Loputon suru 2 km:n jälkeen

Nyt on puhuttava, oon aivan hajalla ja olo niin yksinäinen. Sain 2 vuotta sitten ensimmäisen keskenmenon jonka jälkeen en halunnut kokea sitä enään koskaan uudestaan. Siitä asti olen odottanut että milloin minä saan sen oman vauvan, sitten tuli se päivä, plussasin ja olin niin onnellinen, suunnittelin jo kaikkea. Kunnes menin eilen ultraan vuotojen takia ja gyne toteaa että täällä ei ole nyt mitään. Tuntuu niin pahalta, en halua puhua tästä kenellekään, koska tulee sellainen olo että olen jotenkin niin huomionhakuinen että itken sen takia. Miten tästä kaikesta selviää. Tuntuu että miehelle tämä ei tunnu ihan samalta! Voiko tähän suruun ja tuskaan kuolla? Viestikin näyttää olevan ihan yhtä sekava kun omat ajatukset, Huoh !