Lue keskustelun säännöt.
Työäiti sairastaa
01.10.2012 |
Tulinpa tässä kipeäksi tänään töissä. Jo aamusta palelsi mutta puolilta päivin tuli armoton väsymys, heikotti, päätäkin vähän särki ja kuume nousussa. Sinnittelin vielä tunnin ja päätin sitten lähteä kotiin.
Ihan ensin metsästin esimiestäni, jolle on aina ilmoitettava poissaolot. Häntä ei löytynyt talosta, joten kerroin lähdöstäni sitten eräälle kollegoistani, joka lupasi järkätä sijaisen. Sen jälkeen kerroin nopeasti loppupäivän asiakkaitteni taustoja (meidän on aina ohjeistettava asiakastapaamiset, vaikka makaisimme pää vessanpöntössä) ja siihen hurahti reilusti yli puolituntia. Olin ihan puhki, kun pääsin lopulta autoon ja tuli tunne, että hyvä kun jaksan ajaa.
Matkalla tajusin, että kotona ei ole mitään ruoanmurustakaan, mies työmatkoilla ja tulee vasta myöhään illalla (klo 22-23). Lapsille olisi siis pakko hankkia ruokaa ja itselleni jotain helposti nieltävää keittoa tms. Siispä matkan varrella kauppaan. Lastasin vauhdilla kärryyni katkarapusalaatit lapsille ja miehelle, mehukeittoa itselleni, maitoa, leipää, juustoa ja banaaneja iltapalaksi ja enkös sitten kassalla törmännyt siihen pomooni. Tiedusteli heti, miksi heiluin kaupassa enkä työpaikallani. Nuareskeli selityksilleni ja totesi, että aika terveeltä täällä kaupassa näytän. Just.
Pääsin autoon ja totesin, etten vaan jaksa ajaa kotiin asti, jos en saa särkylääkettä. Apteekki oli onneksi vieressä, joten sinne sitten hakemaan buranaa ja nappaamaan se suoraan tiskillä. Siellä törmäsin lasteni päiväkodin hoitajaan. Ihmetteli kovasti, kun lapset ovat hoidossa ja itse täällä shoppailen.
Niin, lapset. Tajusin, että oli enää ihan turha haaveilla hetken torkuista kotona sinä aikana, kun lapset ovat päiväkodissa, joten hakemaan päivän sisällä viettäneet lapset kotiin, pihalla törmäsin naapuriin, jonka piti viedä esikoinen jalkapallotreeneihin. Huikkasi vaan, että kiva kun tulin ajoissa, hänellä onkin kiire ja jätti oman poikansakin siihen pihaan minun kuskattavaksi. Siis takaisin autoon, isot pojat treeneihin, takaisin kotiin ja pienille salaatit eteen ja sitten autuas hetki vain makoilua.
Mietin tässä että jos olisin malttanut notkua työssäni loppupäivän, olisin saanut aina välillä levättyä työpöytääni vasten enkä olisi ehtinyt viedä poikia treeneihin. Olisin vienyt pienemmät syömään jotain hampurilaista ja maannut vaan pöydällä... Nyt olen saanut suututettua pomoni ja lasteni hoitajan ja mahdollisesti naapurinkin (soitin ja vaadin häntä hakemaan pojat treeneistä) enkä kehtaa huomenna kuitenkaan olla töistä poissa, joten tässäpä ne minun sairastamiseni olivatkin. Buranan voimalla kohti uutta päivää!
Missä meni vikaan?
Kommentit (5)
kun luulet että pomon mielipiteellä olostasi on mitään merkitystä. Jos olet sairas niin haet vaikka terkkarilta saikkulapun ja siinä se. Lisäksi on tyhmää vainoharhailua luulla et jotain lasten päivähoitajaa kiinnostaisi käytkö apteekissa ennen vai jälkeen lasten hoidosta hakemisen. Lisäksi sun ois pitäny tietysti sanoa naapurille, ettet voi ajaa lapsia mihinkään kun olet kipeä.
Ja oisit muutenkin voinut kaupan sijaan hakea vaan niitä hampurilaisia... Ens kerralla viisaammin. Ja mitään velvollisuutta sulla ei ole huomenna mennä sairaana töihin, tyhmää marttyyrijuttua tuo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis ihan suoraan sanoi, että näytän ihan hyväkuntoiselta ja huomenna varmaan olen töissä.
