Miehellä meni "pitkäksi" työpaikan saunailta
kun sammui saunalle. Tuli tänään kotiin vasta aamupäivällä, bussilla. Auto jäi työpaikan pihaan, ei aamullakaan vielä uskaltanut ajaa sitä.
En ole puhunut tolle mitään koko päivänä kuin ohimennen käskyttänyt, kun on pitänyt viedä yhtä lapsista harrastukseen alkuillasta. Olen lasten kanssa eri huoneessa, enkä halua miestä tähän.
Olen miettinyt mitä tehdä, kun ei ole eka kerta. Edellisestä varmaan jotain 1-2 vuotta, mutta ihan sama miten usein, kun näin käy lähes aina kun työporukalla lähtevät. Ei ole hänellä tolkkua ilmaisen viinan suhteen. Kerran ovat ambulanssista soittaneet mulle, joku oli kaupungilla käynyt miehen päälle ja kaatanut katuun, oli aivotärähdys. Kaksi kertaa on ollut niin humalassa ravintolassa ja kaverit myös, tai on yksin eksynyt ravintolasta ulos eivätkä kaverit mukana, että poliisi on korjannut talteen putkaan.
Näin kävi, eli putkaan joutui, ensimmäisellä kerralla kun oli pois kotoa. Soitin silloin sairaalat ja poliisille, kun olin huolissani. Poliisissa olivat ensin, että ei mitään tietoa. Kuitenkin kun itkupäissäni selitin tilannetta, että oon vauvan ja muiden lasten kanssa kotona eikä miestä näy ja pelkään, tää poliisi kysyi, että ai minkä niminen ja kun kerroin, sanoi, että ei he voi kertoa mitään, mutta etten huolehtisi, mies on kyllä tallessa. Eivät saa vissiin kertoa jos on putkassa, mutta taisi vähän rikkoa sitä ohjetta.
Olemme olleet 15 vuotta yhdessä ja on ollut juhlimassa noin kerran-pari vuodessa. Tämä eilinen on viides kerta kun kadonnut, eli ei mitään jokapäiväistä hommaa. Silti mua suututtaa, joko tulee kaveri-illoista aivan tuhannen päissään ja sekavana tai sitten jää reissulle.
Ajattelin nyt näpäyttää. Huomenna kunhan olen herännyt, pakkaan päiväreissua varten kassin ja lähden sukulaismökille, minne saan mennä milloin haluan. Olen saanut sinne oman avaimenkin, sanoivat, että mene milloin vaan. Asuvat itse kauempana, olemme käyneet perheen kanssa siellä päiväseltään saunomassa ja uimassa ja katsomassa, että kaikki paikat ovat kunnossa. Menen, lämmitän saunan, keittelen kahvit, katselen syksyä. Otan rennosti koko päivän. En sano edes lapsille, keksiköön mies heille jotain selitystä kuten mäkin jouduin tekemään. Enkä takuulla vastaa puhelimeen. Tuun illalla kotiin.
Tämmöinen suunnitelma. Lapsellista, toki, mutta antaa olla. Minäkin saan joskus olla lapsellinen ja typerästi käyttäytyvä!
Kommentit (39)
Kerron että reissuni kestää päivän pidempään, ja naiset uskoo :) näin helppoa se on!
Toki voit sanoa että tuut sitten kun tuut (ja mies tietää sen),
Käyn vähän kotiympyröiden ulkopuolella yksin hetken.
Nimittäin on aika rankkaa odottaa toista kotiin, kun viimeinen puhelu on ollut jotain täysin käsittämätöntä mongerrusta. Sitä miettii, että näinköhän tajuaa sammua turvalliseen paikkaan nukkumaan, vai löytyykö ryöstettynä ja mukiloituna jostain, herääkö putkasta, nukkuuko ojan pohjalla... Ties vaikka joku kääntää lompakon ja puhelimen ja pankkikortti mukana, siinähän sit naurattaa kun perheen pankkitili tyhjänä. Tai kun on mies aivovammoja saaneena sairaalassa, kun on kadulla potkittu, näitä tapahtuu.
Sitä ei paljon pysty nukkumaan kun pelkää mitä toiselle käy, mies on mulle rakas olkoonkin idiootti, ja pelkäsin koko hemmetin yön kun en saanut kiinni eikä näkynyt ei kuulunut ennen puoli yhtätoista aamupäivällä.
