Noloilusta ja häpeilystä

Tämä aloitus ei nimittäin kerro oikein mitään...

Tämä aloitus ei nimittäin kerro oikein mitään...

häpäisemällä julkisesti kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Kärsin siitä kovasti vielä aikuisiälläkin. Tarkoititko aloituksessasi tätä? Hyssyn hyssyn kulttuuri on eri asia kuin häpäisemällä kasvattaminen. Toki äitinihäpesi kaikkea itse, siksi en saanut näkyä enkä kuulua, jos näyin tai kuuluin, heti häpäistiin, mitä julkisemmin ja mitä arimpaan paikkaan osumalla, sitä parempi. Omat lapseni olen kasvattanut ilman häpäisemistä. Ihmeekseni sain perheen,vaikka minuun iskostettiin kelpaamattomuuuden leima lapsuudessa. Sekin oli äitini suosima ilmaisu miten minulla ei ole ystäviä, kun olen niin outo.

se on se tunne, joka pitää suurimman osan yhteiskunnan jäsenistä sillä tavalla ruodussa, että ei riko sääntöjä vastaan. Ei loukkaa kanssaihmisiä, ei pelkällä vahvemman oikeudella ryöstä toiseltä ruokaa kädestä, ei utele ja levitä toisten asioita, jne.



Häpeä on välttämätön tunne, jotta yhteisö pysyy kasassa. yksi niistä välttämättömistä tunteista.



Mutta häpeää on olla positiivista ja negatiivista. Positiivinen on se, kun häpeä seuraa väärin tekemisestä ja oikein tekemättä jättämisestä (kun ei puolustakaan kaveria, vaikka pitäisi, vaan pakenee, jne.) Negatiivista on se, että häpeä tulee vääristä asioista: esim ei häpeä sitä, että jättää puolustamatta kaveria, vaikka tietää, että se olisi oikein, vaan häpeää sitä, että puolustaa epäsuosittua kaveria ja sitten jättääkin sen tekemättä, vaikka tietää, että pitäisi. Nykyään ainakin peruskouluissa on ihan liikaa tätä jälkimmäistä häpeäkulttuuria.

hyssyttelyä että häpäisemistä.Hyssyttelyyn voi liittyä myös häpäisemisen ja häväistyksi tulemisen uhka.

Millainen äitisi on? Onko hän naisellinen vai ihan muuta? Kokeeko hän naisena olevansa onnistunut ihminen? Kiinnostaa, koska oma häpäisijäni on kaikkea muuta kuin sinut naiseutensa kanssa. Kenties liittyy siihen, että tyttökään ei saa nauttia elämästä kun itselläkään ei kummoisesti mene.

häpäisemällä julkisesti kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Kärsin siitä kovasti vielä aikuisiälläkin. Tarkoititko aloituksessasi tätä? Hyssyn hyssyn kulttuuri on eri asia kuin häpäisemällä kasvattaminen. Toki äitinihäpesi kaikkea itse, siksi en saanut näkyä enkä kuulua, jos näyin tai kuuluin, heti häpäistiin, mitä julkisemmin ja mitä arimpaan paikkaan osumalla, sitä parempi. Omat lapseni olen kasvattanut ilman häpäisemistä. Ihmeekseni sain perheen,vaikka minuun iskostettiin kelpaamattomuuuden leima lapsuudessa. Sekin oli äitini suosima ilmaisu miten minulla ei ole ystäviä, kun olen niin outo.

hyssyttelyä että häpäisemistä.Hyssyttelyyn voi liittyä myös häpäisemisen ja häväistyksi tulemisen uhka.

Millainen äitisi on? Onko hän naisellinen vai ihan muuta? Kokeeko hän naisena olevansa onnistunut ihminen? Kiinnostaa, koska oma häpäisijäni on kaikkea muuta kuin sinut naiseutensa kanssa. Kenties liittyy siihen, että tyttökään ei saa nauttia elämästä kun itselläkään ei kummoisesti mene.

häpäisemällä julkisesti kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Kärsin siitä kovasti vielä aikuisiälläkin. Tarkoititko aloituksessasi tätä? Hyssyn hyssyn kulttuuri on eri asia kuin häpäisemällä kasvattaminen. Toki äitinihäpesi kaikkea itse, siksi en saanut näkyä enkä kuulua, jos näyin tai kuuluin, heti häpäistiin, mitä julkisemmin ja mitä arimpaan paikkaan osumalla, sitä parempi. Omat lapseni olen kasvattanut ilman häpäisemistä. Ihmeekseni sain perheen,vaikka minuun iskostettiin kelpaamattomuuuden leima lapsuudessa. Sekin oli äitini suosima ilmaisu miten minulla ei ole ystäviä, kun olen niin outo.

muuta kuin saamalla itkupotkuraivareita. Kuukautiset olivat häpeilyn aihe. Ihmettelen todella, että olen suht normaali. Miten sinä olet elämässäsi pärjäillyt?

