Työttömät, käytätkö runsaan vapaa-aikasi hyvin hyödyksi?

Minä ihan vilpittömästi nautin työttömänä olemisesta. Tiedän, ettei tätä saisi sanoa ääneen ja tämä ärsyttää ihan taatusti monia. Tässä maassa kun on se mentaliteetti, että elämän aikana suoritetun työn määrä on ihmisen mitta ja töihin mennään vaikka pää kainalossa.



Minulla on tekemistä ja harrastuksia. Niinkin paljon, että en päivän aikana ehdi edes tekemään kaikkea mitä haluan. Rahaa on tietenkin vähemmän, mutta parempi silti näin kuin antaa vähäisestä ajastaan 7-8 tuntia vuorokaudessa sille, että paiskii hommia jollekin ja tulee iltapäivästä reporankana kotiin. Loppupäivä meneekin sitten puolikoomassa eikä jaksa tehdä mitään.

Ehkä työttömyyden alkuaikoina kehitin itseäni eniten. Itsensä kehittämiseenkin voi kyllästyä. Hidastin vauhtia ja hyväksyin vuosien saatossa että kaikkea ei voi oppia, tai ainakin että kaiken oppiminen veisi enemmän aikaa kuin mitä ihmisellä on elinvuosia. Kaipa sitä viisastui sen verran että oppi tunnistamaan aiheet ja asiat jotka pitää tietää ja osata.



Yksi epäkohta omassa kestotyöttömyydessä on se että kukaan muu tuttavapiiristä ei ole työtön. Väkisinkin joutuu viettämään aikaa yksin, koska muilla on työ ja perhe ylläpidettävänä. Eipä haittaa, sillä saan ajan yksinkin kulumaan, ehkä jopa turhankin helposti. Välillä pidän itseäni antisosiaalisena tämän takia.



On tulkinnanvaraista miten "vapaa-aika käytetään hyvin hyödyksi". Olisin voinut opetella uuden kielen tai pari tänä aikana, ehkä jopa jokin tutkinto niiden päälle, jos oikein ahkera olisin ollut. En silti koe kulunutta aikaa menetettynä tai huonosti käytettynä. En ole esim. alkoholismiin sortunut, eikä mieli ole tehnytkään. Runsaan vapaa-ajan käyttökin on kai taito. Jokainen sen joutuu kohtaamaan vanhana viimeistään.



Englanti on hyvä kieli opetella työttömänä. Nettiä voidaan ajatella isona kovana pähkinänä ja englanti on kielenä työkalu jolla sen saa aukeamaan itselleen parhaiten. Sen pähkinän kun kerran aukaisee, riittää luettavaa loppuiäkseen, puhumattakaan muista mahdollisista hyödyistä.



Jokaisella ihmisellä tulee vastaan se kohta kun kysyy itseltään että mitä sitä oikein tekee elämällään, oli hän sitten työssä tai työtön. Ihmisen oma mieli kyseenalaistaa itsensä ja aikeensa silloin kunnolla, tulee hän minkälaisesta perheestä tai suvusta hyvänsä. Työttömänä sen kohdan ehkä kohtaa nopeammin vaikka voisin hyvin kuvitella humoristisia vastaväitteitä parilta töissäolevilta, että he kysyvät tätä itseltään joka päivä töissä. Asia on silti vakava.



Jos minusta olisi asiat kiinni, pakottaisin jokaisen ihmisen viettämään pari vuotta suht' eristyksissä muusta yhteiskunnasta. Sitä voidaan ajatella henkisenä rokotteena tuleville mahdollisille pahemmille ajoille. Ajatellaan sitä vaikka pakkovalistuksen ajanjaksona, jonka aikana jokaisella on tilaisuus päästä tasapainoon itsensä, menneisyytensä ja tulevaisuutensa kanssa. Kaikille moinen ei tietenkään sopisi mutta milloinkas mikään valistus tai viisaus ilman pientä henkistä tuskaa tulisi. Yhteiskunta pakottaa ihmiset lähinnä tekemään töitä mutta ehkä sen sijaan pitäisi pakottaa ihmiset olemaan paikallaan. Toisaalta taas, kun tätä viime vuosien aikaista talouskriisiä katsoo, on aivan kuin jokin suuri voima päättikin juuri näin...

