Onko lapsuuskoti aikuisen lapsen koti koko elämän ajan?

mielestäni se ei ole kylmää, se ei ollutkaan pointtini. Vaan tämän 21 vuotiaan nuoren naisen isä on todennut että tähän taloon saat jatkossakin tulla kuin omaan kotiisi (samaa mieltä ovat minunkin vanhempani)

Ja kuitenkin näin toimiessaan hän sai viestiryöpyn niskaansa, jossa häntä kritisoitiin vanhempiensa häiritsemisestä, elämään sekaantumisesa, lapsellisuudesta, kypsymättömyydestä yms. Joten mielestäni kylmää on se asenne, että kotiin ei todellisuudessa saisi tulla omin lupineen niinkuin kotiin yleensä saa. että koti muuttuisi jotenkin vieraaksi kun sielä muuttaa omaan asuntoon.

"Kotona asuu vielä 2 sisaruksista ja jo heidänkin yksityisyyden takia on selvää, että isoveljensä soittaa ja kysyy, olemmeko kotona."



Siis lapsesi ovat niin huonoissa väleissä keskenään, että kohteliaisuusväli pitää olla?? huh huh.



ehkäpä jos vanhemmat ovat poissa, ja sisarukset ovat keskenään poikakaverinsa/kavereidensa kanssa, ja siihen paukasee sitten illanviettoon, ja yöksi keski-ikäinen velipoika?

Onhan siitä hyötyä sille pojallekin, ei tee turhaa reissua, kun kysyy ennakkoon, mikä on kotona meininki. "



Siis mitä? ettäkö sisarukset eivät voi olla samassa talossa jos siellä on kavereita tai kumppaneita? että minä en voi mennä perjantai iltana lapsuuden kotiini lenkittämään koiraa, saunomaan, katsomaan telkkaria jos siskoni sattuu tekemään juuri silloin siellä jotain ystäviensä kanssa?? Sulla ei varmana ole kyllä sisaruksia tai sitten on tosi huonot välit. toi kuulostaa ihan höpö puheelta. Mun siskot ilahtuu aina nähdessään mut samoin kuin minä heidät. ollaan hyviä ystäviä keskenään.

mielestäni se ei ole kylmää, se ei ollutkaan pointtini. Vaan tämän 21 vuotiaan nuoren naisen isä on todennut että tähän taloon saat jatkossakin tulla kuin omaan kotiisi (samaa mieltä ovat minunkin vanhempani)

Ja kuitenkin näin toimiessaan hän sai viestiryöpyn niskaansa, jossa häntä kritisoitiin vanhempiensa häiritsemisestä, elämään sekaantumisesa, lapsellisuudesta, kypsymättömyydestä yms. Joten mielestäni kylmää on se asenne, että kotiin ei todellisuudessa saisi tulla omin lupineen niinkuin kotiin yleensä saa. että koti muuttuisi jotenkin vieraaksi kun sielä muuttaa omaan asuntoon.

muuttuu aikanaan vain vanhempienne kodiksi. Kunioittakaa vanhempienne reviiriä ja oikeutta omaan elämään edes sen verran, että soitatte etukäteen sopiiko tulla yökyläilemään viikonloppuna!! On todella mahdotonta sanoa "EI", jos ovesta ollaan jo tulossa sisälle, hyvässä lykyssä pienet lapset kintereillä.

Eikä kaipuu kahdenkeskiseen aikaan tarkoita kylmyyttä tai etääntymistä, vaan sitä että omaa elämää on pariskuntana! Voi olla myös silkkaa väsymystä.

On tapana sanoa, että tervetuloa koska vain, tämä on sinun kotisi aina, aina voit kääntyä puoleemme.. Mutta ei se tarkoita kestolupaa tulla ja mennä talon pysyvistä asukkaista riippumatta. Se on lämmin tapa irrottautua vähitellen ja ilmaista, että olet rakas lapseni aina, viisikymppisenä pappana tai mummonakin.

Jos omat vanhemmat sen sijaan toistelevat jatkuvasti kutsuja, kertovat ettei heillä ole sen kummempaa hommaa, kiva kun tulet, tule huomennakin, on kutsu esitetty jälleen uudelleen ja uudelleen.

