elokuvat tuntuvat liian pitkiltä - keskittymisvaikeuksia?

mutta yleisestiottaen ovat liian pitkiä. Vain harva on niin hyvä, että jaksaisi paria tuntia tapittaa. Jotain kolmetuntisia megepläjäyksiä nyt ei meinaa jaksaa millään.

Ja nimenomaan lasten saannin jälkeen ilmennyt ongelma. Kai se on niin, että kun vapaa-aikaa on vähän, on turhan pitkä aika käyttää siitä vähästä 3h elokuvan katseluun. Ja muutenkin on itselläni nykyisin vaikeaa keskittyä elokuviin. Tämä on hieman helpottanut kuopuksen täytettyä vuoden enkä ole monen vuoden rupeaman jälkeen raskaana tai imetä.

Nytkin ois kiva kattoo toi Pirates of the Caribian, mutta en jaksa keskittyä. Mieluummin nollaan aivot täällä av:lla ja silmäilen vähän bb:tä. Sitten varmaan vauva herää jo ekalle imetykselle.

Ennen lapsia olin elokuvafriikki ja luin myös paljon. Kuopuksen syntymän jälkeen (6 kk) en ole lukenut ainuttakaan kirjaa, ei jaksa keskittyä. Seiskaa luen ja sisustuslehdistä kattelen kuvia..

Esim.tv:tä katsoessa on pakko alkaa tekemään samaan aikaa jotain muuta, kuten lukea lehdet tai sähköposti. Ei mitään raskaita juonikuvioita tai historiallisia monimutkaisia ohjelmia enää pysty katsomaan. Katson vain jotain kevyitä ja hauskoja ohjelmia ja elokuvia tai sitten yksinkertaisesti nukahdan sohvalle.

Leffat on nykyään liian pitkiä, ja harvoin tosi hyviä että jaksaisi kiinnostaa koko ajan.

Syntymän jälkeen naisen työtaakka kotona moninkertaistuu, ja nainen joutuu jakamaan huomionsa sadan asian ja lapsen välillä. Tästä jatkuvasta lievästä hektisyystilasta tulee uusi normaalitila. Fyysinen aktiviteetti leffan aikanahan romahtaa lähes nollaan ja tätähän yksikään kiireeseen tottunut äiti ei voi sietää. Tunne siitä, että katsomalla leffaa ei saa mitään aikaan, on joko enemmän tai vähemmän tiedostettu. Tuloksena on levottomuutta.



(tämän teorian teille tarjosi lapseton mies)

yleensä kelailen leffoja kohtauksesta toiseen. Tuntuu jotenkin tosi turhalta katsoa esimerkiksi kohtausta, jossa miehet pullistelee toisilleen, autot kaahaa ihan tosi lujaa tai ydinräjähdyksen jälkeen sankaritar nousee sieltä kuopasta tukka söpösti sekaisin, oikeassa poskessa vieno naarmu ja silmämeikki kondiksessa, heti himokkaana ja halukkaana pussailemaan sankarin kanssa. Nähty juttu.

Ennen kävin leffassa parhaimmillaan kolme kertaa viikossa (opiskeluaikana, parikymppisenä). Vielä kolmikymppisenä tykkäsin leffateattereissa istumisesta, mutta nyt - ikää 40+ - niin ei todellakaan.



Mulla syynä se, että a) on vaivalloista lähteä taapertamaan sinne teatteriin b) jonotella siellä lippuja c) miettiä, että uskaltako ottaa tän limun vai tuleeko kushätä kesken kaiken d) ei jaksa niitä salissa pölöttäviä ja tirskuvia ja rapistelevia ihmisiä e) perse puutuu ja ei jaksa olla aloillaan kahta tuntia.



Mä luulen, että tää on tosi yleistä, olipa lapsia tai ei. Viihde on nykyään nopeaa ja sen verran interaktiivista, että passiivinen toljotus tuntuu työläältä. Esim täällä av:llä voi loikkia keskustelusta toiseen, keittää välillä kahvit, kuunnela Spotifysta musaa....



Vika on siis siinä, että teknologia kehittyy liian nopsaan ja me ihmiset halutaan se nautinto heti, nyt, tai oman aikataulun mukaan.