Kannattaako tutustua paremmin mieheen jolla ei ole lainkaan kavereita?

Mutta on sulla syytä kysyä häneltä minkä hän kokee syyksi sille että ei ole kavereita.

Ei minullakaan ole kavereita ja olen tapaillut miehiä, joilla ei myöskään ole, mutta ei voi sanoa, että kaikki olisivat samanlaisia.

Hän on ehkä valikoiva, ja ei kelpuuta huonoja ystäviä. Ei niitä hyviä joka oksalla kasva. Kertoo myös omatoimisesta ihmistyypistä, joka pärjää

Elämäntilanne on voinnut olla semmonen ettei ole kavereita. Ei se tarkoita sitä että ihmisessä olisi jotain vikaa!

on ollut aikoinaan paljonkin, mutta enää ei ole yhtään. Kolmesta hyvästä ystävästä yksi alkoi täyspäiväiseksi narkkariksi ihan aikuisena, toisella vakavia mielenterveysongelmia joista haittaa muille ihmisille, ja kolmas petti luottamukseni pahasti. Nuorena oli kavereita ja tuttuja vaikka kuinka paljon, sitten merkitsi laatu eikä määrä, ja kun se laatu osoittaitui sekundaksi, olen sitten yksin. Aikuisena on vaikea tutustua uusiin ihmisiin saati ystävystyä. Mulla ei ole ketään kelle soittaa, en varmasti ole itsekään täydellinen, mutta olisi hirveää jos mua välteltäisiin sen takia. Toki itselle myös noloa, mutta toisaalta on paljon eri ikäisiä naisiakin, joiden ainoa ja paras ystävä on se mies. Ei kaikilla vaan ole kavereita, on menty eri suuntiin tai unohdettu kaverit parisuhteen myötä, eikä uusia ole sitten enää saatu.



Älä anna häiritä, tosi karmeaa tunnustaa kaverittomuus jollekulle, mutta ei se ole vika.

On aika yleistäkin nykyään. Itse elän yksin, juuri koska häpeän tätä vähän, enkä kehtaisi ikinä jäädä siitä kiinni, ettei ole ketään.

Tuntuu olevan aika yleistä.

Ei minullakaan ole juuri oikeita kavereita. Nuorempana oli paljonkin mutta tuntuu siltä, että aikuisena uusia kavereita on vain todella vaikea hankkia. Siis sellaisia jonka kanssa olisi töiden tai harrastusten ulkopuolella.



Vanhoista kavereista muutaman kanssa vain on ystävyys hiipunut ja muutaman kanssa olen edelleen ystävä mutta ovat eri kaupungissa kuin minä joten heidän kanssaan ei tule oltua.



Itselleni on täysi mysteeri miten jotkut onnistuvat vielä aikuisiässä hankkimaan uusia kavereita. Tulen hyvin toimeen työkavereideni kanssa mutta kun heidän kanssaan on jo 8 tuntia päivässä niin eipä sitä tule enää vapaa-ajalla yhdessä oltua.

Eikö selviä nopeasti onko yksin hulluuttaan...

Seurustelin vuosia sitten miehen kanssa, jolla oli yksi lapsuudenkaveri ja muiden kavereidensa kertoi olevansa jotain naisia. Tapasimmekin tämän lapsuudenkaverin kun vierailimme miehen kotipaikkakunnalla, olivat hengailleet yhdessä joskus teini-ikäisinä. Ei miehellä sitten muita kavereita ollutkaan, nuo naiset olivat jotain epämääräisiä tuttavuuksia (valkeni, että mies oli pettänyt minua), mies oli narsistinen, petti ja pahoinpiteli minua. Mutta ihan hyvä kulissi hänellä oli kunnossa, että oli tuo yksi "vanha ystävä", ei vaikuttanut mitenkään sellaiselta, joka ei voisi saada kavereita. Totuus paljastui aika hitaasti.