Ihan ARMOTON vauvakuume vauvan synnyttyä?

kaikki oli niin hienoa, ihmeellistä ja erityistä. Sitä tunsi ehkä itsekin olevansa hetken ajan jotain erityistä, kun oli pienen vauvan äiti.



Toisen lapsen kohdalla olin niin onnellinen, että enää ei tarvitse lapsia tehdä. Kaikki oli jo kertaalleen nähtyä, se suloinen taikapöly joka peitti kaikkea esikoisen kohdalla, oli hävinnyt jonnekin ja elämä oli niin arkea kuin se vain voi olla. Suorastaan tylyä. Jokainen lapsi tietenkin on ainutlaatuinen, mutta se tilanne ei enää minulle äitinä ollut mitenkään ainutlaatuinen, olin vain iloinen että lapset kasvavat nopeasti ja että vauvavuosi on pian ohitse.

Olin jo 34-v raskauduttuani. Oli vähän hankala suhtautua raskaanaoloon, kun mitään varsinaisia raskausoireita ei ollut eikä ollut ollut vauvakuumetta, vaan miehen into ja hämärä tunne siitä että 'mitä sitä tässä iässä enää muutakaan'. Ajattelin että sieltä tulee sellainen geneerinen suomalaistyyppinen vauva. "Joku vaan"

No, vauva oli tosi hieno heti synnyttyään. Suurin hämmästys oli, kun vauvaa vastaanottanut kätilö oli niin iloinen. Harvoin näkee niin onnellisen näköistä ihmistä ja vielä viiden aikaan yöllä vieraan ihmisen jalkopäässä hyörittyään.

Ja auta armias, siinä se vauvakuume iski, synnytyssalissa. Ensimmäiset 2 kk olivat pahimmat vauvan synnyttyä. Kun menimme neuvolaan kakkosen kanssa, kysyttiin että onko tuleva 1v 8kk ikäero vahinko.

No ei ollut! Olin tosi tyytyväinen itseeni että olimme niin pitkään onnistuneet pidättelemään!

Onko muille tullut tällaisia täysin epärationaalisia pitkään kestäneitä hulluuskohtauksia?

mulle se tuli voimallisesti kuopuksen jälkeen ja aloin haaveilla kolmannesta. Tais kyllä vaivata rajusti esikoisenkin jälkeen, koska ikäeroa meidän lapsilla on 1 vuosi ja 4 kk :D

Kuopuksen jälkeen ajattelin kauan, että en osaa olla olematta raskaana, kaipasin sitä odotuksen tunnetta niin kovasti. Onneksi se meni muutamassa viikossa ohitse... kaksi lasta sopii minulle oikein hyvin!

Minä ajattelin aina, etten oikein pidä lapsista, enkä varsinkaan vauvoista, kun ovat sottaisia, eivät kommunikoi ja vaativat kaiken. 36-vuotiaana sitten tuumasin, että tehdään nyt kuitenkin perheenlisäystä, ettei kaduta myöhemmin. No, minusta jo raskausaika oli ihan mahtavaa, ja vauvani puolesta olisin välittömästi tehnyt mitä vaan. Seuraavan sain täsmälleen 1v9kk ikäerolla, ja edelleen on kova vauvakuume, vaikka tämä nuorempi on kaksi jo täytänyt. Vieläköhän sitä "iltatähden" tekisi :)



Vauvat on ihania, ja omat ihan erityisesti. Tykkään toki näistä lapsistani kasvaessakin, mutta se vauva-aika on jotain tosi upeaa. Ja ikinä en ole varmaan levännytkään niin paljon, kuin äitiyslomalla! Työuraa kuitenkin tullut tahkottua riittämiin... palasin just töihin ja aion tehdä kuutta tuntia niin kauan kuin laki sallii, että jää aikaa lasten kanssa.



Ai niin, pidin imetystäkin ajatuksenakin ällöttävänä, ja hups, kun sain esikoisen vatsani päälle, se oli maailman luonnollisin asia imettää lasta. Molempaa imetin sitten 13kk. Ja synnytyskin oli ajatuksena järkyttävä ja ällöttävä, ja nyt olisin ihan intona, jos saisin vielä kerran synnyttää!! Nekin oli hienoja kokemuksia.

kohdalla heti synnytyksen jälkeen hirveä kaipuu sitä masuvauvaa kohtaan, siis vaikka se sama oma vauva on nyt sylissä ja olin siitä ikionnellinen, mutta kaipasin sitä pientä potkivaa vauvaa masussani...masu tuntui niiiin tyhjältä ilman vauvaa jne.

Mutta olo meni ohi muutamassa viikossa:)