Onko tylyä ostaa kummilapselle joululahjaksi Raamattu, kun hänen vanhempansa eivät ole uskonnollisia? ov
Siis ajattelin ostaa 5-v kummipojalleni joululahjaksi jonkinlaisen lapsille tehdyn Raamatun tms, jossa olisi uskonnollista sanomaa lapsille suunnatussa muodossa. Epäilyttää vaan lahjan suhteen se, että lapsen vanhemmat eivät ole mitenkään uskonnollisia, hänen isänsä suhtautuu jopa halveksuen uskontoon ja uskoviin. Olisiko tuo loukkaavaa vanhempia kohtaan? Ajattelin vaan, että kummin tehtävähän on myös lapsen kristillinen kasvatus..
Kommentit (58)
Meillä seurakunta lähetti lastenraamatun kotiin. Lapsi sitä haluaa lukea, mutta sensuroin kaikki jumala ja jesse jutut pois. Eli niitä satuja kyseisestä kirjasta voidaan lukea, mutta en halua aivopestä lastani uskomaan jumalaan tai muuhun hömppään.
Kirkkoon kuulun, mutta käyn siellä vain satunnaisesti. Uskoni on henkilökohtainen asia. En pidä sen tuputtamisesta tai mainostamisesta.
Lapseni olen kastanut, ja he kuuluvat kirkkoon. Päiväkodissa oli kerrottu Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja lapsi oli aiheesta kovin järkyttynyt. Ärystti, kun hommaa ei tehdä kunnolla vaan annetaan lapselle aika keskeneräinen ja järkyttävä kuva Jeesuksesta. Olisi ollut ihanaa, jos olisi ollut Lasten Raamattu ja olisin voinut käydä aihetta läpi lapsen kanssa.
Meille siis ilman muuta tervetullut lahja. Itsekin harkitsin sen ostamista kummitytölleni joskus opiskelijana. MInustakin jos perhe kastaa lapset, täytyy siinä sivussa sietää muutakin uskoon kuuluvaa.
Minusta siis kummilapselle voi ja saa ostaa lahjaksi Raamatun. Siitä vaan!
Ostin kummitytölle mustan nuken lahjaksi. :D
... vaan just oikeanlainen lahja kummilta. Sut on varmaan pyydetty kummiksi siksi, että sulla on vakaumus.
En tiedä mitä lahjoista tuumattiin, mutta itsepä ovat kummeiksi pyytäneet. Lisäksi molemmat pariskunnat on vihtty kirkossa ja kaikki lapset kastettu. Joten aika turha on mulle tulla sanomaan ettenkö minäkin voi lapsen elämään kristillisyyttä tuoda. Eri asia olis jos perhe olis kasteen jälkeen eronnut kirkosta, silloin en enää uskoa toisi mitenkään lapsen elämään, mutta jos vanhemmat ja lapsi edelleen kuuluu kirkkoon ja harrastaa muitakin kirkon"menoja" niin saan silloin minäkin.
Meillä kävi niin, että minä ja mieheni olemme molemmat eronneet kirkosta emmekä kastaneet siis poikaammekaan, kun tämä syntyi. Äkillisesti uskoon tullut anoppini kieltäytyi osallistumasta nimijuhliin, mutta lähetti pojalle lahjaksi raamatun ja kastemaljan! Ei siinä mitään. ihan huumorilla otettiin koko juttu. kiva että muisti pojanpoikaansa edes jotenkin.
Ap:n mainitsema perhe kuuluu kirkkoon ja ap on lapsen kummi. En vertailis teidän tilanteita keskenään.
mutta kummilapsesi arvostaa varmaan lahjaasi todella paljon (nooooot!) :)
Toki sinänsä kummilta ihan osuva lahja, mutta mutta..
vaikka olen ateisti ja lastakaan ei ole kastettu. Mutta tuossa tapauksessa en varmaan Raamattua ostaisi. Voisithan hoitaa kristillistä kasvatusta esim. kertomalla pojalle uskonnosta kahden kesken.
Ja onko ehkä maailman tylsin lahja saada raamattu lahjaksi, jos siis lapsenkin näkökulmasta katsoo.
miksi nostat ikivanhaa ketjua?
oho, ei sitä aina huomaa. mistäköhän tääkin tuli, varmaan tosta "lisää keskustelua aiheesta" -kohtaan tuli vahingossa vastattua... saisivat kyllä poistaa nämä vanhat ketjut
Olisi hyvä olla jokaisen lapsen kirjahyllyssä ihan yleissivistyksenkin kannalta. Tietysti ymmärrännjos vanjemmat eivät halua mitään uskonnollista kotiinsa, mutta silloin lasta tuskinnkastettaisiinkaan?!