"Jos omat vanhemmat sen sijaan toistelevat jatkuvasti kutsuja, kertovat ettei heillä ole sen kummempaa hommaa, kiva kun tulet, tule huomennakin, on kutsu esitetty jälleen uudelleen ja uudelleen."



No sitä mä tässä olen yrittänytkin selittää juuri, että mun vanhemmat esimerkiksi käyttäytyy noin. Jos haluavat kahdenkeskistä aikaa lähtevät mökille tai lomalla, olivat juuri esimerkiksi Tukholmassa viikonlopun muuten vaan. Toki ymmärrän ettei ketään saa häiritä ilman lupaa mutta niin monelle tähän ketjuun vastanneista minun vanhempieni käytös on jotain mikä ei ikinä toteudu. Ja pointtini on, että kyllä löytyy lapsuudenkoteja, jotka ovat edelleen ihan oikeita koteja.

kun ikää tulee lisää, tai muuten vaan ovat väsyneempiä välillä, (kuten osa meistä nuoremmistakin on) vanhempasikin ehkä toivoisivat, ettei aina tarvitsisi lähteä mökille tai Tukholmaan saadakseen olla rauhassa.

Luuletko että he kehtaavat sanoa silloin sinulle? Kehtaisitko itse?

Ja kerro vielä, miksi sinä et halua olla vanhempiasi kohtaan niin kohtelias, että soitat ja kysyt, vaikkeivat he sitä ole vaatineet?

"Kotona asuu vielä 2 sisaruksista ja jo heidänkin yksityisyyden takia on selvää, että isoveljensä soittaa ja kysyy, olemmeko kotona."

Siis lapsesi ovat niin huonoissa väleissä keskenään, että kohteliaisuusväli pitää olla?? huh huh.

ehkäpä jos vanhemmat ovat poissa, ja sisarukset ovat keskenään poikakaverinsa/kavereidensa kanssa, ja siihen paukasee sitten illanviettoon, ja yöksi keski-ikäinen velipoika?

Onhan siitä hyötyä sille pojallekin, ei tee turhaa reissua, kun kysyy ennakkoon, mikä on kotona meininki. "

Siis mitä? ettäkö sisarukset eivät voi olla samassa talossa jos siellä on kavereita tai kumppaneita? että minä en voi mennä perjantai iltana lapsuuden kotiini lenkittämään koiraa, saunomaan, katsomaan telkkaria jos siskoni sattuu tekemään juuri silloin siellä jotain ystäviensä kanssa?? Sulla ei varmana ole kyllä sisaruksia tai sitten on tosi huonot välit. toi kuulostaa ihan höpö puheelta. Mun siskot ilahtuu aina nähdessään mut samoin kuin minä heidät. ollaan hyviä ystäviä keskenään.

Mun 16 vuotta nuoremmat sisarukset eivät varmasti olisi ilahtuneet, jos olisin heidän bileitänsä mennyt vahtimaan.

Tosin meillä nyt oli vähän eri asia, kun ei alun alkaenkaan ollut normaali kunnon perhe, enkä minäkään ole mikään niuhottaja, mutta näin arvelisin.

On minullakin yhä avaimet äitini kotiin vaikka äitini on jo kuollut ja siellä asuu äitini mies.

Ei tulisi mieleenkään tunkea sinne ilmoittamatta.

No mielestäni vanhempani ovat aikuisia ihmisiä eivätkä mitään lapsosia, jotka eivät uskalla mielipidettään sanoa. Jos he tulevaisuudessa toivovat omaa rauhaa enemmän niin olen varma, että sen ilmaisevat. Keskustelemme yleensäkin avoimesti asioista niin en ymmärrä miksi oman rauhan tarvitseminen olisi jotain mistä minä suuttuisin tai loukkaantuisin? tottakai ymmärrän että voi haluta olla kahdestaa ilman lapsia? miksi en ymmärtäisi?? En oikeen käsitä että eikö teidän perheissä sitten avoimesta sovita näitä asioita? ja mitä soittamiseen tulee niin voinhan toki soittaa. viimeksi näin tehdessäni (pari kk sitten) äitini ihmeissään totesi että juu tule kun tulet mitä sinä nyt tuollaisia soittelet. Säästän siis kaikkien vaivaa kun en soita, jos eivät kerrran soittoa vaade

mutta kuulostat silti hiukan siltä ettet ymmärrä vanhempiesi kotia vain _heidän_ kodikseen, sitä se nimittäin on. Ehkä 21-vuotiaan ei tarvitsekaan, siirtyminen täysin omilleen vie aikaa. Muistaakseni en ymmärtänyt siinä vaiheessa kuin häilyvästi sen rajan mikä on vanhempieni omaa elämää ja mikä lapsuuskotini elämää, johon minäkin kuulun automaattisesti.



