoista vuoden iässä. Aina kun joku asia ei Niinaa miellyttänyt, Niina päästi hirveän parun ja huudon ja kirkui, rääkyi ja teki sitä mitä oli tarhan muilta lapsilta oppinut, eli otti hampaat käyttöön ja puri. Puremisesta Niinaa kiellettiin samoin kuin miten normaaliakin lasta kielletään puremasta. Periaatteena muutenkin oli se, että Niinalle asetetaan ihan normaalit rajat ja että Downin syndrooma ei ole lupa käyttäytyä miten sattuu. Vaan myös Niinalta vaaditaan samaa kuin muiltakin käytöksen suhteen.









Perheeseen odotettiin niihin aikoihin toista lasta. Niinalla oli ikää yksi vuosi ja 8 kuukautta. Niihin aikoihin Niina myös lähti kävelemään. Niina käveli aluksi haparoiden, mutta sitten vähitellen ja varsinkin tarhan kavereiden esimerkin avulla Niina oppi kävelemään varmemmin. Kotipihassa ulkonakin Niina käveli jo ja taaperteli ja myös sisätiloissa potkumopolle oli käyttöä. Niina alkoi opetella myös itse syömään. Syöminen oli aluksi sottaista, mutta Niina yritti kovasti itse ja suuttui jos yritettiin syöttää. Silloin Niina huuti eitä ja kaatoi lusikkansa sisällön. Niinan oli tärkeää saada tehdä itse. Niinan erityistä herkkua oli viili, banaani, nakkikeitto, riisipuuro ja suklaa, jota mummo usein Niinalle toi ja antoi Niinankin maistella suklaata.









Kun Niina oli kaksivuotias, hän osasi kävellä jo ja juostakin. Niina oli hoikka, ikäisekseen pienikokoinen tyttö, jolla ei ollut lainkaan Downeille tyypillistä ylipainoa. Niina oli hyvin vikkelä ja nopea tyttö, joka ehti joka paikkaan ja piti olla silmät melkein selässäkin Niinan perään juostessa. Niinalla oli kauniit, pitkät valkoiset hiukset ja usein valkoiset hiukset hulmuten Niina juoksi ja vipelti kovaa vauhtia ja joskus ajeli potkumopollaan. Niinalla oli hyvin voimakas oma tahto, ja myös temparamenttia löytyi. Jos Niinaa esti tai rajoitti jotakin tekemästä, niin Niina suuttui. Se kuului osittain uhmaikään ja osittain Downin oireyhtymään. Ninan äiti oli viimeisillään raskaana ja pohti, että mitenkähän hän pärjää kun kotona on sekä vauva, että myös uhmaikäinen Down-lapsi.









Niina sai edelleen vaikka kotona on vauva, käydä ihan normaaliin tapaan tarhassa. Isä vei aamulla Niinan tarhaan ja haki Niinan pois kun tuli töistä. Näin äiti saa päivät keskittyä vauvaan ja Niina leikkiä tarhassa tarhakaverien kanssa. Niinan pikkuveli syntyi, kun Niinalla oli ikää 2 vuotta. Mietittiin, että onkohan Niina kovin mustasukkainen kun uusi vauva on talossa. Mutta ei ollut. Niina kun näki uuden veljensä ensimmäisen kerran, Niina meni silittämään hellästi vauvan poskea. Niina halusi myös ottaa vauvan syliinsä ja Niinan allettiin valvotusti pitää vauvaa sylissä. Niina tykästyi kovasti pikkuveljeensä. Ei Niina oikeastaan ollenkaan ollut mustasukkainen. Aina kun äiti hoiti vauvaa, Niina tuli katsomaan siihen viereen ja seurasi tilannetta uteliaana ja suurella mielenkiinnolla. Ja vauvan imetyksen ajaksi Niina käpertyi äitinsä kainaloon kun vauva oli sylissä imemässä maitoa. Ja kun vaippaa vaihdettiin, Niina oma-aloitteisesti vei aina likaisen vaipan roskikseen. Ja monesti Niina oli laittamassa vauvalle tuttia suuhun ja kun vauvaa puettiin, niin Niina tuli aina äidin avuksi pukemaan pikkuveljelle vaatetta päälle. Niina tuntui hyvin ymmärtävän, että pikkuveli on pieni ja sitä pitää hoitaa hellästi. Koskaan ei tarvinnut sanoa Niinalle, että älä koske vauvaan tai älä häiritse vauvaa. Niina tajusi myös sen kun vauva nukkui, että nyt on annettava vauvan nukkua.