Ehkä joillekin puoliso on niin yhdentekevä, että voi hävitä vaan eikä yhtään stresaa? Mulle ei, joten hätäilen. Onneksi turhaan tällä kertaa.
antaisit ihan olla? Jos kerran vuodessa harrastaa isiotismia niin antaa harrastaa. Suhtaudu siihen niin että tiedät ettei tule yöksi kotiin ja anna pitää hauskaa. Vai onko se jotenkin muulla tavoin sinulta pois kuin ettei tule yöksi? Sopikaa etukäteen että otta näinä iltoina hotellin niin eitartte sunkaan olla huolissaan. Helpompaa muuttaa omaa ajattelutapaansa kuin toista ihmistä.
anna olla. Jos miehesi tarvitsee tuollaista omaa aikaa ja nollausta, niin mitä sitten?Paitsi jos tapahtuis joka kuukausi tai joka viikko, niin ehkä sitten pitäis miettiä.
Kyllä, harrastakoon tällaista nollausta silloin tällöin. Vallaan mainio idea se on.
MUTTA jos on alunperin sanonut tulevansa ajoissa kotiin, viimeistään viimeisellä linja-autolla, eikä tulekaan... Silloin tuntuu aika kurjalta. Tulee pieni paniikki, kun toinen soittaa viimeisen linja-auton lähtemisajan jälkeen möngertäen jotain täysin epäselvää, sain vain selvää hänen kyselevän miten bussilla pääsee kotiin ja loput oli ihan siansaksaa.
Enkä edes pyytänyt tulemaan ajoissa kotiin, ehdotin jo aiemmin, että jäisi kaverille yöksi. Ihan siksikin, kun kotiin on pitkä matka ja on kolhinut itseään kotimatkalla aiemminkin kun yksin seikkailee. Mainitsinkin jo varmaan sairaalaan joutumisen, oli karua kun ambulanssikuski soitti ja selitti tilanteen. Luulin ensin, että kaverit pilailevat, mutta totista totta oli.
Jos olisi ollut edes tolkun humalassa, että olis selittänyt mikä tilanne, myöhästyi viimeisestä bussista ja jää kaverille. Mutta ei, ihan pihalla enkä saanut selvää onko kavereita lähellä. Tiedän mikä änkyrä hänellä voi olla, joten pelkäsin puolestaan.
TÄMÄ on se syy miksi olen ihan hemmetin äkäinen!!! Hän ei piitannut mitään perheestään, kun piti nollata niin pirskatisti. Mitä sitten valehteli etukäteen tulevansa ajoissa, kun oikeastaan kumpikin tiesimme, ettei tule. Mä tosin toivoin ja hän uskoi, että näin käy, mutta... Olis sovittu jo, ettei tule niin en olis ahdistunut turhaan.
tolkuttomassa möngerryskännissä mitenkään laadukkaaseen seksiin pystyisi. Siis joo, on erektio-ongelmia kun yrittää silmät ristissä jotain söheltää ja olla miehekäs, ja puheestakaan ei saa selvää.
Selvinpäin ei ongelmia.
ja laatua on aina ollut. Selvinpäin toki herkempää, mutta kännipanot ovat jotain aivan ihanaa
sun mies antaa jotain aivan ihanaa möngerryskännissä?
Just joo, ja mä oon helinä-keiju :D
nimenomaan kännipanot on sitä upeaa seksiä- Selvinpäin ns. liian herkkää. Kännnipanoissa se hyväpuoli ettei mies tuu niin nopeeta. Vaikkakin pystyy jatkamaan suoraan orkun jälkeen (kännissä ja selvänä)
oot tainnut aikasemminkin kirjoittaa tänne..
Tiedän, miten vittumaista on kun mies ei hallitse viinan käyttöään ja saattaa kotiutua vasta seuraavana päivänä. Omanikin vetää ilmaista viinaa kaksin käsin ja on ollut kerran putkassakin mentyään väliin pahoinpitelyyyn.17 yhteisen vuoden jälkeen en enää odota yöllä miestä kotiin ja lapsillekin onneksi riittää selitys "isi on kaverin luona/hotellissa yötä". Muutaman taksiin sammumisen jälkeen ollaan sovittu että jos menee pitkäksi, ottaa mieluummin hotellin.
Eli ymmärrän sun fiiliksiä ihan täysin. Jotkut miehet ei näköjään IKINÄ kasva niin aikuisiksi, että tajuaisivat vaimon ja lasten huolen kun viina vie. Silti kehottaisin ottamaan sitä omaa aikaa niin, että mies on lasten kanssa ja sä meet ulos. Toki voit sanoa että tuut sitten kun tuut (ja mies tietää sen), mutta ei niin että vaan katoat jonnekin ja lapsilla on hätä.
Ja tietty jos niitä huonoja päiviä on liitossanne enemmän kuin hyviä, kannattaa miettiä muita ratkaisuja.