Käytän!



Haen töitä ja harjoittelen amk-pääsykokeisiin tunnin-pari tuntia päivässä, sen lisäksi hoidan kaikki kotityöt (mies käy töissä), askartelen, pelaan, lenkkeilen, autan ystävääni remontissa ja luen paljon kirjoja. Irtisanouduin burnoutin ja vaikean masennuksen vuoksi, mutta nykyään voin erinomaisesti. Hymyilen koko ajan ja olen energinen, ja keksin monta kertaa viikossa mieheni iloksi kaikenlaista kivaa. Parisuhteemme on paremmalla tolalla kuin aikoihin. Ai niin, ja lisäksi kaikki kaappini todellakin ovat tip-top-kunnossa :D



Viihdyn työttömänä, mutta tavoite on nyt päästä opiskelemaan (kyllästyin paskaduuneihin paskapalkalla). Jos ei opiskelupaikka tärppää, menen joksikin aikaa taas johonkin paskaduuniin paskapalkalla ja jatkan harjoittelua pääsykokeisiin.



P.S. En saa senttiäkään KELAlta tai sossusta, joten kenenkään ei tarvitse pelätä maksavansa oleskeluani omasta palkastaan :)

kuntoilen paljon, luen kirjoja, siivoan, no joskus kyllä koko päivää vierähtää facebookissa tms.

Tai oikeastaan vähissä määrin. Mutta me elämme pikkulapsiarkea enkä sinänsä ole toimettomana. Sitä on katkonaiset yöt ja päivät olen lasten kanssa joten sen verran väsynyt että monesti ei jaksa lähteä vaikka kiinnostaisikin. Olen minä iltaisin jonkin verran käynyt marjassa, tehnyt mehuja, hilloja, leiponut ja tehnyt käsitöitä mutta aikaa olisi paljon enemmänkin jos vain tuota energiaa saisi jostakin.



Jos olisin töissä niin lapset olisi hoidossa. Luulen että silloin energiaa olisi enemmän.

Päivät menee mukavasti makoillen, torkkuen, koneella istuessa ja pelaillessa. Voi käydä kaupassa aamusta kun on hiljaista vielä, asiat voi tehdä täysin omaan tahtiinsa jne.



Kämppä on aika hirveässä kunnossa nytkin, mutta en ota paineita. Lopetin stressaamisen, siivoamisen ym. suorittamisen ja tajusin, miten onnellinen olenkaan näin!

Itselleni työttömyyden paras opetus on ollut tyhjyyden ja toimettomuuden kohtaaminen. Näyttään, että moni pakenee niitä tunteita päättömään puuhasteluun. Kun ei ole kiire pakoon itseään, ei ole kiire mihinkään.

--En silti koe kulunutta aikaa menetettynä tai huonosti käytettynä. En ole esim. alkoholismiin sortunut, eikä mieli ole tehnytkään. Runsaan vapaa-ajan käyttökin on kai taito. Jokainen sen joutuu kohtaamaan vanhana viimeistään.

Jokaisella ihmisellä tulee vastaan se kohta kun kysyy itseltään että mitä sitä oikein tekee elämällään, oli hän sitten työssä tai työtön. Ihmisen oma mieli kyseenalaistaa itsensä ja aikeensa silloin kunnolla, tulee hän minkälaisesta perheestä tai suvusta hyvänsä. Työttömänä sen kohdan ehkä kohtaa nopeammin vaikka voisin hyvin kuvitella humoristisia vastaväitteitä parilta töissäolevilta, että he kysyvät tätä itseltään joka päivä töissä. Asia on silti vakava.