Älä huoli, vanhempiin voi säilyä todella läheiset välit, vaikka annatin heille aikanaan oman rauhansa ja tulet kylään suunnitellusti. Niistä illoista tulee ratkiriemukkaita, etenkin jos sinulla on sisaruksia joita kerätä koolle yhtäaikaa!



Oma äitini osaa sanoa, että hän tahtoo olla yksin muutaman päivän, kun "on taidetta tehtävänä" tai ihan siksi, että haluaa vain olla. Ei ole aina osannut sanoa. Silti lapsuuskotini on periaatteessa ollut aina auki perheelle ja ystäville, puolitutuillein.



Olkaa te nykypolvi viisaampia ja miettikää kuitenkin olisiko ihan vaan kaunis tapa kysellä muodollisesti -sopiiko tulla vai onko sinulla muita suunnitelmia. Sopivaisuussäännöt tekevät kauhean vaikeaksi vanhemmalle sanoa oma-aloitteisesti: älä tule juuri tänään.

Sehän tarkoittaa, ettei ole kypsä vielä itsenäistymään. Tosin luulisi että parikymppinen on valmis, mutta jotkut kehittyvät hitaasti.



Itsenäinen ihminen asuu omaa talouttaan, pesee itse pyykkinsä ja hommaa ruokansa. Kun on näitäkin, jotka "menevät käymään kotona", vievät pyykit pestäväksi ja tyhjentävät jääkaapin :D

Rimputan ovikelloa jos menen käymään, enhän minä siellä enää asu.

siis tottakai lapsi on aina tervetullut lapsuudenkotiinsa ihan koska tahansa, sitä en tarkoita. Kysymykseni juontaa juurensa lähinnä siitä, että kun olimme lomamatkalla, aikuinen muualla asuva lapseni oli penkonut vaatekaappini, ja kysyi muutamasta vaatteesta, voisiko saada ne, kun en tunnu niitä käyttävän. Hän oli myös ottanut laatikostani avaamattoman ripsivärin, koska hänellä oli loppu, eikä rahaa sen ostamiseen, sanoi maksavansa "joskus" takaisin. Olenko outo, kun minusta yksityisyyteni raja jotenkin rikottiin?

äitini tekee ihan samaa.

Yrittää myös sisutaan kotiani oman makunsa mukaan >:(

En tykkää.

Toisinaan tekisi mieli tehdä sama hänen kodissaan, jotta hän ymmärtäisi kuinka tympeää käytöksensä on. En vaan kehtaa.

että 28-vuotias poikani tulee ilmoittamatta omilla avaimillaan käymään. Mukava kun tulen töistä niin kotona on kahvi keitetty ja juttuseuraa.



Poika käy tuolla tavalla meillä noin kerran kuukauteen, asia saattaisi tietenkin olla eri jos tulisi joka päivä.

Sehän tarkoittaa, ettei ole kypsä vielä itsenäistymään. Tosin luulisi että parikymppinen on valmis, mutta jotkut kehittyvät hitaasti.

Itsenäinen ihminen asuu omaa talouttaan, pesee itse pyykkinsä ja hommaa ruokansa. Kun on näitäkin, jotka "menevät käymään kotona", vievät pyykit pestäväksi ja tyhjentävät jääkaapin :D

Huomaan itsessäni muutoksen 18-25 ikävuoden välillä.

jokainen tekee tavallaan, itse en 20-v jälkeen ole mennyt omilla avaimilla äitini kotiin, vaan vieraaksi.



Toivon, että omat lapseni voivat aikuisinakin tulla kotiimme, luottaen, että meillä aina välitetään ja aina saa tulla. Jos siis sellaiselle tarvetta on. Enemmän vielä toivon heille omaa elämää, ja sitä, etteivät tarvitse aikuisina meistä enää niin paljon turvaa, vaan saisivat sen turvan esim. puolisoltaan. Ja kotiin palaisivat enemmänkin vierailuille eikä varsinaisesti kotiin.



