miesystäväni ja ystäväni ovat sielunkumppaneita

Paras ystäväni ja mieheni ovat todella samanlaisia: mielipiteet, reaktiot, kiinnostuksenkohteet, kaikki. Kun he tutustuivat, pelkäsin jo että jään ulkopuolelle kun he löytävät toisistaan sielunkumppanit. Itkeskelin asiaa myös, vaikka tuntui turhalta murehtia etukäteen tollasta. Molemmat tulivat kyllä hyvin toimeen, mutta mieheni halusi silti olla kanssani, onneksi. Älä pelkää turhaan, rakastan miestäni silti, vaikka ei olla sielunkumppaneita ja sen mielipiteet poikkee omistani. Varmasti myös sun :)

On minullakin sielunkumppani, paras ystävätär.

seurustella juuri samanlaisen ihmisen kanssa, kuin itse olet? Miestäsi ja ystävääsi yhdistää myös se piirre, että he molemmat ovat mieltyneet sinuun!

On minullakin sielunkumppani, paras ystävätär.

En ymmärrä? Minusta olisi tosi outoa jos esim. oma mieheni kokisi jotenkin oudoksi sen että koen sielunkumppanuutta parhaan ystävättäreni kanssa, jonka olen tuntenut ala-asteiästä lähtien. Eihän sielunkumppanuus mitään romanttista suhdetta tarkoita.

mutta mieheni on valittanut sitä että ollaan erilaisia ja kun alussa luuli meidän olevan samanlaisia niin hehkutti sitä sillon. Nyt kuulemma meidän erilaisuus aiheuttaa meidän ongelmat.

Ja miten sielunkumppanuus ilmenee muuten, kuin että pitävät samoista asioista (sinusta siis, hih :-)).

Ehkä en ole itse kokenut sielunkumppanuutta niin en voi tietää millaista se on. Kun miesystäväni oli ekaa kertaa samassa paikassa ystäväni kanssa hän sanoi että vihdoin tuntee että kaikki on hyvin, ja sen päivän jälkeen olin kerran laittanut samaa hajustetta mitä ystävälläni silloin, niin sanoi että siitä hajusta tulee kaipaus. Eikö tuo nyt ole jo vähän outoa?! Ja monia muitakin outoja "sattumia"

Et mun mielestä häviä siinä mitään. Sielunkumppanuushan ei tarkoita sitä että he koskaan käytännössä haluisi tai pystyisi olemaan muuta kun frendejä.



Vaimolla ja siskonsa miehellä on kanssa ihan sellainen käsin kosketeltava kemia ympärillään kun he vitsailee tai on muuten tekemisissä. Mua ei haittaa. Se tuntuu vaan hyvälle että vaimolla on sellainen vastakappale olemassa. Ei ole pois keltään.

Ymmärrän huolesi, mutta voin lohduttaa että tuollainen "sielunkumppanuus" on joskus vain pinnallista tai hetkellistä, ja lopulta tärkeämmät asiat vievät voiton. Tai osapuolet itse valitsevat, mitkä ovat niitä tärkeämpiä asioita jotka vievät voiton.



Olen itse ollut hyvin samantapaisessa tilanteessa kuin sinä, tosin silloin olin itse se kolmas osapuoli. Tunsin ystäväni mieheen todella voimakasta "sielunyhteyttä", joka oli molemminpuolista ja osoittautui myöhemmin kätketyksi himoksi. Monesti tuntui ihan naurettavalta, että mies oli yhdessä ystäväni kanssa eikä minun. Sekin himo ja "sielunkumppanuus" kuitenkin päättyi aikanaan, ja ne syyt, jotka pitivät miestä ja ystävääni yhdessä, osoittautuivat sitä kestävämmiksi.

että ne tosiaan tykkää molemmat myös musta :)että ei se niin vakavaa ole. Tiedän kuitenkin senkin että miesytäni pitää ystävääni kauniina. Eikä se ainakaan helpota oloani.

Mitä he sillä tiedolla tekisivät? Ethän sinä sitäkään kerro ihmisille, jos he eivät sinusta sopisi yhteen. Ei tuo muusta kerro kuin siitä, että sinä pidät tietynlaisista ihmisistä. Toisen sellaisen olet valinnut ystäväksesi ja toisen mieheksesi. Ei heitä mikään linkki yhdistä, paitsi sinä.

voi olla että sun täytyy jossain vaiheessa keskustella tästä miehesi kanssa, mutta yritä pitää mustasukkaisuus kohtuuden rajoissa ettet karkoita häntä. Voimia!

