Voiko etäisä viedä lapsen ulkomaille vaikka lapsi ei tahdo
eikä lähivanhempi ole myöskään antanut lupaa, vai tarviiko lähiltä lupaa edes kysyä? Lapsi on 8v ja etällä on lapsen voimassa oleva passi, jossa on kuva lapsesta n. vuoden vanhana. Kyseessä olisi viikon mittainen lomamatka.
Kommentit (12)
Miksei vois?
Itsellä oli tämä pelko, isä oli hakenut lapselle oman kotimaansa passin minulta lupaa kysymättä ja saanutkin sen. Samoin oli uhkaillut että vie lapsen kotimaahansa eikä palauta. Kerran laittoi lapsen jopa soittamaan että ovat matkalla lentokentälle (mikä ei sitten pitänyt paikkaansa).
Sairas tyyppi, huoltajuusoikeudenkäynnissä tuomari ei kuitenkaan pitänyt riskiä ulkomaille viennistä tarpeeksi suurena kun isällä oli täällä kiinteää omaisuutta.
No nyt on lapella onneksi jo enemmän ikää, osaa jo pitää puolensa eikä lähde isänsä vedätyksiin enää mukaan.
ei lähikään tarvitsen etän lupaa lomamatkoihin.
Miksi lapsi ei halua lähteä? Siksikö että lähi vastustaa matkaa? Miksei lasta kannusteta reissuun, tuohan olisi loistava juttu sekä lapselle että etävanhemmalle...
Lapsen täytyy olla tunnistettavissa kuvasta.
vanhallakin passilla matkustamaan. Meidän 9-vuotiaalla on 3 kuukauden iässä otettu passi, ja ikinä ei ole ollut ongelmia passintarkastuksessa. Tehdään useampi matka vuodessa.
Miksei vois?
Sairas tyyppi, huoltajuusoikeudenkäynnissä tuomari ei kuitenkaan pitänyt riskiä ulkomaille viennistä tarpeeksi suurena kun isällä oli täällä n.
Jotkut isät haluaa viedä lapsensa lomalle. Ihmettelen kyllä miksi, kun kerta pentu ja äiti vastustelee. Ei siinä kysellä passintarkastuksessa kenenkään lupaa, jos isä kerran on mukana. Jos haluat estää lähdön, niin tee sit vaikka rikosilmoitus että lasta ollaan kaappaamassa ulkomaille, niin eivät päästä rajan yli. Näin lapsiparka ei joudu hirveälle Thaimaan lomamatkalle ja isin rahat menee samalla kätevästi kankkulan kaivoon!
tässä tapauksessa ei olisi mikään loistojuttu.
ap
rajoilla voidaan pistokokeilla tarkistaa onko lupa matkustaa. samoin ap:ltä voidaan tarkistaa onko oikeutta matkustaa lapsen kanssa.
Jos ap on oikeasti huolissaan niin soittoa poliisille, kerro tilanne ja ilmoittamaan rajoille. He soittavat sulle jos ovat rajoja ylittämässä.
Äläkä jää miettimään vaan toimi, euroopasta lapsen vielä saa takas.
vanhallakin passilla matkustamaan. Meidän 9-vuotiaalla on 3 kuukauden iässä otettu passi, ja ikinä ei ole ollut ongelmia passintarkastuksessa. Tehdään useampi matka vuodessa.
ja se, että lapsi ei halua, ei ole mikään peruste millekään.
Itse pyysin heti ja sainkin lapsen yksinhuoltajuuden, kun erosimme isänsä kanssa, osittain siksi, ettei maasta vieminen olisi niin helppoa. Niin epätodennäköisenä kuin sitä asiaa pidänkin..
Isä siis luopui huoltajuudesta vapaaehtoisesti.
vanhallakin passilla matkustamaan. Meidän 9-vuotiaalla on 3 kuukauden iässä otettu passi, ja ikinä ei ole ollut ongelmia passintarkastuksessa. Tehdään useampi matka vuodessa.
eikä koskaan ollut mitään ongelmia, reissataan 3-5 matkaa vuodessa (ympäri maailmaa). Eli vanha kuva ei todellakaan ole ongelma.
vai miksi kolmevuotiaan passiin olisi laitettu kuva 1 vuotiaana