Ja ne ketkä tulevat tähänkin ketjuun lisäämään toisen pahaa oloa jollain "ketäköhän se on nussinut" -kommenteilla voivat työntää päänsä perseeseensä. Ihan kaikki miehet eivät kuitenkaan ole aina pettämässä, vaikka omanne olisivatkin. Pistää taas miettimään, miten vittumaista teidän oma elämänne on kun tulette nokkimaan surullista ihmistä.
Oletpa hyvä tyyppi. Siis ihan oikeesti. Juuri tuollaisia kavereita haluaisin itse. Vaikkei omalla miehellä tätä ilmaisen viinan kirousta olekaan, mutta noin yleensä, kuullostat suurpiirteiseltä ja suurisydämiseltä ihmiseltä!
että mihin työpaikan sauna tiloihin tänä oäivänä sammutaan??
Vartijat tarkastavat sauna tilat aina tilaisuuden loputtua ettei sinne / kiinteistöön jää humalaisia.
Kyllä kännissä voi panna.. nyt oli kyse totaalisista örvelöistä. Ei kai kukaan pane ollessaan aivan sammumispisteessä? "Norjaa puhuen"?
tolkuttomassa möngerryskännissä mitenkään laadukkaaseen seksiin pystyisi. Siis joo, on erektio-ongelmia kun yrittää silmät ristissä jotain söheltää ja olla miehekäs, ja puheestakaan ei saa selvää.
Selvinpäin ei ongelmia.
ja laatua on aina ollut. Selvinpäin toki herkempää, mutta kännipanot ovat jotain aivan ihanaa
sun mies antaa jotain aivan ihanaa möngerryskännissä?
Just joo, ja mä oon helinä-keiju :D
nimenomaan kännipanot on sitä upeaa seksiä- Selvinpäin ns. liian herkkää. Kännnipanoissa se hyväpuoli ettei mies tuu niin nopeeta. Vaikkakin pystyy jatkamaan suoraan orkun jälkeen (kännissä ja selvänä)
Kyllä kännissä voi panna.. nyt oli kyse totaalisista örvelöistä. Ei kai kukaan pane ollessaan aivan sammumispisteessä? "Norjaa puhuen"?
Mitä jos kysyisit mieheltäsi ennen seuraavaa firman ryyppyiltaa, että haluaako tämä olla seuraavan päivän ihan rauhassa ja potea krapulaa? Tällä tavalla olisit mukava ja empaattinen vaimo, joka antaa miehelleen mukavan uutisen, sen sijaan että olisit nalkuttava riivinrauta. Jos reaktiosi on tuommoinen niin ei ihme, että mies "salailee" juopotteluaan eikä ilmoita sinulle siitä etukäteen. Ilmapiiri ei todellakaan ole salliva, avoin ja hyväksyvä.
Okei, eihän tuo mukavaa ole. Mutta jos tuota ei satu sen usammin kuin 1-2 vuoden välein niin ei tuon yt varsinaisesti ongelmaltakaan vaikuta.
ongelmana olisi se miehen uskottavuus.
Kun valitsen itselleni miehen, täytyy hänessä olla tiettyjä ominaisuuksia. Luotettavuutta, suoraselkäisyyttä, harkintakykyä, rehellisyyttä, vastuullisuutta, kypsyyttä.
Ja tuollainen temppu edes yhtenä kertana osoittaisi minulle sen, että olen epäonnistunut valinnassani täydellisesti. Ja laittaisi harkitsemaan uudelleen.
Vähän pistää miettimään, että onko tosiaan varaa olla noin ehdoton. Naiseni lupaa, että joo laittaa vaatteet henkariin, nuo hyllyt kaapista ovat mun tavaroille. Siis ihan oma-aloitteisesti. Mutta näin ei tapahdu. Toki asialle löytyy aina jokin "selitys". Jos itse aina pystyy pitämään kiinni lupauksistaan niin on toki varaa vaatia, mutta jos ei pysty niin ei ole varaa vaatiakaan. Omia mokia on toki vaikeampi huomata kuin toisten.
M38
Tai kun on mies aivovammoja saaneena sairaalassa, kun on kadulla potkittu, näitä tapahtuu.
Huomattavan moni ihminen myös kompastuu kotirappusissa ja taittaa niskansa, jää suojatiellä auton alle tai katkaisee peukalojänteen omalla leipäveitsellään. Kyllä maailmassa huolen aiheita on jos niitä alkaa etsiä. Vanttera känninen mies ei ole kännissä kuitenkaan läheskään niin uhattuna kuin hento nainen eli omia kokemuksia ei kannata siirtä sellaisenaan miesten maailmaan. Jos on kaveiporukalla liikkeellä niin kyllä ne kaverit huolta pitävät.