Kyllä, sekä lapsi että vanhemmat kuuluvat kirkkoon.
Nehän on hyviä satukirjoja jännittävine tarinoineen. Meidän lapsilla on kuvaraamattu, itse ovat halunneet. Kuulumme kirkkoon, mutta emme ole erityisen uskonnollisia itse, joten mielestäni lapsen kehitystasolle sopiva kirja on oikein hyvä tapa tutustuttaa lapsi uskonasioihin, jos perhe ei käy kirkossa/pyhäkoulussa aktiivisesti.
IHAN PAKANALLINEN JUHLA OLLUT ALUNPERIN!!! Sen verran nyt jokaisen pitäisi tietää. Kristillinen merkitys on tullut jouluun vasta jälkeenpäin. Vaikkakin nykyään ei onneksi niin paljon enää ole Jeesus-joulujuttuja.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Joulu
Katsohan tuolta ja opi. Sitä on jo 2012 vuotta vietetty Herramme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlana ja vasta myöhemmin siihen on sekoittunut kekri yms. juhlat..
mutta kummilapsesi arvostaa varmaan lahjaasi todella paljon (nooooot!) :)
Toki sinänsä kummilta ihan osuva lahja, mutta mutta..
siitä että heille on luettu lastenraamattua. Ja me siis ollaan aika tyypillisiä tapauskovaisia.
Lapsia nyt vain kiinnostaa erilaiset tarinat ja jos lapsi muutenkin on jo tutustunut uskoon (päiväkoti, eskari, koulu) niin lahja voi hyvinkin olla ihan kiva lapsen mielestä. Sä nyt ajattelet tätä asiaa aikuisen näkökulmasta, harvaa meistä Raamattu kiinnostaa niin paljon että sitä lukea viitsis, ei vaikka kuuluiskin kirkkoon. Lapselle siinä kuitenkin on vielä uusia tarinoita ja lastenraamatuussa usein värikkäitä ja kiinnostavia kuvia.
Sinuna mie ostaisin ehdottomasti kirjan. Jos vanhemmat eivät lue kirjaa lapselle, niin sinähän voit kummina aina siellä käydessäsi lukea sitä hänelle ja kertoa asioista enemmän? Itse ainakin lapsena tykkäsin tosi paljon kun mummoni kanssa luettiin ikuisia kertomuksia! :) Älä kuuntele kieltäjiä, vaan osta vain se hyvillä mielin! :)
mutta kummilapsesi arvostaa varmaan lahjaasi todella paljon (nooooot!) :)
Toki sinänsä kummilta ihan osuva lahja, mutta mutta..
Meidän perhe kuuluu kirkkoon ja lapset on kastettu MUTTA mies on vain tapakristitty, ei ymmärrä eikä arvosta uskon asioita, kirkkoon menee vain pakotettuna. Itsekään en ole syvästi uskovainen vaan pidän niinsanotusti vaihtoehtoja avoimena, mutta vien lapsiani kirkkoon, seurakunnan kerhoihin, laulan lasten virsiä ja luen raamattua silloin kun he sitä pyytävät itse. Vanhempi lapsista on hyvin kiinnostunut uskonnosta ja raamatusta ja esim hänell tuollainen lahja olisi varmasti erittäin tärkeä ja mieluinen. Meillä ei ole tyrkytetty lapsille uskontoa vaan kaikki on lähtenyt heidän pyynnöstään ja aloitteestaan. Ja on minunkin mielestäni kristinuskossa paljon kauniita ja turvallisia asioita joihin itsekin turvaan toisinaan vaikken ajattelekaan itseäni uskovaisena..
Eli jos saa sellaisen, kirja menee hyllyyn ja lapsi voi selata siitä kuvia halutessaa.
Kuulun kirkkoon ja lapsi on kastettu, mutta vain jottei isoäidiltä8äitini) menisi yöunet.
Yllättäen kirja kiinnosti lasta, joten sitä luettiin iltaisin. (Itse en kuulu kirkkoon, lapsi on kastettu.)
Myöhemmin lapsi kävi rippikoulun, mutta ei ole osoittanut muuten kiinnostusta uskontoon.
Mutta siis, osta Lastenraamattu!