Niinan pikkuveljen nimeksi tuli Aapo. Niina kävi päivittäin tarhassa ja siellä oppi paljon uutta. Niina leikki siellä nätisti vierekkäin kavereittensa kanssa ja käyttäytyi oikeastaan samoin kuin kuka tahansa parivuotias taapero. Niina oli helppo saada päiväunille tarhassa ja syömäänkin Niina oli helppo saada siellä. Ja iltapäivällä kun iskä tuli hakemaan Niinaa kotiin, niin vaikutti siltä, että Niinalla oli ollut mukava tarhapäivä. Kotona Niina katsoi telkkarista lasten ohjelmia ja joskus kun naapurissa Niina oli hoidossa, niin naapurin 10-vuotiaalla pojalla oli videopelit joita poika pelasi, niin Niinakin halusi pelata ja poika opetti Niinaa pelaamaan ja Niina oppi helposti ja nopeasti pelaamaan. Usein Niina vaati päästä pelaamaan naapuriin peliä. Puhua Niina ei täysin vielä osannut, mutta sanavarasto kasvoi koko ajan.









Myös Aapo-pikkuveli kehittyi kovasti. Aapon hoidossa Niina oli aina äitinsä apuna ja hyvin innokas vauvanhoidossa auttelija. Vaippoja vei roskikseen ja kun Aapo 3kk ikäisenä nauroi ja jokelteli, niin Niina piti seuraa Aapolle ja leikitti Aapoa lattialla. Koskaan Niina ei tehnyt mitään pahaa Aapolle ja Niinan pystyi huoletta jättämään jopa keskenään Aapon kanssa siihen olohuoneen lattialle kun Aapo istui sitterissä ja Niina leikitti Aapoa ja Aapo oli tyytyväinen ja viihtyi Niinan seurassa. Koskaan Niina ei tehnyt pahaa Aapolle eikä edes yrittänyt ottaa Aapoa syliinkään ilman lupaa. Niina halusi myös auttaa äitiä Aapon syöttämisessä kun Aapo täytti 4kk ja Aapo söi hyvin Niinan syöttämänä kun Niina lusikalla yritti Aapoa syöttää toki äidin valvonnan alla.











Niina kävi kerran viikossa puheterapiassa ja toimintaterapiassa joissa Niinaa koetettiin opettaa puhumaan. Lauseita Niina ei vielä sanonut yhtäkään. Yksittäisiä sanoja vain. Toimintaterapiassa harjoiteltiin pukemista, syömistä ja potalle oppimista. Niina oppikin potalle jo 2,5v ikäisenä. Syöminenkin alkoi olla hyvin hallussa ja siihen syömisen omatoimiseen oppimiseen vaikutti sekin, kun kotona Niina oli saanut syöttää pikkuveljeä.









Kun pikkuveli oli lähes vuoden vanha, pikkuveli oppi konttaamaan ja tutkimaan uteliaana paikkoja ja Niina tunnollisena isosiskona vahti Aapoa ettei Aapo laita mitään sopimatonta suuhunsa. Monesti jos Aapo yritti tehdä jotakin kiellettyä, niin Niinakin oli sanomassa, että "Ei, Aapo. Ei!" Niina tykkäsi kovasti pikkuveljestään ja oli lähes aina halimassa ja silittelemässä pikkuveljeä. Koska noin myönteinen kokemus on Niinasta ja vauvasta samassa perheessä, vanhemmat alkoivat suunnitella myös kolmatta lasta. Samoihin aikoihin Niina täytti kolme vuotta ja sitä juhlittiin ison porukan kanssa.