Koska äitini on äärimmäisen köyhistä oloista ja aina oppinut itse jo lapsesta häpeämään itseään "parempien ihmisten" seurassa. Niinpä hän on vaistomaisesti hävennyt myös meitä lapsiaan ja ollut ihan ylitarkka käyttäytymisestä seurassa. Jo pienenä koin olevani pienistäkin syistä huono, nolo ja kelpaamaton, vääränlainen lapsi. Nämä olivat yleensä ihan pieniä juttuja, esim. puhuin 4-vuotiaana vähän liian lujaa äidin mielestä kun innostuin, tai istuin vääränlaisessa asennossa - äiti reagoi näihin niin kuin se olisi maailmanloppu ja todella hävettävä asia.



Olen nyt jo 38 v ja kyllä häpeä vieläkin aika paljon elämääni kahlitsee, enkä ole siitä vapautunut vaikka tiedostankin sen alkujuuret. Nykyisin pystyn kyllä tietoisesti toimimaan häpeäntunteita vastaan, tekemään jotain vaikka hävettääkin, mutta ne tunteet tulevat aina vaan, rasittavimpana jatkuvasti jossain taustalla nalkuttava itsemollausmylly: "olet nolo, olet vääränlainen, taas mokasit, taas kuulostit typerältä, taas et osannut käyttäytyä luontevasti".

alkaa olla naiseus hallussa! Itsestä huolehtiminen piti opetella alkeita myöten, vieläkin joutuu välillä muistuttamaan että kyllä terveys on tärkeää ja menen sinne hierojalle kipeine paikkoineni jne...Todella inhottavaa katsoa ihmistä jolle mikään ei ole mitään. En ole enää nykyään missään tekemisissä. En siis vain voi katsoa sitä olemista. Meillä ei ole yhtään mitään yhteistä.

hyssyttelyä että häpäisemistä.Hyssyttelyyn voi liittyä myös häpäisemisen ja häväistyksi tulemisen uhka.

Millainen äitisi on? Onko hän naisellinen vai ihan muuta? Kokeeko hän naisena olevansa onnistunut ihminen? Kiinnostaa, koska oma häpäisijäni on kaikkea muuta kuin sinut naiseutensa kanssa. Kenties liittyy siihen, että tyttökään ei saa nauttia elämästä kun itselläkään ei kummoisesti mene.

häpäisemällä julkisesti kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Kärsin siitä kovasti vielä aikuisiälläkin. Tarkoititko aloituksessasi tätä? Hyssyn hyssyn kulttuuri on eri asia kuin häpäisemällä kasvattaminen. Toki äitinihäpesi kaikkea itse, siksi en saanut näkyä enkä kuulua, jos näyin tai kuuluin, heti häpäistiin, mitä julkisemmin ja mitä arimpaan paikkaan osumalla, sitä parempi. Omat lapseni olen kasvattanut ilman häpäisemistä. Ihmeekseni sain perheen,vaikka minuun iskostettiin kelpaamattomuuuden leima lapsuudessa. Sekin oli äitini suosima ilmaisu miten minulla ei ole ystäviä, kun olen niin outo.

muuta kuin saamalla itkupotkuraivareita. Kuukautiset olivat häpeilyn aihe. Ihmettelen todella, että olen suht normaali. Miten sinä olet elämässäsi pärjäillyt?

ja kokenut itsekin..eihän koskaan voi olla luonteva kun pitää koko ajan miettiä onko luonteva! Pingottamisesta voi päästä siten että hakeutuu tilaan jossa on täysin rento henkisesti. Hakeutuu olotilaan missä on vain hyvä olo. Meditointi on aika hyvä keino.

Koska äitini on äärimmäisen köyhistä oloista ja aina oppinut itse jo lapsesta häpeämään itseään "parempien ihmisten" seurassa. Niinpä hän on vaistomaisesti hävennyt myös meitä lapsiaan ja ollut ihan ylitarkka käyttäytymisestä seurassa. Jo pienenä koin olevani pienistäkin syistä huono, nolo ja kelpaamaton, vääränlainen lapsi. Nämä olivat yleensä ihan pieniä juttuja, esim. puhuin 4-vuotiaana vähän liian lujaa äidin mielestä kun innostuin, tai istuin vääränlaisessa asennossa - äiti reagoi näihin niin kuin se olisi maailmanloppu ja todella hävettävä asia.

Olen nyt jo 38 v ja kyllä häpeä vieläkin aika paljon elämääni kahlitsee, enkä ole siitä vapautunut vaikka tiedostankin sen alkujuuret. Nykyisin pystyn kyllä tietoisesti toimimaan häpeäntunteita vastaan, tekemään jotain vaikka hävettääkin, mutta ne tunteet tulevat aina vaan, rasittavimpana jatkuvasti jossain taustalla nalkuttava itsemollausmylly: "olet nolo, olet vääränlainen, taas mokasit, taas kuulostit typerältä, taas et osannut käyttäytyä luontevasti".