Kyllä viimeistään noin 25-vuotias ymmärtää, että äiti ja isi ovat kokonaisia ihmisiä, eivätkä pelkästään äiti ja isi, aina vain minua varten....

Tällaista ns. normaalia empatia ja ymmärryskyvyn kehitystä toivon heille. Se myös mahdollistaa paljon paremman parisuhteenkin, kun kumpikaan osapuoli ei roiku lapsuudessaan.

On ihan eri asia saada vähän taloudellista apua, lastenhoitoapua tms kuin tulla omilla avaimilla yllättäen lapsuudenkotiinsa.

Mutta kyllä omalle (ja myös puolison) lapselle on äärimmäisen vaikea sanoa, että nyt ei sovi. Itse en ole sanonut vielä kertaakaan, vaikka 20-vuotias poikaystävineen on välillä pungennut "kotiin" aikoina, jolloin olen ollut sairas/stressaantunut/korvia myöten muissa asioissa/en edes kotona. Olen siirtänyt heidän tieltään ystävien tapaamisia ja työmenojakin. Pariskunnalla eri ruokavalio kuin meillä ja ovat nirsoja, joten vaativat erityisjärjestelyjä.



Kun nyt sitä ajattelen, niin 20-vuotiaamme ei ole kertaakaan kysynyt, SOPIIKO tulla, vaan ainoastaan ILMOITTANUT että hän tulee silloin ja silloin. Ja tosiaan tämäkin käytäntö on siinä ja siinä, ja tulee varmaan loppumaan ennen pitkää.



Jos hän lakkaisi ilmoittamasta tulostaan, saisi varmaan luovutta avaimen saman tien.

Unohdin äsken mainita, että koska vanhempani ovat sanoneet että edelleen voin tulla kuin omaan kotiini (isä sanoo että kotiin saa aina tulla ja tarkoittaa nimenomaan heidän kotiaan) niin siksi menen sinne omilla avaimillani ja etukäteen ilmoittamatta. Asia olisi tyystin eri, mikäli minulle olisi huomautettu asiasta tai ei olisi erikseeen mainittu mun olevan aina tervetullut.

Kun vanhempani muuttavat loppuvuodesta pienempään asuntoon en edes oleta että saisin sinne omat avaimet - enhän minä siinä talossa ole koskaan asunut joten en edes oleta sen olevan "minun kotini". Mutta tuo talo, jossa he sisarieni kanssa nyt asuvat, on "minukin kotini" niin totta kai menen sinne kuin omaan kotiini. :)

Hän oli minulle kuin äiti? Oliko siis oikeasti äiti? Se sun lapsuudenkoti on kuin sun koti eli ei kuitenkaan enää ole.

Tuossa iässä pitäisi oivaltaa se, että vaikka voit saada tukea ja turvaa vanhemmiltasi, on edessä oma elämäsi. Vaikka sinulle kohteliaasti annetaan mahdollisuus olla kuin kotonasi, niin ei se tarkoita, että olisi kohteliasta käyttäytyä niin. Sinun tulee käyttäytyä kuten kuka tahansa läheinen sukulainen, joka voi kylässä olla kuin kotonaan. Eli voit soittaa ja kysyä, sopiiko tulla - kunhan olet harkinnut, onko oikeasti kohteliasta.

Kun menen vanhempieni luokse, marssin suoraan ovesta sisään. Yleensä vierailut ovat ennakolta tiedossa, mutta juuri viime viikolla tein pojan kanssa yllätysvierailun. Olisi siinä isäni ihmetellyt jos olisin ovikelloa soittanut vaikka ulko-ovi oli auki lukosta! Jos tarvitsisin lainaksi meikkiä, voisin mennä äitini kaapille. Tosin en kyllä uutta tuotetta omisi itseleni mutta käytössä olevaa voisin lainata. Samoin jos vaikka tarvitsisin vaatteet päälleni, niin hyvin voisin puseron äitini kaapista hakea. Jos tykästyisin kovasti kyseiseen vaatteeseen, voisin pyytää pitemmäksikin aikaa lainaksi. Varmaksi tiedän että tämä on äidistänikin ok. Ennemmin uskon että vanhempiani häiritsisi enemmän, jos menisin heille kuin kyllään enkä kuin kotiini!

