miesystäväni ja ystäväni ovat sielunkumppaneita
Ja olen varma tästä. Olen seurustellut 2 vuotta ja tämä asia on todella vaivannu mua lähes aina. Miks tällasta pitää kokea ja miks tällasta pitää tapahtua. Moni ei varmaan usko tätä mutta mä tuun hulluks tässä tilanteessa. Rakastan miesystävääni hyvin paljon, mutta tämä mun niin vahva intuitio ja aavistus painaa mieltä ihan hitosti. He siis ovat todella samanlaisia ja sanovat asioista ihan samalailla, oikeen karvat nousee pystyyn ja tulee paha olo. Pitäiskö mun vaan kertoa niille? Ihan naurettavaa silti itken lähes päivittäin tätä, eihän tässä ole mitään järkeä.
Kommentit (32)
eihän tästä olekkaan mitään hyötyä kumpa mun mielikuvituskin tajuaisi sen vihdoin ja viimein. Ehkä sitten näkee tän suhteen todellisen laidan.
Eihan ongelma olekaan se etta he ovat sielunkumppaneita vaan se etta sinulla on sellainen kuvitelma etta he ovat.
Itsetunto-ongelmia? Minka ikainen olet?
tai niitä ON. Olen alle 30. Vois sanoa että ainakaan näin kauan en ois tällasta pohtinu jos ois hyvä itsetunto..
haukkuvani itseäni, en oikeen koe ansaitsevani tasapainoa. Mutta tiedän että tää suhde on muokannu mua ja jollain tapaa tehny selkeämmäks sitä mitä todella haluan. Joskus herää näkemään vasta kun tuska näyttää että nyt ei ole kaikki ihan kunnossa, varsinkin kun sen tuskan on itse aiheuttanu. Eikö se ole jo todella selkeä merkki?
vain tukahdutettuna tulla pahemmmaksi. Jos puhut siita ystavallesi ja miesystavallesi, siitakin voi tulla tukala tilanne, ja valinne voivat menna huonoiksi. Jutteletteko yleensa hyvin avoimesti kaikista asioista?
Mita jos juttelisit jonkun kolmannen (tai siis neljannen :) )osapuolen kanssa?
t:21
Kuulosti vähän oudolle nuo miesystäväsi kommentit, että ..nyt on vihdoin hyvä olla.. ja ..tuoksuu kaipaus..
Mikä mies höpisee tuollaisia? Onko joku taiteilija olevinaan vai miksi puhuu arvoituksilla?
Ja sitten. Rakkaus on turvallisuutta. Jos et voi puhua miehen kanssa, se kertoo paljon. Ei heikko itsetunto ole este rakkaudelle. Rakkaus parantaa sitä. Pitää oppia luottamaan. Kyllä sen huomaa, kun mies on se oikea.
monistakin asoista, mutta riidaksi usein menee. En tiedä kummassa on enemmän vikaa, mussa sitä on ainakin. Mies on sanonu ettei tykkää puhua sellaisista, kuinka niitä asoita voidaan sitten selvittää?
mutta en ole saanu siitä vaan kuin hetkellistä helpotusta. Parhaimmillaan tämä asia on ehkä viikon pois mielestä kunnes taas palaa ja se pettymyksen tunne sillon on hirvee, miten mä taas mietin ja tunnen tätä samaa.
saist ensinnakin kuuntelijan joka ottaa sut vakavasti. Ja toiseksi etta saat kommentteja objektiiviselta henkilolta tilanteesta. Ja kolmanneksi, se voi antaa lisavalaistusta siihen mita paassasi liikkuu. Lisa itsetuntemus on aina hyvasta! Ja olethan itsekin jo todennut etta itsessakin on syyta, eli ehka on jotain juttuja menossa, joita kantaisit seuraavaankin suhteeseen, vaikka tama paattyisi.
t:21
Mulla onkin nyt alkamassa terapia ja olen käyny muutaman kerran psykiatrilla, huomenna on taas aika ja voisin ottaa tämän asian taas esille jos saisin uusia näkökulmia. Ja tämä on se suurin syy miksi hakeuduin terapiaan. Sattuipa hyvin sun neuvo 21 ;) Olen siis tosissani ottanut tämän asian hoitaakseni sitä. Ja vaikka olen tästä jutellut siellä jo on tuntunut ettei se psykiatri ole osannut paljoa siihen sanoa, kokeilen huomenna uudestaan nyt kun oon vielä saanu ite jo uusia näkökulmia tästä keskustelusta.
eihän tästä olekkaan mitään hyötyä kumpa mun mielikuvituskin tajuaisi sen vihdoin ja viimein. Ehkä sitten näkee tän suhteen todellisen laidan.