Voi hemmetti tota mun siskoa...

Pakko saada johonkin purkaa tää vitutus, saatte nyt olla sijaiskärsijöitä :)



Mun siskoni on 50. Koko aikuisikänsä se on ollu sitä mieltä, että hänellä oli huono lapsuus ja äiti oli huono äiti kun sisko oli pieni. Ja että ilman mummoa häntä ei olis kukaan rakastanu. Ja tehny mielipiteensä tiettäväksi äidille ja isälle, huutanu niille, suuttunu ja räyhänny. Ei ollu yks tai kaks kertaa, kun lohduttelin itkevää äitiä, kun se suri sitä miten paljon sisko sitä vihaa.



Mulla ja mun veljellä sitä vastoin on ollu ihan tavallinen, normaali, onnellinen lapsuus. Isä ja äiti on rakastanu meitä ja koti on ollu meille turvapaikka.



Nyt äiti sairastaa alzheimeria ja isänkin terveys rupee pettämään. Arvatkaas kuka nyt on rakastava tytär, joka tekis kaikkesa vanhojen ja sairaiden vanhempien eteen, jos ois aikaa ja mahdollisuutta? Kuka puhuu esim. facebookissa miten hän auttaa ja hän tekee? No, rakas siskoni totta kai.



Tänäänkin, kun isä joutu sairaalaan ja äiti kriisipaikalle vanhainkotiin, sisko on mainostanu fb:ssa miten hän on nyt oikein itkeny, kun on niin huolissaan vanhemmista. Silti se olin mä, joka pakotin isän lääkäriin, se olin mä, joka soitteli isälle kun se jonotti päivystyksessä ja se olin mä, joka sit, kun isä ei enää vastannu puhelimeen, soitti sinne päivystykseen ja kyseli missä isä on ja miten se voi. Sisko ei edes tajunnu, miten vakavasta asiasta on kyse, vaikka perushoitaja onkin.



Mun sisko on kaksnaamanen paskiainen, jota mä en oikeesti jaksa enää kauaa. (No, jaksanhan mä, enkä mä sille ikinä tule edellä kerrottua kertomaan. Osaan olla kohtelias.. :D)