[quote author="Vierailija" time="02.03.2013 klo 14:52"]

No huh, eipä olis koskaan tullu mieleen, että vanhemmat voisivat ajatella lapsistaan niinkuin tässä ketjussa on käynyt ilmi. Olen kolmekymppinen, mutta mun lapsuudenkoti todellakin on aina mun koti johon voin mennä milloin vaan, eikä tosiaan ole tullut mieleen, että asia voisi olla toisin. Ja voin vannoa, että kun omat lapset ovat aikuisia, niin ovat aina tervetulleita kotiin.

Ois mielenkiintoista nähdä, miten tähän vastattais muissa maissa. Monessa maassa tietty kolmekymppisetkin yleensä asuu vielä vanhempien kotona, jos eivät oo ite naimisissa - ja jos ovat, niin tulevat vähintäänkin päivittäin päivälliselle muun suvun kanssa. Oisko ne sitten Suomen pitkät välimatkat, jotka vaikuttaa niin, että ei oikein ole sellasta sukufiilistä, vaan pitää hirveesti itsenäistyä ja elää ydinperhe-elämää.

[/quote]

Ajattelen samalla tavalla lasteni kodeista eli ne ovat myös minun kotini, koska siellä asuvat lapseni. Voin koska tahansa mennä luokseen, minulla on avaimet ja ilmoittamatta voin piipahtaa vaikka kesken kauppareissun. MIniä ei tätä tahdo ymmärtää, mutta missä on lapseni, siellä on kotini! Saahan ihminen kotiinsa mennä, hyvänen aika!

[quote author="Vierailija" time="29.09.2012 klo 16:41"]

kyllä ihan eri käsitys kuin mulla?? siis toki olen samaa mieltä ettei vaatekaappia ja ripsivärejä pengota ilman lupaa ikinä mutta, että yökyläilyistä sovitaan etukäteen? ja käsitys ettei koti ole enää koti kun on sieltä kerran pois lähtenyt?? olen 25 ja asun avopuolisoni kanssa toisella paikkakunnalla. Avaimet lapsuudenkotiini omistan edelleen enkä todellakaan ilmoita erikseen jos sinne haluan mennä?? vanhempieni talossa on huoneita ihan riittävästi minulle niin sisaruksilleni kuin heidän lapsilleenkin. Kai nyt koti on aina koti?? en mitenkään kritisoi edellisiä vastauksia mutta on jännittävää huomata kuinka erilaisia mielipiteitä löytyy.

melkoisen ajattelematon. Ehkä vanhempasi ovat viimein kahdestaan päästyään päättäneet elää, ja esim. järjestää kahdenkeskisen illan juuri silloin.
Tai vaikkapa kunnon kännijuhlat.
Tai parinvaihtoviikonlopun. Ja sinne sä mennä paukaiset kysymättä. Sääliksi käy vanhempiasi, kun lapsi ei älyä, että vanhemmilla on oma elämänsä siinä kuin vieraammillakin.
Useilla ne vanhemmat eivät enää myöskään asu samassa talossa, onko siinä jokin raja, että isoon taloon voi mennä, mutta äidin vuokrayksiöön olis suotavaa kysyä ennakkoon?

En minä ainakaan tahdo, että parikymppiset muksut änkeävät yhtäkkiä ilmoittamatta viikonloppukylään, kun juuri olen päätänyt miehen kanssa panna verhot kiinni, saunan päälle ja avata kuohuviinit ja punkut !!!! Soittaa hanat kaakossa musiikkia ja lempiä kuiskimatta missä mieli tekee!

Juuri näin. On todella kummallista ja epäitsenäistä ajatella, että se lapsuudenkoti on koti aina. Aikuisen lapsen koti on siellä missä hän asuu. Kun lapset ovat lähteneet, he toki ovat edelleen rakkaita, mutta vanhemmilla on oikeus päättää keitä kotiinsa tulee ja milloin. Esimerkiksi vaikka harrastaa koko viikonloppu sadomasoseksiä VIHDOINKIN ilman pelkoa kotona hiippailevista lapsista. 

Toivottavasti onnistun kasvattamaan omista lapsistani itsenäisempiä aikuisia. Ja toki heidät ilolla toivotan tervetulleiksi. Mutta vierailuista sovitaan etukäteen.