En tiedä, voinko olla pois. Ja taas pitäisi järkätä niitä asiakkaita muille. Sekin on aikamoinen homma. Kunnon yöunien jälkeen voi kuumekin olla laskenut ja jo se yksi burana sai olon niin hyväksi, että tässä ihan pystyssä olen.
Vässykkä taidan olla. Jostain syystä muiden arvostelu ja huomautukset tuntuvat aina niin pahoilta, ja saan huonon omatunnon ihan vain pelkistä vihjailuistakin.
Ap
miksi sinne kauppaan edes menit. Jos mä olen oikeasti kipeä, niin en todellakaan ota edes mitään mehukeittoa. Lapsille nyt olisit voinut viimeisillä voimillas vaikka keittää makaronia, ei ne kuole jos yhtenä päivänä saa tommosta ruokaa.
Mä en vaan voi käsittää, ettei ihmiset pidä mitään hätävaraa kotoa. Meillä nyt on aina vaikka kanamunia ja mehua, tai makaronia, tai vaikka ruisleipää pakkasesta että pahimpaan hätään jotain saa.
Etkä nyt kauhean kipeä voi olla, kun tännekin kirjottelet.
Juu, ei ollu tarkoitus v-tuilla, mutta jos itse olen töistä poissa, niin olen ihan oikeasti kipeä enkä silloin käy kaupassa tai missään muuallakaan.
miksi sinne kauppaan edes menit. Jos mä olen oikeasti kipeä, niin en todellakaan ota edes mitään mehukeittoa. Lapsille nyt olisit voinut viimeisillä voimillas vaikka keittää makaronia, ei ne kuole jos yhtenä päivänä saa tommosta ruokaa.
Mä en vaan voi käsittää, ettei ihmiset pidä mitään hätävaraa kotoa. Meillä nyt on aina vaikka kanamunia ja mehua, tai makaronia, tai vaikka ruisleipää pakkasesta että pahimpaan hätään jotain saa.
Etkä nyt kauhean kipeä voi olla, kun tännekin kirjottelet.
Juu, ei ollu tarkoitus v-tuilla, mutta jos itse olen töistä poissa, niin olen ihan oikeasti kipeä enkä silloin käy kaupassa tai missään muuallakaan.
On paljon ihmisiä, jotka kokevat, että jos jaksan käydä kaupassa, apteekissa, ajaa autoa, tehdä ruokaa, hoitaa lapsia jne. niin en todellakaan ole kipeä.
En vain käsitä, miten olisin voinut tehdä toisin. Meillä ei valitettavasti ole kotona makaronipakettiakaan, kaurahiutaleetkin käytettiin loppuun edellis-iltana. Pakkasessa on valtavasti marjoja ja jääkaapissa hilloja, avattuja purkkeja (pesto, aurinkokuivattua tomaattia, currytahnaa) ja kuivakaapissa jauhoja, perunajauhoja, sokeria ja mausteita. Niin, ja puolikas kaalia ja punajuuria pussillinen.
Joskus vain käy niin, että ne kaapit on koluttu tyhjiin. Nyt kävi meillä niin. Vaikka meillä olisi ollutkin kaapissa ruokaa, olisin silti joutunut lapsille jotain kokkailemaan. Varmaan sama aika olisi mennyt siinä kehitellessä jotain ruokaa kuin käydä siellä ruokakaupassa.
Koko jutun pointti oli se, että vaikka olisin miten sairas, niin jos en ambulanssikunnossa ole, niin muuten kyllä joudun huolehtimaan lukuisista asioista, joista moni voisi päätellä, etten ole oikeasti sairas, kun jaksan tehdä sitä ja tätä.
Milloin ihminen on sairas? Minulla oli huono olo, päätä särki, vilutti ja kotona mittasin 38.3. Silti kun jaksoin raahautua läpi päivän ja hoitaa lukuista velvollisuudet, epäilee pomoni ja tämä ylläoleva kirjoittaja, että en todella ollutkaan kipeä. Miehenikin on samanlainen. Jos hoidan lapset, en todella ole kipeä. Jos en hoida, kuka pyyhkii peput, tarjoaa ruoat jne. En voi jättää lapsiani sillä tavalla heitteille, jos vain henki vielä pihisee. Milloin siis velvollisuudentuntoinen äiti saa sanoa, että on sairas? Kun joutuu sairaalaan?
Ap
Joskus tällaista, mutta miksi hingut huomenna töihin?