Mieheni tuttu, kaunis nainen, joka jopa hieman kenties vokotteli miestäni on todella sielunkumppani miehelleni. Heillä synkkaa ihan mielettömän hienosti, ei paljon sanoja tarvita ja ovat parhaita kavereitakin. Olen kyllä ihan varma, että heillä on myös tunnepuolta, mutta nainen onneksi muutti pois eikä mieheni ole enää hänen kanssaan juurikaan tekemisissä. Miten kaksi ihmistä voikin olla niin samalla aaltopituudella, se on kyllä jotenkin myös hienoa.

ei tosiaan kannata ottaa niin vakasti miten olen tähän asti ottanut. Kai tälläkin joku tarkoitus on en vain näe sitä vielä. En taida uskaltaa ottaa puheeks, pelkään että sitten nekin alkavat ajatella niin ja pian jättävätkin mut ja menevät yhteen. Tämä ytstäni on mulle myöskin tosi tärkeä.

..miksei ihmiset voi puhua kumppaniensa kanssa!



Mikä ihmeen juttu tuossa nyt on? Kaikki on sinun päässäsi kehittelemää kuviota. Et voi tietää, mitä miesystäväsi ajattelee, ellet kysy häneltä.



Kyllähän naisen vaisto sanoo, jos suhteessa ei ole kaikki kohdallaan. Ja jos miesystäväsi sinua rakastaa, niin varmasti saa mielesi rauhoittumaan. Kyllähän rakkaudessa on pelkoja ja niistäkin voi puhua yhdessä.



Sairalloinen mustasukkaisuus on sitten kyllä liikaa kenelle tahansa. Se on sellasta, että mielikuvitus tekee tepposet.

teidän suhde on arkipäiväistynyt, se ruusunhohton mikä aluksi kultaa kaiken on himmentynyt ja sinusta tullut tavis tyttöystävä. Nyt alkaa se oikea rakkaus, jos on alkaakseen, ihastuksen ja huuman jälkeen.



Kuten edellä mainittiin, se "sielunyhteys" voi olla molemminpuolista ihastusta (joko tiedostettua tai tiedostamantonta), jolloin ihastuneet tuntevat olevansa kuin luodut toisilleen. Kaikki maku ja mieltymykset täsmäävät. Tämä on ihastuksen aiheuttama harha ja huuma. Näinhän miehesi sinunkin kanssa koki aluksi, että "luuli teidän olevan sielunkumppaneita" kuten itse edellä sanoit.



Valitettavasti kaikki rakkaus ja ihastus arkipäiväistyy, ja ihastus muuttuu tavalliseksi, realistiseksi parisuhteeksi arjen vastoinkäymisineen. Tällöin vasta tietää onko oikeasti rakstunut kumppaniin, koska rakkaus kestää myös sen tavallisen arjen ja arkirealismin. Rakkaus ei ole sokeata huumaa, vaan rakkaus ymmärtää ja hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on, eli kumppanin jonka itse valitsin ja jota rakastaa.

mutta samalla olen kateellinen heille. Juu en ota asiaa puheeksi. Ja siis ystäväni on tärkeä, miten tollanen kirjotusvirhe on ees mahollinen :). Toivottavasti en ole kerennyt jo ahdistelemaan miestäni huonolla ilmapiirillä, koska olen ajatellut tota asiaa aika lailla. Jotenki lohduttavaa kuulla että muillakin on ollu samanlaisia kokemuksia, vaikka tiedän sen pahan olon.. Ja että te uskotte mua. Oon koittanu tästä asiasta puhua muille mutta eivät oikeen usko, vähättelevät vain että ei siinä mitään, kuvittelet kaiken. Kiitos..

Olette oikeassa. Niin mäkin ajattelen, tää suhde ei ehkä kestä arjen päivän valoa. Tahdon kumppanin joka ymmärtää mua ja jolle voin puhua asioista mutta samalla tiedän että mulla tosiaan taitaa olla ongelmia jotka pitää ensin selvittää itseni kanssa ennen kuin voin olla aidosti itse parisuhteessa, en usko että muuten painisin tällasenkin asian kanssa.

Älä ala parittaa ihmisiä mielessäsi. Ei se edes ole sinun tehtäväsi, varsinkaan, jos henkilöt ovat varattuja, kuten sinun miehesi. Unohda.