Saanko avautua.

Kiitos äitini minkä teit minulle, olin toinen kaksostytöistäsi vuonna 1976.

Kiitos kun veit elämältäni pohjan vihaamalla minua ja halveksimalla lastasi, koko elämän ajan niin että nyt 36- vuotiaana minulla ei ole mitään muuta kun mielen sairaus ja katkera vitutus sinua kohtaan!

Kyllä, olen katkera äidilleni joka ei vieläkään tunnu tajuavan että raskaana lapsistaan ylpeänä olevat äidit eivät ole halveksittuja yhteiskunnassa, vaan pikemminkin hyvin arvostettuja!

Mitä minulla on; mielen sairaus, siitä johtuva orastava sairaseläkkeelle jäänti, eikä siitä johtuva, mutta lääkkeistä johtuva kuukautisten poisjäänti jotta en omaa lastakaan saa.

Adoptiojonoon voitte varmasti kuvitella, että tälläisia huolitaan hyvin herkästi jos vähän sarkastisia ollaan.

Nyt voisi sitten vielä ajatella lääkkeen vaihtoa, mutta siitäkin huonoja kokemuksia. Kuitenkin oma lapsi olisi haaveista suurin :(

Juuri tein raskaustestin, negaa tietty näytti, mutta mitä sille voi, pakko varuiks tehdä kun kuukautisetkin jo pois jääneet ja ei voi muuten tietää.Ei me missään selibaatissakaan aviomiehen kanssa eletä.

Äitini mielestä lapset hankitaan, ei saada, ja hänelle ei voi mistään tällaisista asioista uskoutua, saati keskustella lapsettomuudesta.

Kuitenkin jotenkin haluan olla vielä väleissä vaikka tosi negatiivisesti suhtautuu yleensäkin lapsiin ja ei nyt ehkä voi sanoa lapsivihaajaksi, mutta, en oikein keksi hänestä kuvaavaa ilmausta.

Ja aikoinaan itse hankki lapsensa hoidoilla, mutta niistäkään ei suostu minulle avautumaan vaan ei muista niistä mitään.

Pakko jonnekin kirjoittaa, en pysty kavereille tästä oikeen puhumaan, mieheni ei asiaa oikein vielä tunnu tajuavan että ei sitä lasta koskaan ehkä OIKEASTI tule ja mulla menee viimisetkin naisellisuuden rippeet tähän pohtimiseen miksi minusta ei tullut edes ihmistä!

Surullinen olen vain nyt, ja lisäksi tunnen hieman syyllisyyttä että yleensä toivon niin kovasti lapsia.