oikein kerran-pari vuodessa tälläistä tapahtuu, relaa!! On niin pirusti naisia joiden miehille tota tapahtuu jos ei joka viikonloppu niin joka kuukausi! Ja sitten niitä jotka tissuttelevat melkeinpä päivittäin. Ole sentään siitä onnellinen, että noinkin harvoin käy :) Älä ala liikaa napisemaan tai alkaa hänen käynnit lisääntymään! ;) Koita fiksusti mainita asiasta, että jos jotain sovitte olisi mukava että pitäisi siitä kiinni. Jos jotain pientä tahdot "kostaa" niin älä lastesi kustannuksella. Lapsesi eivät varmasti tätä kissa hiiti leikkiä ymmärrä ja sinun motiivejasi.. Ruokit vain epätietoisuutta ja epäluottamusta lapsiisi omalla käytökselläsi. Ja toiv.miehelläsi oli edes hauskaa! :) Ja pidä säkin kun seur.meet! Ja niin, mun miehellä käynyt tota samaa, kun ei osaa aina juoda..
Ja tuollainen temppu edes yhtenä kertana osoitaisi minulle sen, että olen epäonnistunut valinnassani täydellisesti. Ja laittaisi harkitsemaan uudelleen. Olen varmaan aika ehdoton.
Minusta parisuhde rakentuu sille, että toisen virheitä voi ja pitää antaa anteeksi. Ei tietenkään loputtomiin. Jokaisella meillä on heikkoutemme (paitsi ehkä sulla), mutta virheistään voi oppia.
Ymmärrän ap:n tunteet ihan täysin. Harmittaa ja tuntuu ettei itsestä ja omista tunteista ole miehelle mitään väliä. Mutta kumminkin, jos mies kerran vuodessa menettää kontrollin viinan takia niin onko se maailmanloppu? Siis jos ne loput 364 päivää on enimmäkseen hyviä.
Lainaumerkit ei jostain syystä toimineet.
Vetäisit sinäkin joskus kunnon kännit, senkin pirttihirmu
Suunnitteilla on mainiot juhlat kaveriporukalla, juhlapaikka varattu ja ohjelmaa suunniteltu. Varsinkin iso booli! MUTTA aion jo etukäteen kertoa perheelle, että jään reissuun yöksi kaverille. En harrasta kännikatoamista.
Mutta kumminkin, jos mies kerran vuodessa menettää kontrollin viinan takia niin onko se maailmanloppu? Siis jos ne loput 364 päivää on enimmäkseen hyviä.
Olin herkkäuskoinen hölmö, kun mies sanoi tulevansa ajoissa. Että tällä kertaa ei menis kännisekoiluksi, ehdottomasti ei! Olis pitänyt vaan suoraan sanoa, että höpöhöpö, sovitaan jo etukäteen, että tuut lauantai-iltapäivänä. Eikä odottaa, että no, nyt se sanoi tulevansa sillä viimeisellä bussilla viimeistään...
Olis pitänyt suoraan tajuta, että vaikka sen 364 päivää vuodessa puolison sanaan voi luottaa, se yksi ilmaisen viinan päivä on sellainen, että puheensa on silkkaa potaskaa? Ettei vaan vahingossa menis luottamaan häneen...
on omat heikkoutensa. Mutta jotkut heikkoudet on sellaisia, että ne heijastuu parisuhteeseen niin ikävästi, että kannattaa etsiä puoliso jonka heikkouksien kanssa on helpompi elää ja joista huolimatta kunnioitus toiseen säilyy.
Tasa-arvoisessa suhteessa kummallakin on sama oikeus olla heikko ja osoittaa heikkouttaan. Voiko ap tehdä saman tempun, kuin ap:n mies on tehnyt? Siis joutua putkaan, ryypätä itsensä ojan pohjalle, jne kerrasta pariin joka vuosi ja olettaa että kukaan perheenjäsenistä ei tästä kärsi ja että miehelle tämä on ok? Ellei, niin suhde ei ole tasavertainen. Mulle se olisi ongelma.
Oma mieheni on myös alkoholiin menevä ja tekee vastaavanlaisia "temppuja". Olemme olleet monta vuotta yhdessä, mutta silti jokainen tapahtunut kerta turhauttaa. Lisäksi olen väsynyt siihen, että joudun huolehtimaan toisesta ettei hänelle satu mitään vakavampaa. Ap on varmasti väsynyt.
Mutta älä kosta lapsille. Ota lapset mukaan. Ei lapsille tarvitse selittää, miksi lähdette, kerro sitten kun he ovat isompia. Sano nyt, että lähdette viettämään hieman laatuaikaa keskenänne, jätät miehesi kotiin.
Miestäsi ja hänen käytöstään on vaikea muuttaa. Muutoksen pitää lähteä hänestä itsestään, mikä näyttää tällä hetkellä epätodennäköiseltä.