Jos minusta olisi asiat kiinni, pakottaisin jokaisen ihmisen viettämään pari vuotta suht' eristyksissä muusta yhteiskunnasta. Sitä voidaan ajatella henkisenä rokotteena tuleville mahdollisille pahemmille ajoille. Ajatellaan sitä vaikka pakkovalistuksen ajanjaksona, jonka aikana jokaisella on tilaisuus päästä tasapainoon itsensä, menneisyytensä ja tulevaisuutensa kanssa. Kaikille moinen ei tietenkään sopisi mutta milloinkas mikään valistus tai viisaus ilman pientä henkistä tuskaa tulisi. Yhteiskunta pakottaa ihmiset lähinnä tekemään töitä mutta ehkä sen sijaan pitäisi pakottaa ihmiset olemaan paikallaan. Toisaalta taas, kun tätä viime vuosien aikaista talouskriisiä katsoo, on aivan kuin jokin suuri voima päättikin juuri näin...

oikein mitään ap:n luettelemaa kovin tärkeäksi. Paitsi liikunnan tietenkin.



Olen ollut kahdesti työttömänä. Ekalla kerralla opiskelin avoimessa appron, tein hulluna vapaaehtoishommia ja järjestin kirppareita sukulaisten varastossa lojuvista tavaroista (sain myydyistä tavaroista kunnon provikat). Olin niin ahdistunut siitä työttömyydestä että halusin puuhastella koko ajan, ja toisaalta niin naivi, että luulin ihan aikuisten oikeasti, että joku käpyinen appro auttaa työnhaussa tilanteessa, jossa jokaista avointa paikkaa hakee 100-200 korkeasti koulutettua ihmistä.



Toisen kerran minulla oli jo lapsia ja otin rennosti. Tiesin jo, miten homma menee; on oltava niin kauan työttömänä että työntantaja saa minusta puoli-ilmaisen työntekijän tai että saan aloittaa opinnot työttömyysetuudella, kun katsotaan ettei tuosta muuhunkaan ole. Päivät meni vauhdilla, kun sai elää omaa elämäänsä eikä tarvinnut joka hetki yrittää todistella, että on kunnon ihminen vaikka onkin työtön.

Katson ties mitä ohjelmia. Joistakin saa itselleen jopa hyvän olon vähäksi aikaa. Mutta kyllähän tää alkaa vähitellen syödä ihmistä ja paljon :( Tuntuu siltä kuin ei olisi mitään...

ja olen kyllä nauttinut suunnattomasti. Stressi on lievittänyt, nukun hyvin, on aikaa ulkoilla ja harrastaa liikuntaa ja syödä terveellisemmin. Jatkan myös jatko-opintojani. Minulla on kaikin tavoin hyödyllisempää ja mielekkäämpää tekemistä kuin työssä ollessa. Kotityöt ja siivoaminen ovat kyllä jääneet vähemmälle, työssä ollessa niistä oli kauhea stressi aina.



Ongelmana tässä elämäntyylissä on raha, vaikka saan ansiosidonnaista niin eipä sillä matkustella ja asuntovelallisena arvostaisin isompaa tilipussia. Turhasta shoppailusta on kyllä ollut helppo tinkiä, ehkä iso osa esim. vaateshoppailusta oli mielihyvän etsimistä stressavaan arkeen?



Etsin töitä aktiivisesti ja toivottavasti saankin niitä lähiaikoina, mutta aion kyllä nauttia työttömyydestä täysin rinnoin kun vielä voin.

Nythän se on mahdollista ns. työttömän omaehtoisena koulutuksena!

En tiedä teenkö mitään "hyödyllistä", mutta olen tarkka rytmistä. Aamulla miehen kanssa yhtä aikaa ylös, aamiainen, lounas, päiväkahvi, päivällinen samaan aikaan. Käyn kuntosalilla aamuisin.

Aamulla kun lapset lähtivät kouluun, lähdin lenkille. Kotiin tullessa venyttelin kunnolla ja kävin suihkussa. Sitten olikin jo aika aloitella ruoanlaittoa ja siivoilla paikat kuntoon.



Iltaa saikin viettää rauhassa perheen kanssa ja kuskata lapsia harrastuksiin kun oli päivää aikaa puuhata.



Jos ei olisi tullut rahapula, olisin taatusti viihtynyt työttömänä tosi pitkään. Ikinä ei kunto ole ollut niin hyvä kuin sinä vuonna. Maratonaikakin parani melkein puolella tunnilla.